Siirry sisältöön
Verkkolehti
Mervi Enqvist
Julkaistu 21.02.2022

Dokumenttielokuva herättelee oman vaikuttamisen polun löytämiseen

Elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja Mervi Enqvist ja tuottaja Essi Haukkamaa kanavoivat oman aktivisminsa elokuvilla vaikuttamiseen. Vaikuttaminen ja vaikuttajaksi oppiminen ovat myös heidän tuoreen dokumenttielokuvansa teema.

Vaikuttaminen
Laura Eklund Nhaga tekee muistiinpanoja työpöydän ääressä.
Laura Eklund Nhaga on Kansanvalta-dokumenttielokuvan pääosassa. Kuva: Hannu Käki

Juuri valmistunut Kansanvalta-dokumenttielokuvamme syntyi tarpeesta nostaa esille keinoja ja mahdollisuuksia, joita kansalla on vaikuttamiseen. Kansanvalta kiertää alkuvuoden 2022 festivaaleilla, ja syksyllä se saa ensi-illan elokuvateattereissa. Myöhemmin elokuva näytetään myös YLE:llä.  

Edellinen elokuvamme War/Peace oli näyttänyt mahdollisen tulevaisuusskenaarion kuvaamalla 50 vuoden takaista radikalismia, jossa muutosta vaadittiin väkivallan keinoin. Nyt halusimme nostaa esille tehokkaan rauhanomaisen vaihtoehdon.  

Vaikka elokuva on pääosin kuvattu Yhdysvalloissa, halusin sillä olevan yhteyden Suomeen. Oma maamme on kuitenkin pääkohderyhmä elokuvan viestille. Suomessa olemme saaneet niin monen vuosikymmenen ajan elää melko turvattua ja vapaata elämää, joten aktivismitaitomme ovat päässeet hieman ruostumaan.  

Nuoren suomalaisen aktivistin tarina innostaa 

Facebookiin laittamani kyselyn avulla löysin elokuvan pääosaan nuoren suomalaisen aktivistin Laura Eklund Nhagan. Tapasin hänet ensimmäistä kertaa hänen kotikulmillaan Pohjois-Helsingissä. Laura oli tuolloin 21-vuotias, ja olin vaikuttunut hänen voimastaan, älykkyydestään sekä lujasta tahdosta tehdä asioille jotakin, vaikuttaa. Olin siis löytänyt elokuvan päähenkilön, jonka jälkeen elokuva lähti kuin itsestään muotoutumaan sen ympärille, mikä on Lauralle tärkeää eli rodullistettujen asema Suomessa.  

Yhdessä vaikuttamisen ja demokratian asialla 

Elokuvan ensi-illan yhteyteen on suunniteltu vaikuttavuuskampanjaa, jolloin voimme tarjota myös yleisölle mahdollisuuden oppia vaikuttamisen aakkoset ja järjestäytymisen alkeet. Aktivismia voi olla niin monenlaista, jokaisella on oma tapansa vaikuttaa. Vaikuttamiskampanjan kaikille avoimet työpajat voivat tukea oman vaikuttamispolun ja -keinojen löytymistä.  

Kansalla on todellinen valta demokratiassa ja kuten eräs elokuvamme aktivisteista sanoo: ”You have to be on those politicians asses to ensure your voice is still the voice they’re taking into account, when they are writing laws and passing whatever they are passing.” ”Meidän täytyy olla kiinni poliitikkojen takalistoissa vahtimassa, että se on edelleen meidän ääni, jonka he ottavat huomioon, kun he kirjoittavat lakeja ja hyväksyvät mitä nyt hyväksyvätkään.” 

Sytykkeitä ja oppeja elokuvantekoon Yhdysvalloista 

Edellistä elokuvaa kuvatessamme olin päässyt tutustumaan nuoriin aktivisteihin Chicagossa. Heiltä opin, että aktivistin työ ei ole pelkästään marsseja ja osallistumista mielenosoituksiin, vaan pinnan alla tehtävä työ on tärkein vaihe. Opin, kuinka yhden ihmisen henkilökohtainen tarina voi olla alku valtavalle muutoksen aallolle. Mutta kuinka muutokseen ryhdytään? Tähän lähdin hakemaan vastausta elokuvamme avulla.   

Ensimmäiseksi keskustelin elokuvasta Heather Boothin kanssa. Hän työskenteli silloin demokraattisen puolueen päämajassa Washington DC:ssä ja ohjasi puolueen johtajia uudelleenorganisoitumaan vuoden 2016 vaalien jälkeen. Heatherin oma aktivismi oli alkanut jo 60-luvun alussa, kun hän osallistui mustien äänioikeutta ajaneeseen Freedom Summer kampanjaan Mississippissä. Myöhemmin hän perusti Chicagoon aktivismin oppikoulun Midwest Academyn, jonka oppeja ovat hyödyntäneet mm. Barack Obama sekä Elizabeth Warren.  

Vaikutuin, kun Heather puhui työstään rauhanomaisen aktivismin parissa. Mielenkiintoinen yhteys välillemme löytyi, kun kerroin hänelle edellisen elokuvamme päähenkilöistä. Ilmeni, että Heather oli 60-luvulla ollut heidän kanssaan samassa opiskelijoiden aktivistiryhmässä ja tunsi heidät hyvin. 60-luvun lopulla ryhmä jakautui kahteen leiriin – osa väkivaltaiseen ja Heather ja useat muut rauhanomaiseen. Oli siis luonnollista, että Heather lähti nyt mukaan Kansanvalta-elokuvaan.  

Palattuani takaisin Suomeen kesällä 2017 tiesin, että haluan tehdä elokuvan, jonka päätarkoitus olisi oikeudenmukaisemman maailman puolesta vaikuttaminen. Koin, että nämä molemmat elokuvat ovat minun omaa aktivismiani. Tuottaja Essi Haukkamaan kanssa usein puhummekin, että me vaikutamme yhteiskunnallisesti tätä kautta.  

Mervi Enqvist

elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja

Kansanvalta-elokuva osallistui vuoden 2022 DocPoint-festivaalin kotimaisten elokuvien kilpasarjaan. Elokuvan trailerin voi katsoa tuotantoyhtiö Greenlit Productionsin verkkosivuilla. Elokuvan vaikuttavuuskampanja starttaa syksyllä 2022 Helsingissä. Sitä ennen Laura Eklund Nhaga vierailee Kansalaisfoorumin Muuta maailmaa lavarunoudella -työpajassa kertomassa omista kokemuksistaan taiteen avulla vaikuttamisesta.


Artikkeliin liittyvät asiasanat:

Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti

Lehti sisältää artikkeleita, jotka auttavat järjestötoimijoita kehittämään oman järjestönsä toimintaa ja nostavat esiin laajemmin ajankohtaisia kansalais- ja järjestötoiminnan teemoja.

Liity postituslistalle

Päätoimittaja
Anneliina Wevelsiep

Toimituskunta
Maija Borén
Raisa Laukkanen

Toimitussihteeri
Riitta Liski