Kesän onnellisimmat päivät tehdään talkoovoimin
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on kansainvälisen tason suurtapahtuma, jonka järjestäjäorganisaatio tekee yhdessä satojen talkoolaisten kanssa. Festivaalilla tarvitaan talkoolaisia majoitusvalvonnasta lasten puuhateltan pyörittämiseen ja artistikuljetuksista juontajan tehtäviin.
Vapaaehtoistyö
Kaustisen kansanmusiikkijuhlia on järjestetty vuodesta 1968 lähtien, ja ne ovat alansa suurin tapahtuma Suomessa. Tapahtumassa on esiintyjiä enemmän kuin Kaustisella asukkaita. Kaustisen juhlien pitkäaikainen tunnuslause kesän onnellisimmat päivät on syntynyt kuvaamaan aitoa onnellisuuden tunnetta, mikä Kaustisen kävijöille festivaalilla syntyy.
Vuodesta 2011 tapahtumaa järjestänyt Pro Kaustinen ry koordinoi tapahtuman talkootehtäviä. Kaustisella talkooperinne elää vahvana ja kantaa koko yhteisöä, sekä kutsuu talkoolaisia festivaalille myös muualta Suomesta.
Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vietettiin 13.–19.7.2026. Kävin tapaamassa talkoolaisia saadakseni selville, mikä heidät saa palaamaan Kaustiselle vuosi toisensa jälkeen.
Talkootyö tuo erilaiset ihmiset yhteen
Helena Antikainen tuli festivaalivieraaksi ensimmäistä kertaa 1960-luvulla polkupyörällä Kuopiosta saakka – niin suuri oli into päästä mukaan. Sen jälkeen hän on tehnyt talkootyötä erilaisissa tehtävissä, viime vuodet jakamalla kansallispukuperinteen osaamistaan kansallispukuklinikalla.
— Kaikki hyväksytään sellaisena kuin on, vaikka ihmiset tulevat erilaisista lähtökohdista. Olen saanut vuosien varrella hyviä ystäviä eri puolilta Suomea, joita ei näe missään muualla kuin täällä.

Kuva: Tuija Pasanen
Rakkaudesta lajiin
Espoolainen Paula Salminen oli ensimmäistä kertaa Kaustisella jo vuonna 1991. Viime vuodet hän on myynyt levyjä, nuotteja ja soittimia Suomen Kansanmusiikkiliiton Folk Shopissa.
— Pidän työtäni merkityksellisenä, koska muusikoiden on tärkeää saada esille musiikkiaan.
Kaustisella menneisyys ja nykyisyys kohtaavat, mikä tekee tapahtumasta omaleimaisen. Myös Salmiselle merkityksellistä on elävä perinne nykyajassa. Hänelle on tärkeää saada olla osa jatkumoa Kaustisen kansanmusiikkifestareiden pitkässä historiassa.

Kaustisen talkooporukassa saa pyytää ja antaa jeesiä muille
Kaustisen musiikkilukiossa opiskeleva Salla Kärjä on ensimmäistä kertaa talkoolaisena festivaalin infopisteessä. Hän kertoo, että talkoolaisten välinen yhteistyö on sujuvaa, ja toisia autetaan myös yli vastuualueiden: kenelle tahansa talkoolaiselle voi mennä juttelemaan ja pyytämään apua.
Saan hyvän mielen ihmisten auttamisesta ja erilaisten ongelmien ratkaisemisesta.
— Tuntuu merkitykselliseltä saada osallistua tähän yhteiseen juhlaan ja kohdata uusia ihmisiä. Olen koko viikon talkoolaisena, ja iltaisin käyn kuuntelemassa musiikkia, Salla Kärjä kertoo.
Talkoolaiset saavat festivaalipassin koko viikolle, päivittäisen lämpimän ruoan sekä majoituksen. Kärjän mielestä kokemus asiakaspalvelutyöstä isoilla festareilla on hyvä lisä ansioluetteloon.
Helsinkiläinen Anne Putus työskentelee infopisteessä toimihenkilönä. Hänen toimeensa kuuluu Sallan ja muiden ensikertalaisten opastaminen. Putus toi aikoinaan lapsia näppärileirille ja viehättyi Kaustisen lämminhenkisestä tunnelmasta. Lasten kasvettua hän aloitti talkoilun ja siirtyi myöhemmin toimihenkilötyöhön. Toimihenkilö saa työstään palkkaa ja hänet on velvoitettu sitoutumaan pidempiin työaikoihin sekä tarvittaessa yötöihin.
— Tämä on maailman paras festari! Saan ihmisten auttamisesta ja erilaisten ongelmien ratkaisemista hyvän mielen.
Haluatko sinäkin olla osa kansanmusiikkijuhlien talkoolais- ja toimihenkilöporukkaa kesällä 2027? Lue lisää Kaustisen kansanmusiikkijuhlien verkkosivuilta tai lähetä viesti osoitteeseen staff@kaustinen.net.
Lue lisää: