Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Kansalaisaktivismi autoritaarisissa maissa

Autoritaarisissa maissa on kansalaisaktiivisuutta, mutta se toimii hallinnon sanelemilla säännöillä.

Autoritaariset hallinnot ovat taitavia hillitsemään kansalaisten yhteiskunnallista ja poliittista aktiivisuutta. Venäjä, Kiina ja Kuuba ovat kehittäneet omat metodinsa siihen, miten kansalaisaktiivisuudesta tehdään vaaratonta. Kyse on häikäilemättömästä ja taitavasta politiikasta, jossa ei kaihdeta keinoja.

Hallinto sanelee säännöt

Esimerkkimaat eivät tukahduta mielipiteen ilmaisua täysin, vaan ne sallivat tietynlaisen ja tietynlaajuisen osallistumisen valitsemissaan puitteissa. Autoritaariset hallinnot kirjoittavat pelin säännöt, jotka aktivistit hyväksyvät tietoisina tai tiedostamattaan. 

Aktivistit eivät näissä maissa pyri tällä hetkellä todellisesti radikaaliin hallinnon vaihtamiseen vaan tyytyvät toimimaan niille suoduissa raameissa. Se on ainoa tapa toimia. Hallitukset kuuntelevat niitä ja legitimoivat järjestöt ja ryhmät kansalaisten silmissä, ja samalla aktivistiryhmät legitimoivat vallassa olevat. Tämä on tietysti yksinkertaistus, mutta yleinen trendi viime vuosina. 

Toki kaikista maista löytyy myös pieniä ääriryhmiä. Ne on ajettu kuitenkin niin ahtaalle, että niiden merkitys on täysin marginaalinen.

Kuubassa raja kulkee yhteiskunnallisuudessa

Kuuban hallitus alistaa toisajattelijoita kovin ottein. Tärkein ja menestyksellisin keino hallita protestoijia on ollut protestien kanavointi harmittomiin ja ei-poliittisiin osallistumisen muotoihin. Aktivistit voivat osallistua ja vaikuttaa paikallisella tasolla. Hallinto tukee myös identiteettipohjaisia liikkeitä, jollaisia ovat esimerkiksi hiphopparit ja homoseksuaalit. Se rajaa aktiivisuuden sosiokulttuuriseen sfääriin, ei poliittiseen tai yhteiskunnalliseen. 

Kuuba rajaa aktismin sosiokulttuuriseen sfääriin.

Jos liikkeet tai ryhmät suostuvat toimimaan tällä pelikentällä, ne saavat toimia. Tutkijoiden mukaan Kuuban viranomaiset ovat onnistuneet kesyttämään potentiaaliset hallinnon haastajat ja turvanneet kansalaisten laajan tuen sosialistiselle hallinnolle.

Venäjällä siirryttiin ”tarkkailemaan hallitusta”

Venäjän viranomaisten tendenssi on ollut korvata fyysinen väkivalta aktivisteja vastaan laillisilla ja hallinnollisilla toimenpiteillä. Hallinto kontrolloi niiden avulla aktivisteja ja tarjoaa samanaikaisesti erilaisia tilaisuuksia institutionaaliseen yhteistyöhön. Kun ryhmät ovat päässet dialogiin viranomaisten kanssa, ne ovat ei-politisoituneet. 

Monet venäläiset kansalaisjärjestöt vakuuttavat nykyisin, että niiden rooli ei ole kilpailla poliittisesta vallasta, kuten ne tekivät 1980-luvun lopulla, vaan pelkästään tarkkailla hallitusta ja auttaa rakentamaan vahva kansalaisyhteiskunta. Hallinto on onnistunut saamaan kriittiset äänet pelaamaan luomillaan säännöillä ja estämään poliittisen pluralismin syntymisen.

Kiinassa jo pieni määrä demokratiaa näytti voimansa

Kiinan ihmisoikeusaktivistien taistelulla on ollut paradoksaaliset tulokset. He eivät kaiva maata hallinnon eivätkä vallitsevan poliittisen järjestelmän jalkojen alta. Ihmisoikeusaktivistit ovat sitoutuneet julkiseen käräjöintiin oikeusistuimissa ja hallinnollisiin oikeudenkäynteihin, mikä on tosiasiallisesti tukenut ei-demokraattisia valtasuhteita ja vahvistanut poliittisen hallinnan rakenteita. 

Samaan aikaan valtio on avannut rajoitetusti demokraattista tilaa autoritaarisessa hallinnossa; se sallii rajoitetun poliittisen osallistumisen lainsäädännössä, mikä pakottaa kommunistisen puolueen sitoutumaan ihmisten tiettyjen oikeuksien suojelemiseen. 

Malli on tuottanut kuitenkin yllättävän haasteen vallanpitäjille. Lakimiehet ovat sekaantuneet työläisten ja tehtaanjohdon välisiin neuvotteluihin työehdoista ja työturvallisuudesta, mikä on tuonut mukaan kollektiivisen neuvottelun ja sopimisen asioista. 

Autoritaarisissa maissa vallanpitäjät yhdistävät valikoivaa alistamista ja avautumista, pakottamista ja sallimista sekä rajoitteita ja vapauksia. Sillä tavalla he kontrolloivat kansalaisia ja pilkkovat toisinajattelijat erilleen toisistaan. Lisäksi ihmisten yhteiskunnallinen aktiivisuus on kanavoitu harmittomiin kohteisiin ja aihepiireihin.

Näin vallanpitäjät ovat varmistaneet vallassa säilymisen ja tehneet toisinajattelijat aseettomiksi – ainakin toistaiseksi.

Sisältö pohjautuu Aaro Harjun artikkeliin ”Kansalaisaktivismi autoritaarisissa maissa”, joka julkaistiin Kansalaisyhteiskunnan verkkolehdessä 1.12.2014.

Lue lisää: