Siirry sisältöön
Verkkolehti
Eeva-Liisa Isosaari
Julkaistu 22.09.2026

Vieraslajien torjunnasta tehtiin koko kunnan talkoot

Etelä-Savossa sijaitsevassa Puumalassa yhteinen tavoite sai tarttumaan lupiineihin. Saimaan rannalla ahkeroitiin tänä kesänä vieraslajeja kitkien. Talkoisiin osallistuivat niin vakiasukkaat kuin kesäpuumalalaisetkin laajalla ikähaarukalla, lapsista eläkeläisiin.

Vapaaehtoistyö
Lupiineja kasvamassa tien varressa, taustalla näkyy paikkakuntaa osoittava liikennemerkki.
Kuva: Eeva-Liisa Isosaari

Yhdessä luonnon hyväksi

Lupiini ja muut haitalliset vieraslajit leviävät tehokkaasti syrjäyttäen alkuperäisiä niittykasveja ja varjostaen haitallisesti esimerkiksi puuntaimia. Samalla heikkenevät pölyttäjien ja perhosten elinympäristöt. Vieraslajien torjunta onkin konkreettinen tapa vahvistaa luonnon monimuotoisuutta.

Vieraslajien kitkentätalkoot toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa Puumalassa, mutta toki vieraslajeja on kitketty omaehtoisesti pihoilla ja tienvarsilla jo monena kesänä. Näin on päästy eroon esimerkiksi jättiputkesta, mutta kunnassa riittää vielä torjuttaviksi kurtturuusua, jättipalsamia ja eritoten lupiinia.

Osallistuva budjetointi innostajana

Puumalan kunta varasi 15 000 euroa vuoden 2026 osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen. Osallistuvalla budjetoinnilla tarkoitetaan toimintatapaa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Toimintatapoja on niin paljon kuin ideoitakin.

Puumalassa vuoden teemana oli yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Varatun summan käyttöehdotuksia sai esittää tammi-helmikuun aikana kuka tahansa kuntalainen, monipaikkainen henkilö tai yhteisö, ja myöhemmin keväällä oli mahdollisuus äänestää haluamaansa ehdotusta. Ehdotus lupiinien kitkentätalkoista pääsi kolmen parhaan eli toteutettujen joukkoon.

Pieni kynnys, suuri vaikutus

Vieraslajien torjunnan ajatellaan usein olevan ulkoistettu jonkun muun tehtäväksi. Tavoitteena oli tehdä osallistumisesta mahdollisimman helppoa. Ilmoittautuminen onnistui kunnan palveluneuvonnassa ja netissä Lyyti-lomakkeen kautta. Kunnantalolla oli saatavana selkeät keräys- ja turvallisuusohjeet, jotka olivat myös kunnan nettisivuilla.

Kunnantalolta ja kirkonkylältä 30 kilometrin päässä olevalta Hurissalon Salelta sai käydä hakemassa 240 litran jätesäkkirullia kasvien maanpinnan yläpuolista keräysjätettä varten. Säkit sai viedä aluekeräyspisteiden energiajäteastioihin ja kirkonkylällä pienjäteasemalle erikseen osoitetulle jäteastialle.

Puumalassa kitkentää pystyi tekemään omassa aikataulussa, joko yksin tai yhdessä. Osallistujia kannustettiin jatkamaan vieraslajien torjuntaa omatoimisesti koko kesän ajan.

Enemmän kuin ympäristöteko: yhteisöllisyys kasvaa tekemällä

Vapaaehtoistyö tuottaa muutakin kuin näkyviä ympäristövaikutuksia. Se tarjoaa mahdollisuuden kohdata muita, tehdä yhdessä ja kokea osallisuutta omassa kunnassa.

Puumalan vieraslajien kitkentätalkoot osoittivat, että ympäristötyö voi olla helposti lähestyttävää ja mukavaa matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa. On hyvä muistaa, ettei luonnon monimuotoisuuden edistäminen ole vain asiantuntijoiden tehtävä. Siihen voi osallistua jokainen.

Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken järjestettiin heinäkuun alussa arvonta, jossa palkintona oli lahjakortteja. Kannustin ei kuitenkaan ollut toiminnan tärkein anti. Yhteinen tekeminen tarjosi konkreettisen tavan vaikuttaa oman lähiympäristön kukoistukseen ja yleiseen siisteyteen. Ehkä juuri siinä piilee talkoiden tärkein vaikutus.

Luonnon monimuotoisuus vahvistuu askel kerrallaan, kun yhä useampi tarttuu toimeen. Talkoot eivät lopu tähän. Lupiineja riittää kitkettäväksi vielä moneksi kesäksi myös Puumalassa.

Kasvokuva Eeva-Liisa Isosaaresta.

Eeva-Liisa Isosaari

Vieraslajien kitkentätalkoot -projektin koordinaattori, Puumalan kunta

Lue lisää:

Tietoja vieraslajeista Suomessa

Puumalan kunnan vieraslajien kitkennän talkoot

Kuinka järjestää itse vieraslajitalkoot? Lue Tampereen kaupungin esimerkistä.


Artikkeliin liittyvät asiasanat:

Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti

Lehti sisältää artikkeleita, jotka auttavat järjestötoimijoita kehittämään oman järjestönsä toimintaa ja nostavat esiin laajemmin ajankohtaisia kansalais- ja järjestötoiminnan teemoja.

Liity postituslistalle

Päätoimittaja
Anneliina Wevelsiep

Toimituskunta
Maija Borén
Raisa Laukkanen

Toimitussihteeri
Maija Borén