Siirry sisältöön
Verkkolehti
Tuula Hyystinmäki
Julkaistu 22.10.2019

Teherään komia – kyläaktivismia Kainastolla

Kainastolla on kyläläisten omissa käsissä pyöritetty kyläkehityshankkeita jo 20 vuotta.

Vaikuttaminen
Kainaston kyläkeskuksen viitta ja nuorisoseurantalo.
Kuva: Kainaston Nuorisoseura

Ylistaron Kainastolla eletään ja asutaan maaseutumaisessa haja-asutuskylässä, matkaa Seinäjoen kaupunkikeskukseen on 20 kilometriä ja Ylistaron entiseen kuntakeskukseen 5 kilometriä. Kainaston sijainti tarjoaa kuitenkin kehittämismahdollisuuksia, sillä kylää halkoo Seinäjoen ja Vaasan välinen valtatie 18, jolla ajoneuvoja on vuorokaudessa yli 8 500.

Kehittämistoimintaa jo 20 vuotta

Kainastolla on kyläläisten omissa käsissä pyöritetty kyläkehityshankkeita jo 20 vuotta, alkusysäys oli Tietokyläprojekti vuonna 1999. Tällä hetkellä kyläkeskuksen muodostavat rinnakkain sijaitsevat noin 100-vuotiaat rakennukset: entinen kyläkoulu ja nuorisoseurantalo. Samassa ryppäässä ovat myös Jyrkän kesäteatteri, kaksi hyppyrimäkeä, – kyllä vain, Pohjanmaan lakeuksien keskellä – lasten leikkialue, kuntorata, frisbeegolfalue ja jousiammuntarata. 

Ilman kyläläisten valtavaa vapaaehtoistyön määrää ja kylän kaikkien yhdistysten hyvää keskinäistä yhteistyötä tämä ei olisi onnistunut

Kaikki tämä on tuotettu kyläläisten oman tekemisen ja oma-aloitteisuuden myötä. Käytännön moottorina on toiminut Kainaston Nuorisoseura. Ilman kyläläisten valtavaa vapaaehtoistyön määrää ja kylän kaikkien yhdistysten hyvää keskinäistä yhteistyötä tämä ei olisi onnistunut, arvioi nuorisoseuran puheenjohtaja Asko Istolahti. Esimerkiksi nuorisoseurantalon peruskorjauksen yhteydessä kirjattiin vapaaehtoistyön määräksi yli 6 000 tuntia. 

Kehittämistyö jatkuu yhteistyöverkostojen avulla

Tällä hetkellä Kainaston Kylätoiminnan uudet tuulet -hankkeen tavoitteena on edelleen kehittää kyläkeskusta palveluineen, kertoo projektipäällikkö Keijo Mäenpää. Toimintamallina ovat laajat yhteistyöverkostot sekä eri hankerahoitusmuotojen limittäinen ja toisiaan tukeva hyödyntäminen. Vakituisia yhteistyökumppaneita on kymmenkunta, ja niistä tärkeimmäksi on muodostunut Leader-rahoitusta alueellisesti organisoiva Liiveri ry. 

Kehittämishankkeen puitteissa tehdään suunnitelmia, vahvistetaan kyläkeskus-brändiä, laajennetaan verkostoitumista, tuetaan maaseudun elinvoimaa ja parannetaan kylän asukkaiden elämänlaatua. Investointihankkeilla puolestaan on rahoitettu rakennusprojektit ja isot kunnostustyöt. Ideat ja rakennuskohteet eivät suinkaan ole loppumassa. Alueelle on tulossa ympärivuotisen harjoittelun mahdollistava muovinen hyppyrimäki, kyläroskis ja grillikatos, myös lasten ulkoleikkipaikan välineistöä lisätään.

Toiminnan organisointiin on monia vaihtoehtoja

Kainastolle on kuntouttavan työtoiminnan avulla saatu koottua rempparyhmä, joka hoitaa kyläkeskusalueen toimipisteiden ylläpitoa ja kunnostusta. Työtoiminnan tulokset ovat olleet sen verran onnistuneita, että Seinäjoen kaupungin työllisyyspalvelujen kanssa on avattu keskustelut työllistämispalvelujen laajentamiseksi maaseutualueella. 

Rakennuksista kaupungilta vastikään nuorisoseuran haltuun siirtynyt kyläkoulu on peruskuntoinen ja vaatii remonttia. Tällä hetkellä rakennuksessa on kuntotupa, johon kuntoilulaitteet on saatu kyläläisten lahjoituksina. Kesällä tiloissa oli taidenäyttely ja entisiin luokkahuoneisiin harkitaan jopa majoitustoimintaa.
– Vakituinen majoitustoiminta olisi kuitenkin yhdistykselle liiketoimintaa ja sitä kautta toisi uuden ulottuvuuden toiminnan organisointiin, joten myös yhteiskunnallisen yrityksen perustamista on selvitettävä vaihtoehtona, aprikoi Asko Istolahti. 

Kainaston kylän asukasluku on noin 250. Tältä pikkuiselta kylältä ei todellakaan kansalaisaktivismia puutu.

Entisen Ylistaron kunnan alueella toimivien kylien yhteishanke on tällä hetkellä suunnitelmissa; Kainaston Nuorisoseura voisi olla siinä omien kokemustensa pohjalta vastuutahona ja tavoitteena olisi laatia jokaiselle kylälle oma kehittämissuunnitelma. 

Lopuksi Lukijalle kerrottakoon, että Kainaston kylän asukasluku on noin 250. Tältä piskuiselta kylältä ei todellakaan kansalaisaktivismia puutu. 
– ”Teherään komia”, todettiin Jyrkän kesäteatterin pyörivää näyttämöä tehtäessä. Ja sen jälkeen ei tästä asenteesta ole täälläpäin tingitty, naurahtavat Asko ja Keijo kuin yhdestä suusta. 

Tuula Hyystinmäki

Tuula Hyystinmäki

koulutussuunnittelija, Kansalaisfoorumi


Artikkeliin liittyvät asiasanat:

Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti

Lehti sisältää artikkeleita, jotka auttavat järjestötoimijoita kehittämään oman järjestönsä toimintaa ja nostavat esiin laajemmin ajankohtaisia kansalais- ja järjestötoiminnan teemoja.

Liity postituslistalle

Päätoimittaja
Anneliina Wevelsiep

Toimituskunta
Maija Borén
Raisa Laukkanen

Toimitussihteeri
Riitta Liski