Aikuiskasvatus astuu uuteen vuosituhanteen

Aikuiskasvatuksen synty limittyy kansallisvaltioiden ja teollisen kapitalismin syntyyn. Murroksiin, jotka luonnehtivat modernien yhteiskuntien alkuvaiheita. Nyt aikuiskasvatuksen yhteiskunnallisena kehyksenä toimii jälkiteollinen informaatioyhteiskunta, joka on samalla epävarmuuksien aiheuttaja numero yksi. 

Ulrich Beckin sanoin: ”Eläminen ja toiminta epävarmuudessa muuttuu tavallaan peruskokemukseksi. Nykyisen aikakauden keskeiseksi elämäkerralliseksi ja poliittiseksi kysymykseksi tulee: kuka tähän pystyy, kuka kykenee oppimaan, miten, miksi tai miksi ei.” 

Kansalaisyhteiskunnasta kanssalaisyhteiskuntaan

Aikuiskasvatuksella on kaksoisongelma. Toisaalta sen sosialisaatiotehtävä on kariutunut, kun enää ei tiedetä, mihin oikein pitäisi sosiaalistaa tai millaisia taitoja opettaa. Toisaalta individualisaatiokaan – itsensä löytämisen ja kehittämisen omaehtoinen prosessi – ei näytä olevan vapaan sivistystyön erityisessä suojeluksessa.

Kansalaisen nimitys viittaa alun perin paikallisuuteen, kaupunkiyhteisön jäsenyyteen ja kaupunkimaiseen elämänmuotoon (citizen). Suomen kielessä kansalaisen vanhempi muoto, kanssalainen, viittaa yhteisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Voidaan johtaa kaksi yhteiskuntamallia, joissa kummassakin tavoitteena on parantaa kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä poliittisia toimintamahdollisuuksia. Yhteiskuntamallit eroavat kuitenkin toisistaan lähtökohdiltaan, toimintaperiaatteiltaan ja toimintatavoiltaan.

Kansalaisyhteiskunta

Kansalaisyhteiskunnassa demokratia on suurta ja kansalaiset itsenäisiä ja strategisia toimijoita. He muodostavat erityyppisiä, ainakin osittain puolueiden perinteisiin toimintamuotoihin kytkeytyviä strategisia liittoja. Yhteiskuntaa ja sen toimintoja kehitetään tehostamalla välittävien rakenteiden toimintaa ”ylhäältä alas” -periaatteen mukaisesti lähinnä paikallisella ja alueellisella tasolla (government-ajattelu). Kansalaisten osallisuutta edistetään lisäämällä yhteiskunnan toimintojen läpinäkyvyyttä. Kansalaisyhteiskunnan politiikka on joko liberalistista tai kommunitaristista, kansalaiset sivistyneitä ja valistuneita.

Kanssalaisyhteiskunta

Kanssalaisyhteiskunnassa demokratia on pientä. Poliittisen toiminnan lähtökohtana on jaettu arki, paikallistason ongelmat, haasteet ja tavoitteet sekä kansalaisten vastavuoroisuus. Kansalaisten arkisten ongelmien ympärille syntyvät epämuodolliset verkostot haastavat perinteiset puoluepoliittiset toimijat ja niiden toimintatavat. Strategisten liittojen muodostamisen sijaan (governance-ajattelu) vaaditaan järjen käytön lisäämistä. Kansalaisten osallisuutta edistetään lisäämällä avoimuutta ja parantamalla konkreettisia toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksia. Politiikka on deliberatiivista, kansalaiset poliittisia ruohonjuuritason toimijoita.

Sivistyksellisen aikuiskasvatuksen tehtävä on taistella ajattelun ja toiminnan teknologisoitumista vastaan. Teknologisoitumisella viitataan aikuiskasvatusta kaventaviin tekijöihin. Niitä ovat erikoistuminen, asiantuntijuus ja vallan läheisyys.

1. Erikoistuminen merkitsee sokeutumista kaikelle sille, mikä jää oman kapeasti rajatun alan ulkopuolelle. Se tarkoittaa, ettei näe sitä ”alkuperäistä ja kesyttämätöntä yritystä”, josta syntyy joko tietoa tai taitoa.
2. Asiantuntijuutta tuotetaan erityisin, asiaan vihkiytyneiden tahojen kulttimenoin, ja sitä vahvistetaan oikeanlaisin auktoriteetein. Auktoriteetit opettavat oikean puhetavan, uusimmat käsitteet ja näkemykset sekä sen, ketä kumartaa ja kenen seurasta pidättäytyä.
3. Vallan läheisyys, ”väistämätön liukuminen kohti valtaa”, koskee erityisesti työelämän koulutustehtävissä työskenteleviä aikuiskasvattajia. Vallan ja valtahalun vastustaminen onkin sivistyksellisen aikuiskasvatuksen vaikeimpia tehtäviä.

Elämänpolitiikka – ajatus toisesta mahdollisuudesta

Elämänpolitiikka tarkoittaa elämän ottamista omiin käsiin. Anthony Giddens viittaa käsitteellä minän, identiteetin, elämänkulun, hyvinvoinnin ja elämäntyylien prosesseihin. 

Risto Rinteen mukaan elämänpolitiikan käsite on tärkeä aikuiskasvatuksen kannalta, sillä se pitää sisällään ajatuksen toisesta mahdollisuudesta, siitä, että eteen tulevasta ongelmasta voi selviytyä. Aina ongelmaa ei voi ratkaista mutta sen kanssa voi oppia elämään. Aikuiskasvatuksen linjana elämänpolitiikka hakee kuitenkin vielä muotoaan.

Näkökulmia sosiaaliseen pääomaan

Sosiaalisen pääoman käsitteen ytimessä on oletus ihmisestä sosiaalisena olentona, jonka hyvinvoinnille toiset ihmiset ovat kirjaimellisesti elintärkeitä. Sosiaalisen pääoman syntyminen edellyttää kontakteja, suhteita ja verkostoja. Säännölliset kontaktit ja suhteet luovat edellytykset myös vastavuoroisuudelle. 

Vastavuoroisuuden myötä yhteisöön kehittyy yhteisten normien ja arvojen lisäksi sellaisia käyttäytymissääntöjä ja velvollisuuksia, jotka ohjaavat yksittäisten ihmisten toimintaa. Luottamus ja solidaarisuus perustuvat normien ja velvollisuuksien hyväksymiseen ja kunnioittamiseen.

Kommunitaristinen näkökulma

Kommunitaristisen näkökulman mukaan sosiaalinen pääoma karttuu paikallisten yhdistysten, ryhmien, yhteisöjen ja verkostojen toiminnassa. Yhdessä toimiminen vahvistaa luottamusta ja vastavuoroisuutta, ja näin ollen toiminnalle yhteisössä muodostuu entistä vankemmat lähtökohdat. Verkostonäkökulmassa korostetaan toisaalta yhteisön sisäisiä eli horisontaalisia ja yhdistävä siteitä, toisaalta yhteisöjen välisiä, vertikaalisia ja ’silloittavia’ siteitä. Samalla huomioidaan sisäisten ja silloittavien siteiden välinen jännite.

Institutionaalinen näkökulma

Institutionaalisessa näkökulmassa sosiaalista pääomaa ja sen merkitystä tarkastellaan pääasiassa yhteiskunnan muodollisten organisaatioiden ja verkostojen kannalta. Virallisluonteisten sosiaalisten ja poliittisten toimijoiden tai verkostojen katsotaan muodostavan sosiaalisen pääoman kasvualustan. 

Institutionaalista näkökulmaa täydentää synergianäkökulma. Se korostaa julkisten toimijoiden ja epävirallisten yhteisöjen ja verkostojen välistä vastavuoroisuutta. Erilaisten toimintojen kehittyminen ja niihin liittyvä sosiaalisen pääoman kasvu nähdään poliittisena prosessina ja siksi luonteeltaan kiistanalaisena ja ristiriitaisena.

Tarvitaan jotain käsin kosketeltavaa

Sivistyksellisessä aikuiskasvatuksessa on lähdettävä liikkeelle siitä todellisuudesta, jonka keskellä ihminen elää. Lähtökohtana pitäisi olla ihmiselämän arvon kunnioittaminen sellaisenaan. 

Maailmassa, jossa edistys kirjoitetaan taloudellisen globalisaation kirjaimin ja jossa edistys tuntuu uhkaavalta, tarvitaan edelleen – tai uudelleen – kiinnostusta ja huolenpitoa sosiaalisesti, paikallisesti ja henkilökohtaisesti merkittävistä tiloista ja hetkistä. 

Sielullinen eheys (psyykkinen terveys) ja yhteiselämän mielekkyys (sosiaalinen pääoma) vaativat kasvaakseen ja jalostuakseen jotain tunnistettavaa ja käsin kosketeltavaa; asioita, jotka voi tuntea omakohtaisesti merkittäviksi. Kaivataan arkipäivän yhteisöllisiä käytäntöjä, joissa on mahdollisuus ajatella ja toimia vailla alituista laskelmointia ja ulkoista suorituspainetta. Näiden tilojen ja hetkien luominen on aikuiskasvatuksen alkavan vuosituhannen kohtalonkysymys.

Lue lisää: