Siirry sisältöön
Verkkolehti
Maija Borén
Julkaistu 15.06.2023

Vapaaehtoisten koulutuksen tavoitteet kirkkaaksi

Koulutus on jokaisen vapaaehtoisen oikeus. Se takaa, että hän tietää millaiseen tehtävään on tulossa ja mitä häneltä odotetaan.

Vapaaehtoistyö
Ihminen astuu katuun maalatun nuolikuvion päälle. Nuolet osoittavat eteen ja sivulle.

Koulutukset, vapaaehtoisen ensikoulutuksesta jatkokoulutuksiin, ovat järjestöille myös loistava tilaisuus vahvistaa yhteistä ymmärrystä oman järjestön vapaaehtoistoiminnasta ja -tehtävistä.

Koulutuksenjärjestäjän tärkein kysymys on: mitä ihmisen pitäisi tietää meistä ja tehtävästään, jotta hän voi toimia meidän vapaaehtoisenamme? Mitä haluamme, että hän oppii juuri tästä koulutuksesta?

Vapaaehtoisten koulutuksen tavoitteena voivat olla esimerkiksi seuraavat:  

Vapaaehtoinen tuntee järjestömme historian ja toiminnan tavoitteet

Järjestön tarina pähkinänkuoreen puristettuna on kiva tapa kutsua uudet toimijat mukaan. Tarinan kohokohtia voivat olla menneet saavutukset, mutta myös nykyisten visioiden esittely. Järjestön esittelyllä voidaan nostattaa kuulijoiden halua tulla osaksi yhteisöä ja sen tulevaisuutta.  

Vapaaehtoinen tietää, mitkä hänen tehtävänsä ovat

Perehtymiskoulutuksen peruskauraa ovat vapaaehtoistoimijan tehtävät, jotka kannattaa koulutuksessa kiteyttää selkeäksi listaksi. Tämä auttaa sekä järjestöä, että vapaaehtoista hahmottamaan tehtävän vaatimuksia.  Odotusten kanssa kannattaa olla maltillinen ja haastaa niitä pohtimalla, mikä on tavallisen ihmisen taidoin tehtävää vapaaehtoistoimintaa ja mikä osaaminen karttuu harjoittelemalla.  

Vapaaehtoinen oppii tarvittavat taidot

Koulutus saattaa tarjota myös tietoa tehtävässä tarvittavista taidoista, esimerkiksi ohjaamisen, viestimisen tai luottamushenkilön taidoista. Koulutusta voi järjestää myös yhdessä toisen toimijan kanssa tai pyytää mukaan ulkopuolisen kouluttajan. On hyvä idea miettiä myös, minkälaisia taitoja vapaaehtoistehtävässä saa hyödyntää ja vahvistaa. Kun vapaaehtoinen tietää olevansa jo valmiiksi vahvoilla yhdessä taidossa, on hänen helpompi rohkaistua oppimaan uutta.   

Vapaaehtoinen tunnistaa järjestömme arvot ja osaa soveltaa niitä toiminnassaan

Vapaaehtoinen edustaa järjestöään toimiessaan tehtävissään ja siksi onkin tärkeää, että hän oppii toimimaan järjestön arvojen mukaisesti. Arvot muuttuvat toimijoille ymmärrettäviksi esimerkkien avulla. Ne tulevat käytännössä näkyväksi esimerkiksi siinä, miten turvallisia tiloja luodaan, kuinka järjestössä viestitään tai miten järjestössä ohjataan tekemään ympäristön kannalta kestäviä valintoja. 

Kenties vaikein tehtävä onkin lopulta rajata materiaali koulutukseen sopivaksi: sisältöjen paljouden keskellä on hyvä palata keskeisten tavoitteiden äärelle ja luopua rönsyistä. Parhaan lopputuloksen takaa napakasti rajattu koulutus, jolla on selkeät ja vapaaehtoistehtävää palvelevat oppimistavoitteet. Koulutussuunnittelu on parhaimmillaan jo itsessään kirkastava prosessi, joka avaa silmiä toiminnan nykytilalle ja kehittämistarpeille.  

Maija Borén

viestintä- ja koulutussuunnittelija, Kansalaisfoorumi

Kirjoittaja kokee elämässään merkityksellisyyttä kansalaistoiminnan ja yhdenvertaisuuden teemojen sekä tunnepuheen äärellä. Hän liikuttuu yhdessä tekemisen imusta ja maalaa mieluiten mehukkailla väreillä ja suurella siveltimellä.

Useat opintokeskukset tarjoavat jäsenjärjestöilleen sparrausapua vapaaehtoisten kouluttamiseen ja koulutussuunnitteluun.


Artikkeliin liittyvät asiasanat:

Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti

Lehti sisältää artikkeleita, jotka auttavat järjestötoimijoita kehittämään oman järjestönsä toimintaa ja nostavat esiin laajemmin ajankohtaisia kansalais- ja järjestötoiminnan teemoja.

Liity postituslistalle

Päätoimittaja
Anneliina Wevelsiep

Toimituskunta
Maija Borén
Annamari Martinviita

Toimitussihteeri
Maija Borén