Siirry sisältöön
Verkkolehti

Osallisuus

Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti

Lehti sisältää artikkeleita, jotka auttavat järjestötoimijoita kehittämään oman järjestönsä toimintaa ja nostavat esiin laajemmin ajankohtaisia kansalais- ja järjestötoiminnan teemoja.

Päätoimittaja
Anneliina Wevelsiep

Toimituskunta
Raisa Laukkanen

Toimitussihteeri
Riitta Liski

Liity postituslistalle
Ryhmä hymyileviä tanssijoita rivissä kädet ylhäällä. Osallisuus
Hanna Pulkkinen

Kulttuuriharrastus vahvistaa osallisuutta ja hyvinvointia

Kulttuuriharrastaminen vahvistaa harrastajien sosiaalisia suhteita, yhteisöön kuulumisen tunnetta ja osallisuutta. Tämä selvisi nuorille ja aikuisille suunnatusta kulttuuriharrastamista koskevasta kyselystä.
Nainen kertoo kokemukistaan. Osallisuus
Raisa Saraniemi

Julkinen sektori tarvitsee kokemusasiantuntijoita

Yhteiskehittäminen sote-palveluissa monipuolistaa kokemusasiantuntijoiden rooleja, sillä he ovat mukana sote-uudistustyössä pohtimassa muun muassa sitä, mitä tulee ottaa huomioon, kun kehitetään digitaalisia palveluita neuvontatyön tueksi.
Joukko ihmisiä on liittänyt kädet yhteen. Osallisuus
Pinja Nieminen

Vertaistukitoiminta yllättää monipuolisuudellaan

Kansalaisareena julkaisi artikkelikokoelman vertaistuen moninaisuudesta alkuvuodesta 2021. Teokseen kirjoitti 33 vertais- ja järjestötoiminnan ammattilaista ja asiantuntijaa. Teoksesta piirtyy kuva siitä, miten erityyppisissä elämäntilanteissa vertaistuesta voi olla valtavan suuri hyöty.
Moninainen ryhmä ihmisiä seisoo ringissä ja pitää toisiaan kädestä.t Osallisuus
Marko Nousiainen

Osallisuutta edistetään vahvistamalla vaikutusmahdollisuuksia

Demokraattisessa yhteiskunnassa kaikilla tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon. Muodollisesti mahdollisuudet ovatkin samanlaiset. Kuitenkaan osallistuminen ja vaikuttaminen eivät jakaannu tasan ihmisryhmien kesken.
Piia Niilola ja Janne Haikka läppäreineen värikkään seinämaalauksen edessä. Osallisuus
Matleena Merta

Älypuhelin ei ole luksustuote – Yhteys on osallisuuden edellytys

Monilta yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevilta puuttuvat nettiyhteys, laitteet sekä taidot käyttää niitä. Digiosallisuutta Asunnottomille -hanke pyrkii avaamaan palvelutuottajien silmät digiosattomuudelle ja viemään avun sitä tarvitsevien luo.
Riihimäen Nuorisoteatterin erityistä tukea tarvitseva ryhmä Kalevala-näytelmässä. Osallisuus
Anneliina Wevelsiep

Osallisuus on teatteriharrastuksen ytimissä

Teatteriharrastus antaa yhteisön ja itseilmaisun paikan monelle erityistä tukea tarvitsevalle. He pääsevät lavalle tänä vuonna ensi kertaa toteutettavassa ERITYINEN-festivaalissa.