Siirry sisältöön
Verkkolehti
Maija Borén
Julkaistu 26.11.2024

Kestävyystekoja ruohonjuurelta

Järjestöt ovat merkittäviä toimijoita kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Millaisia askeleita Prometheus-leirin tuki ry:ssä ja Keliakialiitossa on otettu kestävämmän järjestötyön puolesta?

Vapaaehtoistyö
Nainen nostaa kattilasta ruokaa lautaselle.
Helsinkiläinen Kaija Pekkarinen valmistaa ruokaa Gluteenitonta arkiruokaa -hankkeen resepteillä. Kuva: Eeva Anundi/ Keliakialiitto

Kestävyys on eri tavoin vastuullisen toiminnan tulosta. Kestävyystavoite ohjaa yhteisöjä pohtimaan toimintansa hyötyjä ja haittoja pitkällä aikavälillä. Vastuullisenkaan toiminnan tuloksia ei onnistuta aina ennakoimaan. Siksi vastuulliset toimijat tekevät jatkuvaa arviointi- ja ajatustyötä, jossa kestävyydestä myös opitaan koko ajan uutta ja omaan toimintaan voidaan tehdä joustavasti muutoksia.  

Vastuullisuustyön haltuun ottaminen on hieno mahdollisuus yhdistyksille. Monesti yhdistyksissä toimitaan jo monin tavoin vastuullisesti. Vastuullisten arvojen pohjalta toimiminen ja siitä viestiminen vahvistaa myös vapaaehtoistoiminnan vetovoimaisuutta. Lisäksi yhdistyksissä tehty vastuullisuustyö antaa ihmisille eväitä ottaa kestävät teot puheeksi muissa yhteisöissään.  

Kestävyystyö vaatii jatkuvaa oppimista  

Kun yhdistys innostuu kestävyyden kehittämisestä, se voi laatia vastuullisuusohjelman, joka tarkastelee vastuullisuuden eri näkökulmia ja valita tehdä sellaisia tekoja, joilla on eniten vaikuttavuutta. Yhdistyksen hallitus seuraa näiden tekojen toteutumista ja sitouttaa koko järjestöyhteisön tekemiseen. Kestävyystyö voi kuitenkin alkaa jo paljon pienemmästä, esimerkiksi siitä, että kestävyydestä puhutaan yhdistyksessä, tunnistetaan omia vahvuuksia kestävyystyössä ja sitoudutaan joihinkin kestävyystekoihin.

Prometheus-leirin tuki ry toiminta, prometheus-leirien järjestäminen, pohjautuu kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestäville arvoille.

– Meillä on tehty jo pitkään työtä sen eteen, että monenlaisista taustoista tulevat ihmiset löytäisivät mukaan leireillemme. Yhteiskunta muuttuu koko ajan, emmekä voi ajatella tulevamme valmiiksi kestävyystyössä. Esimerkiksi yhdenvertaisuuskeskusteluihin ja -tekoihin on viime vuosina tullut aiempaa vahvempi intersektionaalinen näkökulma, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Alma Koivisto.

Yhteiskunta muuttuu koko ajan, emmekä voi ajatella tulevamme valmiiksi kestävyystyössä.

Protussa kestävyys läpileikkaa koko toimintaa: kestäviä kulttuurisia, sosiaalisia ja ekologisia valintoja pohditaan niin leirejä järjestävien vapaaehtoisten tapahtumissa ja suunnitteluissa kuin prometheus-leireillä yhdessä leiriläisten kanssa.

– Protu-toiminta perustuu keskustelulle. Keskustelun tueksi aiomme tulevaisuudessa rakentaa vaikutusarviomatriisin, josta saamme tukea ympäristövaikutuksiltaan merkittävien päätösten tekemiseen, Koivisto suunnittelee.

Sosiaalinen ja ekologinen kestävyys kulkevat käsi kädessä 

Kestävyystavoitteiden kirjaaminen toimintasuunnitelmaan tai strategiaan on myös hyvä alku kestävyystyölle.

– Kestävyys on kirjattu Keliakialiiton strategiaan. Teemme jo laajasti arkisia kestävyystekoja esimerkiksi hankintojen, kierrättämisen ja henkilöstöhallinnon asioissa. Tulevaisuudessa aiomme panostaa vielä enemmän kestävyyden arviointiin, kertoo Keliakialiiton toiminnanjohtaja Niina Puronurmi.

Keliakialiiton kehittämis- ja seurantapäällikkö Sanna Arnala.
Kuva: Maija Borén

Gluteenitonta ruokavaliota tarvitsevien edunvalvojana toimivan liiton puheissa on tuon tuostakin raha, sillä keliakiaa sairastavan monipuolisen ja terveellisen ruokavalion on arvioitu kustantavan kuukaudessa jopa 60 euroa tavallista ruokavaliota enemmän. Liiton Gluteenitonta arkiruokaa -hanke on hyvä esimerkki siitä, kuinka erilaiset kestävyyden näkökulmat voivat toteutua samoissa toimenpiteissä. Hankkeessa tuotettu reseptivihko on työkalu, jonka avulla myös vähävaraisen henkilön on mahdollista valmistaa monipuolista ja terveellistä, gluteenitonta ruokaa.

Tulevaisuudessa aiomme panostaa vielä enemmän kestävyyden arviointiin.

– Reseptivihon annokset on rakennettu siten, että niissä tarvitaan melko vähän valmistusaineita ja ne kannustavat erilaisten kasviproteiinien käyttöön. Ohjeet ennakoivat hävikin syntymistä: annoksiin tarvitaan vain perusmausteita ja esimerkiksi maanantain annokseen käytetyn puolikkaan tomaattimurskan voi hyödyntää tiistain annoksessa. Osasta resepteistä on tehty erikseen videot, jolloin ruoanlaittoon pystyy tarttumaan myös vähäisemmällä osaamisella, kertoo Keliakialiiton kehittämis- ja seurantapäällikkö Sanna Arnala.

Mikä voisi olla sinun yhdistyksesi ensimmäinen kestävyysaskel?

Opas kestävään ja vastuulliseen vapaaehtoistoimintaan

Opas kestävään ja vastuulliseen vapaaehtoistoimintaan on Kansalaisareenan tuottama materiaali järjestöille. Opas tarjoaa syvällisen katsauksen vastuullisen ja kestävän vapaaehtoistoiminnan lähtökohtiin sekä konkreettisia työkaluja järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan yhteisöjen vastuullisuustyöhön.

Tutustu oppaaseen

Maija Borén

viestintä- ja koulutussuunnittelija, Kansalaisfoorumi

Kirjoittaja kokee elämässään merkityksellisyyttä kansalaistoiminnan ja yhdenvertaisuuden teemojen sekä tunnepuheen äärellä. Hän liikuttuu yhdessä tekemisen imusta ja maalaa mieluiten mehukkailla väreillä ja suurella siveltimellä.


Artikkeliin liittyvät asiasanat:

Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti

Lehti sisältää artikkeleita, jotka auttavat järjestötoimijoita kehittämään oman järjestönsä toimintaa ja nostavat esiin laajemmin ajankohtaisia kansalais- ja järjestötoiminnan teemoja.

Liity postituslistalle

Päätoimittaja
Anneliina Wevelsiep

Toimituskunta
Maija Borén
Annamari Martinviita

Toimitussihteeri
Maija Borén