Valistusfilosofit ja kansalaisyhteiskunta
1700-luvulla valistusajan filosofit muotoilivat ajatuksen kansalaisyhteiskunnasta. Heidän innoittajanaan toimi puolestaan 1600-luvun filosofi John Locke.
Kansalaisyhteiskunnassa yksilöiden oikeudet saavat etusijan kaiken muun yli. Tämä ajatus nousi esiin voimallisimmin englantilaisen John Locken kirjoituksissa, ja se muodosti pohjan myöhemmälle ajattelulle kansalaisyhteiskunnasta ja demokratiasta.
John Locke: Luonnon valtiosta poliittiseen yhteiskuntaan ja kansalaisyhteiskuntaan
Locken ajattelussa yhteiskunta oli olemassa ennen hallitusta, ja yksilöt elivät esipoliittisessa yhteisössä luonnonlain alla. Enimmäkseen he työskentelivät yhdessä ja kunnioittivat toistensa oikeuksia, mutta he ymmärsivät tarpeen yhteiselle tuomiovallalle ja hallitukselle suojelemaan itseään lain ja sopimusten rikkojilta.
Kansalaiset sopivat keskenään hallituksesta, joka oli vastuullinen heille itselleen ja säilyttivät itsellään oikeudet vaihtaa hallitusta, jos se ei noudattanut kansalaisten tahtoa.
Kansalaisilla oli oikeus vaihtaa hallitusta, jos se ei noudattanut heidän tahtoaan.
Kun kansalaisyhteiskunta on muodostettu ja varustettu julkisella auktoriteetilla vapaaehtoisen sopimuksen kautta, sillä on oikeus saattaa voimaan lait ja hallinnoida niitä. Lakeja tarvitaan turvaamaan ihmisten luonnolliset oikeudet.
Locke erotti tällaisen kansalaisyhteiskunnan sekä luonnon valtiosta että poliittisesta yhteiskunnasta. Luonnon valtiossa ihmisillä on yhtäläiset oikeudet, mutta siellä ei ole laillista auktoriteettia, joka voisi puolustaa näitä oikeuksia ja rangaista niiden rikkojia.
Poliittisella yhteiskunnalla on laki, ja sitä hallitaan lain mukaan. Hallinnolla on julkisesti tunnustettu suvereniteetti ja siten mahdollisuus rangaista lain vastustajia. Tällainen yhteiskunta on minimiehto kansalaisyhteiskunnan olemassaololle mutta ei riitä muodostamaan kansalaisyhteiskuntaa. Se muodostuu vasta kun laki takaaa kansalaisten oikeuden elämään, vapauteen ja omaisuuteen.
Jean-Jacques Rousseau: Kansalaisyhteiskunta muutti ihmistä
Toisin sanoen yksilöiden luonnollisten oikeuksien tunnustaminen ja suojeleminen muuttivat poliittisen systeemin kansalaisyhteiskunnaksi. Jean-Jacques Rousseau väitti, että tämä siirtymä tuotti merkittävän muutoksen ihmisessä. Johtamisen sääntö ei enää ollut vaisto vaan oikeus. Ihmisten toimintaan tuli moraalinen ulottuvuus, joka heiltä aiemmin puuttui.
Näin ymmärrettynä kansalaisyhteiskunta oli erityinen poliittisen yhteiskunnan muoto, jossa yksilöiden oikeudet saivat etusijan kaiken muun yläpuolella. Tämä periaate erotti kansalaisyhteiskunnan muista poliittisen yhteiskunnan, kollektiivisten rakenteiden ja instituutioiden muodoista.
Ihmisten toimintaan tuli moraalinen ulottuvuus.
Koska kansalaisyhteiskunta perustui yksilöllisten oikeuksien periaatteeseen, se ei ollut Locken mukaan valtion ulkopuolella eikä pyrkinyt vähentämään valtion valtaa. Kansalaisyhteiskunnan olemassaolo päinvastoin ilmaisi modernin demokraattisen valtion muodostumisen.
Kansalaisyhteiskunta oli kollektiivinen rakenne, joka vaali yksilöllisiä oikeuksia ja suojeli jäsentensä vapautta. Sellaisena se symboloi sitä ehtoa, joka Locken ajattelun mukaan oli välttämätön demokraattisen valtion olemassaololle.
Montesquieu: Itsenäiset yksiköt turvaavat poliittisen järjestelmän terveyden
Montesquieu pohti puolestaan kansalaisyhteiskunnan ja valtion eroa. Valtio määrittelee yhteiskunnan raamit, mutta valta jakaantuu monien itsenäisten toimijoiden kesken. Itsenäiset toimijat eivät olleet tärkeitä siksi, että ne muodostivat epäpoliittisen yhteiskunnallisen alueen, vaan siksi, että ne loivat perustan vallan hajauttamiselle ja monimotoisuudelle.
Itsenäiset yhdistykset toimivat poliittisen rakenteen ulkopuolella, joka oli yhdistysten päätarkoitus, mutta niiden piti kyetä toimimaan myös poliittisen systeemin sisällä. Tämä turvasi Montesquieun mukaan poliittisen järjestelmän ”terveyden”.
Itsenäiset toimijat hajauttivat valtaa ja turvasivat järjestelmän ”terveyden”.
Tällä tavalla kansalaisyhteiskunnan poliittinen käsite artikuloitiin liberalismin läntisessä poliittisessa teoriassa. Sen kahdesta päätraditiosta toinen juontuu Lockesta ja toinen Montesquieusta. Molemmat etsivät tapoja rajoittaa absoluuttisen valtion mahdollista despotismia.
Sisältö pohjautuu Aaro Harjun tekstiin ”Kansalaisyhteiskunnan valistusfilosofiset lähdökohdat”, joka on julkaistu aiemmin tällä sivustolla.
Lue lisää: