Lehti sisältää artikkeleita, jotka auttavat järjestötoimijoita kehittämään oman järjestönsä toimintaa ja nostavat esiin laajemmin ajankohtaisia kansalais- ja järjestötoiminnan teemoja.
Lähes 15 000 nuoren vastaukset Nuorten tulevaisuus -kyselyssä osoittavat, että järjestötoiminnalla on yllättävän laaja merkitys nuorten oppimiselle. Kyse ei ole pelkästään tietyn lajin tai aiheen oppimisesta, vaan laajemmasta kansalaisvalmiuksien ja tulevaisuuden taitojen karttumisesta.
Järjestöissä suhtaudutaan tekoälyyn sekä kiinnostuksella että varovaisuudella. Järjestödigi 2024 -kartoituksen tulokset kertovat, että tekoälyä kokeillaan jo monessa järjestössä, mutta vakiintuneeseen ja suunnitelmalliseen käyttöön ei ole sännätty suin päin.
Vertaisoppiminen rakentaa yhteisöä ja osallisuutta. Tämä kävi ilmi sirkus- ja flowtaiteen tekemistä, kaupunkitilaa ja yhteisöllisyyttä tarkastelevassa tutkimuksessamme.
Laaja kysely kulttuuriharrastamisen koetuista vaikutuksista tuo esiin eri-ikäisten oppijoiden äänen. Vastauksissa nousevat erityisesti harrastamisen vaikutukset yhteisöön ja oppimiseen.
Opintokeskusten historia ja nykypäivä -teos on opintokeskusten syntyä ja toimintaa kuvaava perusteos. Jorma Turusen ja Aaro Harjun kirjoittama teos julkaistiin 11.6.2024.
Kansalaiskorva kuulostelee tällä kertaa, mitä on globaalikasvatus, mihin sillä pyritään ja mikä on järjestöjen rooli globaalikasvatuksen toteutuksessa.
Haluatko ehdottaa meille juttuaihetta tai kirjoittaa itse Kansalaisyhteiskunnan verkkolehteen? Otamme mielellämme vastaan teema- ja juttuehdotuksia. Lehtijutuista ei makseta kirjoituspalkkioita.