Siirry sisältöön
Verkkolehti

Kirjoittaja: Maija Borén

Maija Borén

viestintä- ja koulutussuunnittelija, Kansalaisfoorumi

Kirjoittaja kokee elämässään merkityksellisyyttä kansalaistoiminnan ja yhdenvertaisuuden teemojen sekä tunnepuheen äärellä. Hän liikuttuu yhdessä tekemisen imusta ja maalaa mieluiten mehukkailla väreillä ja suurella siveltimellä.

Nainen nostaa kattilasta ruokaa lautaselle. Vapaaehtoistyö
Maija Borén

Kestävyystekoja ruohonjuurelta

Järjestöt ovat merkittäviä toimijoita kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Millaisia askeleita Prometheus-leirin tuki ry:ssä ja Keliakialiitossa on otettu kestävämmän järjestötyön puolesta?
Vaikuttaminen
Maija Borén

Kuinka järjestöt voivat toimia lobbaajina?

Lobbaaminen on vaikuttamistyötä ja mielipiteen tai tiedonvaihtoa sellaisten tahojen kanssa, jotka valmistelevat tai tekevät päätöksiä. Kysyimme vinkit kahdelta kokeneelta lobbaajalta, jotka kouluttavat järjestöjä vaikuttamistyöhön opintokeskuksissa.
Nuoria todistukset kädessään. Oppiminen
Maija Borén

Virallistettuja järjestötaitoja

Kansalaistoiminnassa opituista taidoista voi saada virallisen merkinnän Omaan Opintopolkuun tutkintotodistuksien jatkeeksi.
Valokuva ihmisistä ringissä, kädet ristissä ja yhteen liitettyinä. Oppiminen
Maija Borén

Kulttuuriharrastus vahvistaa oppimista

Laaja kysely kulttuuriharrastamisen koetuista vaikutuksista tuo esiin eri-ikäisten oppijoiden äänen. Vastauksissa nousevat erityisesti harrastamisen vaikutukset yhteisöön ja oppimiseen.
Kirja ruskean kankaan päällä Oppiminen
Maija Borén

Opintokeskusten historiikki julkaistu

Opintokeskusten historia ja nykypäivä -teos on opintokeskusten syntyä ja toimintaa kuvaava perusteos. Jorma Turusen ja Aaro Harjun kirjoittama teos julkaistiin 11.6.2024.
Seniorit heiluttavat huiveja ja ovat erilaisissa asennoissa. Osallisuus
Maija Borén

Sosiaalinen sirkus osallisuuden vahvistajana

Jyvillä täytetyillä palloilla ja pastellinsävyisillä sifonkihuiveilla voidaan muuttaa maailmaa: ne ovat sosiaalisen sirkuksen työkaluja, joilla luodaan yhteyttä ihmisten välille. 
Kaksi nuorta kuuntelee keskittyneesti koulutuksessa. Vaikuttaminen
Maija Borén

Ammattilaiset nuorten toivon tukijoina

Aktivisti tai vaikuttaja: oman toimijuuden määrittely voi olla nuorelle voimauttavaa, sanoo Rauhankasvatusinstituutin Heli Pekkonen.