Vapaa sivistystyö tarvitsee lisää vapautta

Annika Turunen haastatteli vapaan sivistystyön rehtoreita selvittääkseen, miksi vapaata sivistystyötä tehdään. Haastattelujen perusteella Turunen erottaa viisi vapaan sivistystyön tehtävää. Ne ovat vastakohtapareja:

• perinteitä vaaliva – uutta luovaa
• välineellinen – itseisarvoinen
• neutraali – arvopohjainen
• vapaaehtoinen – hakeva 
• valtion ohjaama – luovuuden ohjelma.

Vapaan sivistystyön kohderyhmät Turunen tiivistää samoin vastakohtapareihin. Nämä neljä paria ovat: 

• kaikille avoin – tietyille kohderyhmille
• etäisyys ympäristöön – dialogissa ympäristön kanssa
• organisaatio – kansalaiset 
• yksilö – yhteisö. 

Kaksi näkemystä sivistystyöstä

Näkemykset vapaasta sivistystyöstä jakaantuvat siten kahteen osittain vastakkaiseen näkemykseen sivistystyön tehtävästä ja kohteista. Turunen kuvailee niitä käyttämällä Mannisen käsitteitä sopeuttava ja voimaannuttava sivistystyö.

Vapaan sivistystyön voimaannuttavaa tehtävää ilmentäviä puhetapoja on aineistossa rajatusti. Jotkut haastateltavat kuitenkin katsovat, että voimaannuttava tehtävä olisi mahdollinen, jos tilanne vain olisi suotuisampi.

Vapaan sivistystyön sopeuttava tehtäväkuva näkyy kehitystä tukevien toimintamuotojen kuvailuissa. Haastateltavat pitävät tärkeänä, että vapaa sivistystyön seuraa yleistä kehitystä ja pyrkii edistämään osaamisen kehittämistä. Kommenteissa nousee silti esille tietty epävarmuus ja ulkopuolisuus. 

Vapaasta sivistystyöstä on hävinnyt kriittisyys

Turunen toteaa, että suomalaisella vapaalla sivistystyöllä ei näyttäisi enää olevan selkeää ja itsenäistä tehtävää – josko sitä on koskaan ollutkaan muuna kuin ulkoa ja ylhäältä annettuna valtiollis-hallinnollisena konstruktiona. 

Sivistystyön tehtävä on pitkälti jokaisen toimijan määriteltävissä. Se on edelleen monessa mielessä vapaata, mutta tätä vapautta on lähinnä käytetty muun koulutusverkoston paikkaamiseen. 

Sivistystyön tehtäväkuva on muuttunut sen yli satavuotisen historian aikana. Alkuaikoina se oli enemmän tai vähemmän kriittistä, toimijat pyrkivät ainakin jossain määrin muuttamaan yhteiskuntaa. Nykypäivänä sivistystyötä voidaan lähinnä kuvailla yhteiskuntajärjestystä tukevaksi.

Lisäksi sivistystyöllä on nykyisin vakiintuneet toimintamuodot, joiden olemassaoloa kentän toimijat pyrkivät perustelemaan ja puolustamaan. Tietyssä mielessä organisaatiot edustavat saavutettuja etuja, joista ei haluta luopua. Tämänkaltainen asema on omiaan ylläpitämään sopeuttavaa lähtökohtaa. 

Lopulta sopeutumisen rajat tulevat vastaan

Turunen pohtii, että yllä kuvatut diskurssit ja jännitteet saattavat johtua tarpeesta joustaa ja sopeutua, tarjota jokaiselle jotakin, matalin kynnyksin. Jossain joustavuuden rajat tulevat kuitenkin vastaan. 

Nämä rajat kohdatessaan vapaa sivistystyö joutuu määrittelemään identiteettinsä. Silloin kentän toimijoiden on valittava, haluavatko he määritellä tehtävänsä aktiivisesti itse vai ulkoistavatko vastuun muille ja jättävät itselleen passiivisen toteuttajan roolin.

Lue lisää: