Tärkein motiivi on auttamisen halu

Tässä esityksessä valotetaan tiiviissä asussa joitakin viimeaikaisia suomalaisia vapaaehtoistoiminnan motiivitutkimusten tuloksia, jotka on saavutettu erilaisin metodologisin ottein. Motiiveilla viitataan yleisesti toiminnan syihin. Kokonaisuudessaan motiivitutkimus käsittelee tahtomisen ja tekemisen suhdetta muun muassa kokemiseen, tietämiseen, tuntemiseen, sekä sosiaaliseen kontekstiin (ks. mm. Higgins & Kruglanski 2000; Nurmi & Salmela-Aro 2002; Yeung 2004).

Halu auttaa ja tehdä jotain hyödyllistä

Tärkein suomalaisia vapaaehtoistoimintaan motivoiva tekijä on halu auttaa muita: 41% suomalaisista vapaaehtoisista kokee näin. Toinen merkittävä tekijä oli ylimääräisen vapaa-ajan käyttäminen johonkin hyödylliseen.

Muita syitä vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen mainitsi harvempi kuin joka kymmenes kyselyyn vastanneista. Näistä motiiveista tavallisimpia ovat mukaan lähteminen tuttavan pyynnöstä, toive tavata uusia, samanhenkisiä ihmisiä, halu saada uusia elämänkokemuksia ja oppia uutta sekä yleinen kiinnostus vapaaehtoisuuteen. (Yeung 2002.)

Nuoria motivoi halu oppia uutta.

Naisten motiiveissa korostuvat auttamishalu, into oppia uusia asioita sekä halu tutustua uusiin ihmisiin. Miehiä puolestaan innostaa vapaaehtoistoimintaan erityisesti ystävien ja tuttavien vaikutus, halu käyttää ylimääräinen vapaa-aika hyödylliseen tekemiseen sekä tunne kansalaisvelvollisuudesta.

Nuorimpia vapaaehtoisia motivoi vanhempia vastaajaryhmiä useammin halu oppia uutta. Nuoret myös lähtevät vapaaehtoistoimintaan ystävien vaikutuksesta ja innostamana. Molemmilla syillä vapaaehtoisuuttaan perustelee kuudesosa suomalaisnuorista.

Yli 50-vuotiaiden sekä eläkeläisten vapaaehtoistoimijoiden motiiveissa korostuu puolestaan halu saada uusia tuttavia vapaaehtoistoiminnan kautta – ei niinkään siis jo olemassa olevien ystävien vaikutus kuten nuorilla. Lisäksi he painottavat erityisesti auttamishalua sekä toivetta saada jotain säännöllistä päiväohjelmaa hyödyllisten asioiden parissa.

Kaupungeissa osa vapaa-aikaa, maaseudulla osa elämäntapaa

Vapaaehtoistoiminnan motiivit vaihtelevat jonkin verran eri puolilla Suomea. Länsisuomalaiset ovat keskimääräistä useammin motivoituneet halusta oppia uutta, saada hyödyllistä tekemistä sekä kansalaisvelvollisuudesta.

Itäsuomalaiset sen sijaan korostavat muita enemmän avun vastavuoroisuutta: autan, koska olen itse saanut apua ja tukea tarvitessani. Heille vapaaehtoisuus on ennen kaikkea lähipiirin tukemista ja auttamista. Eteläsuomalaisilla puolestaan korostuu muuta Suomea useammin – varsin mielenkiintoisesti – perinteen vaikutus.

Auttamishalu korostuu suurimmissa kaupungeissa.

Kiinnostavaa on myös se, että auttamishalu korostuu suurimmissa kaupungeissa. Siellä vapaaehtoistoimintaan lähdetään muuta Suomea tavanomaisemmin myös siksi, että ylimääräiseen vapaa-aikaan halutaan jotain hyödyllistä ohjelmaa.

Vaikuttaa siltä, että maaseudulla vapaaehtoistoiminta mielletään osaksi traditionaalista, kulttuurista elämän­muotoa. Se on ikään kuin yksi velvollisuuksista ”kunnon” kansalaisena. Urbaanit vapaaehtoisuusmotiivit puolestaan kiertyvät etupäässä sen ympärille, että vapaaehtoisuus tarjoaa auttamishaluisille kaupunkilaisille kanavan mielek­kääseen vapaa-ajan toimintaan – ehkä yhtenä harrastuksena muiden joukossa. 

Haastatteluilla pureudutaan syvemmälle motiiveihin

Ylläesitetyt tulokset perustuvat siis laajaan suomalaiseen kyselyaineistoon. Entäpä kun vapaaehtoisten motiiveja on tutkittu seikkaperäisin – mutta numeerisesti huomattavasti suppeammin – haastatteluaineistoin?

Sorri (1998) tutki Palvelevan puhelimen päivystäjien motiiveja ”Päivystäjän polku” -kertomusten kautta, pyrkien huomioimaan koko elämänkaaren vaikutuksen. Yksi havainto oli kehityskeskeinen selitysmalli, jossa korostuivat vapaaehtoisen omat luonteenpiirteet ja ominaisuudet.

Pelastusarmeijan vapaaehtoisten tutkimuksessa (Yeung 1999) taas vapaaehtoistyön motiiveja kertyi 41 kappaletta, jotka luokiteltiin sekä sisällöllisesti että kolmijaon mukaan: menneisyydestä nouseviin taustatekijöihin, Pelastusarmeijaan suunnanneisiin tekijöihin sekä vapaaehtoistyöhön lähtemistä tukeneisiin tekijöihin.

Motiivien haastattelukohtaisista kokonaisuuksista luotiin kategorioita yli yksittäisten motiivien. Lähtökohtana oli kunkin haastateltavan päämotiivi sekä motiivien edellä esitelty kolmijako. Aineistosta muodostui näin neljä motiivien kokonaisuutta eli vapaaehtoistyöhön lähtemisen orientaatiota: auttamishaluiset, tekemistä kaipaavat, kokeilunhaluiset sekä ryhmää kaipaavat. 

Motivaation neljä akselia

Väitöstutkimuksessani (Yeung 2004) halusin edetä vapaaehtoistoimijoiden luokittelusta kohti syvempää, kokemuksellista ilmiötason hahmotusta. 18 monipuolisen haastattelun myötä eteeni avautui 767 vapaaehtoismotivaation elementtiä. Hahmoteltuani elementit neljän akselin kautta päädyin kahdeksankulmaiseen ”timanttimalliin” (ks. kuvio 1); yksilöt ikään kuin vaeltavat vapaaehtoiskokemustensa aikana koordinaattien eri puolilla.

Malli piirtää kokonaisuudessaan yllättävänkin monipuolisen kuvan vapaaehtoismotiiveista: vapaaehtoisuus voi suuntautua itsestä ulospäin – toimintaan, kontakteihin, uusiin asioihin ja antamiseen – kuten myös kohti itseä ja sisäisempiä teemoja – pohdintaa, etäisyyttä, tuttujen teemojen jatkuvuutta ja saamista.

Haastattelin diakoniatyön sosiaalialan vapaaehtoisia, joilla erityisen keskeisiä motiivielementtejä olivat auttamisen halu sekä toive konkreettisesta toiminnasta kuten myös sosiaalisista kontakteista ja vuorovaikutuksesta. Vapaaehtoistoimintaan sitouttivat toiminnan tarjoama emotionaalinen palkitsevuus, mielihyvä ja ilo samoin kuin oman hyvinvoinnin edistäminen ja – hyvin vahvasti – ryhmähenki vapaaehtoistoimijoiden kesken.

Tämä on minun juttuni!

Nämä tekijät ovat kaikki vapaaehtoistoimijoiden jaksamisen ydinelementtejä. Tulosteni mukaan vapaaehtoisten sitoutuneisuutta edistää kokemus ”itseisyydestä” (selving), tunne, jota voisi kuvata sanoin “Tämä on minun juttuni!”

Lue lisää: