Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Vastademokratia

Vastademokratiassa kansalaisista on tullut aiempaa vaativampia politiikan kuluttajia – mutta myös keskustelevampia ja aktiivisempia.

Vastademokratia

Kirjoittaja
Rosenvallon, Pierre
Julkaisuvuosi2008
JulkaisijaVastapaino

Emme elä poliittisen apatian aikakautta, eikä käsitys entistä innokkaammasta yksityisyyteen vetäytymisestä pidä paikkansa, toteaa Pierre Rosanvallon kirjassaan Vastademokratia. Vaikka äänestysdemokratia on kiistatta heikentynyt, ilmaisu-, osallisuus- ja asioihin puuttumisen demokratia ovat puolestaan levinneet ja voimistuneet. 

Kansalaisista on tullut vaativia kuluttajia

Rosanvallon korostaa, että vaikuttamisen ongelma ei nykyisin liity passiivisuuteen vaan epäpoliittisuuteen, siis siihen, että yhteisen maailman järjestämiseen liittyvistä ongelmista ei ole olemassa kokonaisymmärrystä. Maailma on monimutkaistunut. Kokonaisnäkemystä on vaikea, ellei peräti mahdoton muodostaa. 

Epäpoliittisesta demokratiasta seuraa voimattomuuden tunnetta.

Rosanvallon pohtii kirjassaan epäpoliittista demokratiaa, josta seuraa voimattomuuden tunnetta ja epäpolitisoitumisen figuureja. Kansalaisesta tulee hänen mukaansa yhä vaativampi politiikan kuluttaja, joka kaikessa hiljaisuudessa lakkaa olemasta yhteisen maailman toinen tuottaja. Tätä kehitystä ei kuitenkaan tule tulkita latteasti yksityisyyteen vetäytymiseksi tai välinpitämättömyyden leviämiseksi.

Poliittisen kuluttajuuden aikakaudelle ovat Rosanvallonin mukaan ominaisia poliittisiin instituutioihin kohdistuvat voimakkaat odotukset ja suuret vaatimukset. Vaatimukset ilmaistaan tavalla, joka vie legitimiteetin valtainstituutioilta. Tästä johtuu pettymys demokratiaan – se on lähes itsestään selvää seurausta kansalaisten epäluulosta.

Kansalaiset vaativat nyt vallankäytöltä avoimuutta

Demokratian uudessa ongelmallisessa vaiheessa kansalaiset eivät enää pyri saamaan valtaa päästäkseen käyttämään sitä. Heidän lausumattomana päämääränään on pikemminkin vallan hillitseminen ja heikentäminen. Ihanteena ei ole enää vallan haltuunotto vaan se, että vallasta tehdään objekti, jonka pitäisi olla avointa ja jota täytyisi sillä tavalla kyetä valvomaan täydellisesti. 

Rosanvallon uskoo, että hallinnoinnin vuoksi yhteiskunnallisen elämän eri alueiden organisoinnin ja säätelyn muodot ovat purkautuneet. Se johtaa epäpolitisoitumiseen, joka ymmärretään hajaantumiseksi. Hän arvelee kuitenkin, että vaikka keskusvalta heikkeneekin, poliittisten toimijoiden keskeinen asema säilyy.

Päättäjät lähelle ihmisiä

Lisäksi osallistuva politiikka pakottaa päätöksentekijät tulemaan lähemmäksi käytännön elämää. jos poliittisessa ja hallinnollisessa johtamisessa haluaa olla tehokas, täytyy ottaa ihmiset mukaan päätöksentekoon ja käsitellä alatasolta kerättyä tietoa. Osallistuva demokratia on vastaus modernin hallittavuuden koventuneisiin vaatimuksiin. 

Rosanvallonin mukaan osallistuva demokratia vastaa yhteiskunnallisiin vaatimuksiin. Kansalaisten on yhä vaikeampi tyytyä vain äänestämään ja antamaan edustajilleen avoin valtakirja. He tahtovat, että heidän mielipiteensä ja etunsa otetaan huomioon konkreettisesti ja jatkuvasti. Poliittisten vallanpitäjien legitimiteetti edellyttää myös kaikenlaisen vuorovaikutuksen ja neuvonpidon järjestämistä.

Osallistuvan demokratian myötä politiikka kuitenkin myös arkipäiväistyy ja demokratia epäpolitisoituu. Se ei siis riitä takaamaan demokratian kehitystä.

Laadullisempaa mutta pirstaloituneempaa

Rosanvallon huomauttaa, että kansalaisten osallistumiseen liittyvät muutokset vaikuttavat usein yhdistyksiin, joissa toimitaan paikalliselta pohjalta. Yhdysvalloissa eräät tutkijat ovat havainneet suurten, valtakunnallisten ja kansalaiskeskeisten yhdistysten heikkenemisen ja yhä pirstoutuneempien advocacy groupien ja paikallisryhmittymien jäsentämän kansalaisyhteiskunnan voiman kasvun. Tästä syystä he ovat puhuneet jopa vähentyneestä demokratiasta. 

Deliberatiivinen, keskusteleva demokratia on ottanut huomioon osallistumisen rajat ja tarjonnut lähestymistapaa, jota voitaisiin kutsua entistä laadullisemmaksi. Siinä yhdistyvät rationaalinen keskustelu, argumentoiva mielipiteenvaihto ja kansalaisfoorumit.

Niinpä lukuisat teoreetikot Jürgen Habermasista Bernard Maniniin ja Joshua Cohenista Jon Elsteriin ovat pyrkineet hahmottamaan menettelytapakeskeisempää demokratiakäsitystä, joka perustuisi kansan puhe- ja äänivaltaisuuteen.

Teksti perustuu tällä sivustolla aiemmin julkaistuun, Aaro Harjun laatimaan kirjaesittelyyn.

Lue lisää: