EU:n CERV-rahoitusohjelma Kansalaiset, tasa-arvo, oikeudet ja arvot tarjoaa rahoitusta voittoa tavoittelemattomille toimijoille monenlaisiin hankkeisiin esimerkiksi osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Ohjelman rahoitus on kaikkiaan 1,56 miljardia euroa. Seuraava rahoituskausi alkaa joulukuussa.
Lobbaaminen on vaikuttamistyötä ja mielipiteen tai tiedonvaihtoa sellaisten tahojen kanssa, jotka valmistelevat tai tekevät päätöksiä. Kysyimme vinkit kahdelta kokeneelta lobbaajalta, jotka kouluttavat järjestöjä vaikuttamistyöhön opintokeskuksissa.
Järjestöjen tekemä vaikuttajayhteistyö vaatii järjestöltä kuluttajansuojalain ja sosiaalisen median sovellusten merkitsemiskäytäntöjen tuntemusta, mutta voi tuoda merkittävää näkyvyyttä toiminnalle.
Suomi on syntynyt arvoista. Kansallisuusaatteen pohjalta toiminut kansalaisyhteiskunta on tehnyt todeksi sen maan, jossa tänäkin päivänä elämme. Sen historian suurena voittona pidetäänkin Suomen itsenäisyyttä vuonna 1917. Kansalaistoiminnan suuret voitot eivät kuitenkaan ole vain historiaan havinaa, vaan ne määrittävät nykyhetkeä ja tulevaisuutta.