Siirry sisältöön
Verkkolehti
Julkaistu 22.10.2019

Lukuvinkki – Sorrettujen pedagogi kansalaisaktivismin tukena

Paulo Freire – sorrettujen pedagogi on Juha Suorannan uutuusteos, joka valottaa kriittisen pedagogiikan isänä tunnetun Freiren elämää ja ajattelua.

Vaikuttaminen
Henkilö pitää jutun kirjaa käsissään.

Kriittinen pedagogiikka liittyy vahvasti kansalaistoimintaan ja -aktivismiin, maailman muuttamiseen: koulutuksella tulee tukea ihmisiä kriittisen demokratian rakentajiksi vahvistamalla heidän yhteiskunnallisia valmiuksiaan osallistua ja toimia. Paulo Freire – sorrettujen pedagogi on Juha Suorannan uutuusteos, joka valottaa kriittisen pedagogiikan isänä tunnetun Freiren elämää ja ajattelua.

Ote kirjasta Paulo Freire – sorrettujen pedagogi

Paulo Freire (1921–1997) on yksi 1900-luvun tunnetuimmista kasvatusajattelijoista maailmassa. Vuonna 1964 hän joutui pakenemaan oikeiston vallankaappausta kotimaastaan Brasiliasta Chileen, jossa hän työskenteli aikuisten luku- ja kirjoitustaitokampanjoissa vuosina 1964–1969. 

Matkoillaan Chilen maaseudulla Freire tapasi paljon maattomia työläisiä, kuunteli heitä ja keskusteli heidän kanssaan. Tämä oli ainoa tapa päästä selville siitä, miten ihmiset elävät, mitä he ajattelevat, mitkä ovat heidän murheensa ja mitä he toivovat. Erään kerran Chilessä sikäläisille maatyöläisille järjestetyn kulttuuripiirin jälkitunnelmissa eräs osallistuja ihmetteli, miksi Freire pysyy vaiti, vaikka varmasti tietää puheena olevista asioista paljon enemmän kuin he. ”Miksi te ette puhu, vaikka tiedätte, vain me olemme äänessä, vaikka emme tiedä juuri mitään verrattuna teihin?” 

Tuollaisissa tilanteissa opettajan ei auta täyttää hiljaisuutta omalla puheellaan tai korostaa tietämystään.

Freire oli oppinut korostamaan, että tuollaisissa tilanteissa opettajan ei auta täyttää hiljaisuutta omalla puheellaan tai korostaa omaa tietämystään. Sen sijaan tarjoutunut tilaisuus täytyy käyttää hyväksi aloittamalla jostakin osallistujien esille tuomasta asiasta ja tekemällä siitä uusi ”ongelma”; Sorrettujen pedagogiikassa tätä toimintatapaa kuvataan ilmaisulla ”problematisoiva kasvatus”. Näin keskustelu säilyy siinä kokemusmaailmassa, jonka osallistujat tuntevat ja jakavat. Opettaja ei kuitenkaan vain myötäile osallistujien tulkintoja. Tavoitteena on sen sijaan dialogi, jota opettaja ja osallistujat käyvät yhdessä ja jossa he tulevat tietoisiksi keskusteltavasta asiasta. Parhaimmillaan tällainen dialogi synnyttää keskustelukysymykseen uusia näkökulmia, joita ei aiemmin ole huomioitu. 

Niinpä Freire ei vastannut maatyöläisen kysymykseen suoraan, vaan he pohtivat yhdessä väitettä, jonka mukaan on olemassa niitä, jotka tietävät, ja niitä, jotka eivät tiedä. Freire aloitti kysymällä: ”Miksi luulette, että minä tiedän mutta te ette tiedä?” 

”Sinä olet tohtori, ja me emme ole.” 

”Miksi minä olen tohtori ja te ette?” 

”Koska sinä olet käynyt kouluja, olet lukenut ja opiskellut.” 

”Ja miksi minä olen käynyt kouluja?” 

”Koska vanhempasi panivat sinut kouluun. Meidän vanhempamme eivät pystyneet lähettämään meitä kouluun.” 

”Miksi he eivät voineet laittaa teitä kouluun?” 

”Siksi, että he olivat maatyöläisiä, kuten mekin olemme.” 

”No, mitä maatyöläisenä oleminen tarkoittaa?” 

”Sitä, ettei ole käynyt koulua eikä omista mitään. Työn tekemistä auringon noususta auringon laskuun. Sitä, ettei ole oikeuksia eikä toivoa.” 

”Miksi maatyöläisellä ei ole mitään näistä?” 

”Se on Jumalan tahto.” 

”Ja mikä Jumala on?” 

”Kaikkien meidän isä.” 

”Sanokaapa täällä tänään olevat isät, kuinka moni olisi valmis lähettämään vain yhden lapsistanne kouluun ja jättämään muut ilman koulutusta?” 

Kukaan paikalla olevista isistä ei ollut valmis tekemään näin. 

”No, jos kukaan teistä ei ole valmis tuollaiseen epäoikeudenmukaisuuteen, miten luulette Jumalan kykenevän siihen? Voiko hänen tahtonsa todella olla tämän takana?” 

Hetken hiljaisuuden jälkeen osallistujien joukosta kuului vastaus:  

”Ei. Jumala ei ole tämän takana, vaan maanomistaja.” 

Köyhille ihmisille ei tarvinnut erikseen luennoida yhteiskunnan luokkasuhteista tai eriarvoisuudesta.

Tällaisissa keskusteluissa Freire ymmärsi, ettei köyhille ihmisille tarvinnut erikseen luennoida yhteiskunnan luokkasuhteista tai eriarvoisuudesta: he tunsivat muutenkin, kuka sortaja on ja mitä tarkoittaa herruus, ilman yhteiskuntaluokan ja eriarvoisuuden käsitteitä. Nämä asiat eivät olleet jääneet heille epäselviksi, sillä ne olivat osa heidän jokapäiväistä kokemusmaailmaansa. Maatyöläisiltä oli kuitenkin puuttunut mahdollisuus edetä kokemuksiaan pidemmälle. Siksi tarvittiin myös uusia käsitteitä, joiden avulla nämä ihmiset oppivat ymmärtämään, että heidän sorron kokemuksensa eivät olleet vain henkilökohtaisia. Niiden taustalla vaikuttivat feodaalikapitalistisen yhteiskunnan olosuhteet ja alistavat valtarakenteet. 

Oli tärkeää, että ihmiset saattoivat kokoontua yhteisiin paikkoihin, Freiren järjestämiin kulttuuripiireihin. Niissä eriarvoisuuden kysymyksiä voitiin käsitellä yhdessä, jolloin kävi selväksi, ettei kysymys ollut yksityisistä vaan yhteisistä asioista. Näin kulttuuripiireissä luotiin yhteinen kieli, jolla oli mahdollista puhua omista kokemuksista muiden kanssa. Se oli kriittisen yhteiskunnallisen tiedostamisen edellytys. 


Artikkeliin liittyvät asiasanat:

Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti

Lehti sisältää artikkeleita, jotka auttavat järjestötoimijoita kehittämään oman järjestönsä toimintaa ja nostavat esiin laajemmin ajankohtaisia kansalais- ja järjestötoiminnan teemoja.

Liity postituslistalle

Päätoimittaja
Anneliina Wevelsiep

Toimituskunta
Mari Tapio
Minna Lepistö

Toimitussihteeri
Riitta Liski