Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju
Julkaistu 20.11.2020

Vaikuttaminen on nyt globaalia ja nopeaa

Vaikuttaminen on siirtynyt verkkoon. Kampanjoiden taakse saadaan koko maailman laajuinen kannattajajoukko, jota päättäjien on pakko kuunnella.

Vaikuttaminen muuttaa koko ajan muotoaan. Vanhoja tuttuja keinoja ovat äänestäminen, mielenosoitukset, lakot, adressit, mielipidekirjoitukset ja kuntalaisaloitteet; myöhemmin niiden rinnalle tulivat kansalaisaloitteet, sosiaalisen median kampanjat ja esimerkiksi salaa kuvatut videot. 

Globaalia vaikuttamista tietoverkoissa

Uutena keinona on tullut mukaan verkkoviestintä, jonka kautta vaikutetaan globaalisti. Järjestön kanavilla voi olla kymmeniä miljoonia seuraajia ja tukijoita. Digiviestinnän avulla kiinnitetään huomiota yhteiskunnalliseen epäkohtaan ja painostetaan yhteiskunnallisia päättäjiä tai yrityksiä muuttamaan toimintatapojaan. 

Seuraajia pyydetään muun muassa allekirjoittamaan vetoomuksia tai lahjoittamaan rahaa. Digitaalisilla alustoilla toteutetaan kampanjoita ja suoran toiminnan aktioita. Samaan aikaan kerrotaan työn tuloksista. 

Satoja miljoonia aktivisteja kaikilla mantereilla

Näin toimivia järjestöjä ovat esimerkiksi Avaaz, Humane Society International, SumOfUs ja Care2. 

Avaaz on järjestö, jolla on sen verkkosivujen mukaan yhteensä yli 60 miljoonaa seuraaja kaikissa kuudessa maanosassa. Erilaisia toimintoja tai tapahtumia on ollut jo lähes 450 miljoonaa. Ne liittyvät ennen muuta ilmastonsuojeluun ja eläinten suojeluun. 

Humane Society International keskittyy kaikenlaisten eläinten, kuten villieläinten, kotieläinten, laboratiorioeläinten ja lemmikkieläinten, suojeluun.

SumOfUs-sivustolla on sen mukaan yli 15 miljoonaa seuraajaa. Se vaikuttaa yrityksiin, hallituksiin ja Euroopan unioniin edistääkseen eettistä tuotantoa ja kaupankäyntiä sekä ajaakseen ilmaston- ja merien suojelua. Vaikuttamisen kohteena ovat myös työntekijöiden oikeudet. 

Care2 tukee eläinten hyvinvointia, ihmisoikeuksia, naisten oikeuksia, sukupuolivähemmistöjen asemaa, ympäristönsuojelua, eläinten hyvinvointia sekä edistää terveitä elämäntapoja. Sivustolla on sen mukaan yli 55 miljoonaa jäsentä ja tukijaa.

Kustannustehokasta ja vaikuttavaa

Tällainen uusi globaali vaikuttaminen on mahdollista nykyisen tietotekniikan ansiosta. Kun tukea haetaan kansainvälisesti, tukijoiden määrä on mahdollista saada niin suureksi, että päättäjät ja yritykset joutuvat kuuntelemaan sivuston kautta välitettyä viestiä tai vaatimusta. Joukkovoimaa näytetään ja käytetään uudella tavalla. 

Sivustoja ylläpitää pieni päätoimisten työntekijöiden ryhmä. Heitä tukevat vapaaehtoiset, joita voi olla tuhansia. Sivustot toimivat vuorovaikutteisesti, mikä tukee jäsenien, tukijoiden ja seuraajien aktiivisuutta ja tyytyväisyyttä. He kokevat voivansa todella vaikuttaa toimintaan.

Verkkovaikuttamisen vahvuuksia ovat nopeus, yllätyksellisyys ja mittakaava.

Globaalin verkkovaikuttamisen vahvuuksia ovat nopeus, yllätyksellisyys ja mittakaava. Asioihin voidaan vaikuttaa tunneissa ja saada suurta julkisuutta, kun kampanja on huolella valmisteltu ja tehokkaasti toteutettu useissa maissa yhtä aikaa. 

Sivustot ovat megafoni huolestuneiden ihmisten äänelle. Ne ovat keihäänkärki huomion kohdistamisessa tarkasti valittuun ja rajattuun asiaan. Oletettavasti tällainen vaikuttaminen lisääntyy tulevaisuudessa, ja vaikuttamisen kohteiksi päätyvät yhä useammat asiat.

Milloin Suomessa?

Kyseistä ideaa voi hyvin soveltaa myös suomalaisessa kansalaisvaikuttamisessa. Nettikampanjoita on jo ollutkin ja erilaisia adresseja on kerätty ja kampanjoita toteutettu. Pysyvät ja paljon tukijoita keräävät verkkosivustot kuitenkin vielä puuttuvat. 

Myöskään suomalaisten perustamia ja ylläpitämiä globaaleja vaikuttamissivustoja ei ole. Olisiko tässä uusi merkittävä kansalaisvaikuttamisen muoto myös Suomeen? Milloin näemme ensimmäisen globaalin suomalaisen vaikuttamissivuston?

Sisältö pohjautuu Aaro Harjun artikkeliin ”Vaikuttaminen muuttaa muotoaan”, joka julkaistiin Kansalaisyhteiskunnan verkkolehdessä 7.9.2018.

Lue lisää: