Hegel ja kansalaisyhteiskunta
Hegelin mukaan kansalaisyhteiskunnassa on kyse jokaisen kansalaisen oikeuksista ja niiden tunnustamisesta. Tavoitteena on mahdollisimman laaja vapaus.
Kansalaisyhteiskunnan käsitettä hahmotteli merkittävimmin saksalainen filosofi G. W. F. Hegel. Hänen mukaansa kansalaisyhteiskunta rakentui oman ja toisten ihmisten oikeuksien keskinäiselle tunnustamiselle. Kansalaisyhteiskunnan velvollisuus oli varmistaa, että kaikki sen jäsenet nauttivat mahdollisimman laajaa vapautta.
Hegel vei eteenpäin Locken ajatusta vapaudesta
John Locke oli linkittänyt vapauden ja sen, että ihmisen luonnollisia, luovuttamattomia oikeuksia suojellaan. Hegel kehitti tätä ideaa eteenpäin. Molemmat korostivat, että kansalaisyhteiskunnassa yksilöiden oikeudet saivat etusijan ja niitä puolustettiin lain kautta.
Valtioapparaatti edustaa lakia, viranomaiset valtioapparaattia.
Kehittämällä tätä kansalaisyhteiskunnan ideaa Hegel kirkasti ajatuksen, että kansalaisyhteiskunta toi mukanaan yhteiskuntarakenteen, jota ei rakennettu hierarkian eikä kerrostuneisuuden varaan.
Valtion ja kansalaisyhteiskunnan välillä oli symbioottinen suhde: valtioapparaatti oli osa kansalaisyhteiskuntaa. Se edusti lakia, ja sitä edustivat julkiset viranomaiset. Niin vapauden henki, jota kansalaisyhteiskunta edusti, läpäisi valtion. Nämä kaksi momenttia määrittivät toinen toisensa.
Kansalaisyhteiskunta tarvitsee valtiota
Hegelille julkiset viranomaiset olivat olennainen osa kansalaisyhteiskuntaa. Hänen mukaansa kansalaisyhteiskunta ei voinut toimia ilman niiden läsnäoloa ja säätelyä. Ilman julkisten viranomaisten läsnäoloa kansalaisyhteiskunta voisi lakata olemasta kollektiivinen rakenne, joka kykenisi turvaamaan jäsentensä oikeudet, vapaudet ja hyvinvoinnin.
Huoli vapaudesta ja hyvinvoinnista toi mukanaan oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden ihanteet. Ne läpäisevät hegeliläisen kansalaisyhteiskunnan elämän.
Kansalaisyhteiskunta tarvitsi poliittis-laillisen raamin. Sen saattoi tarjota vain valtio. Niinpä Hegel piti valtiota ennakkoehtona kansalaisyhteiskunnan olemassaololle. Kansalaisyhteiskunnan autonomia valtiosta on Hegelin ajatuksia tulkiten optinen harha.
Ilman valtiota ei voi olla kansalaisyhteiskuntaa.
Tästä seuraa tärkeä havainto. Jos valtio asettaa kansalaisyhteiskunnan raamin, tämä mahdollisuus antaa valtiolle suunnattoman vallan määrittää, millaiset kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ovat luvallisia lain alla. Tätä ajatusta jatkaen myös vapaaehtoistoiminnan tekemisen paikat ja tekemisen lajit ovat hegeliläistä tulkintaa seuraten valtion määritettävissä.
Näinhän se on Suomessakin. Valtio määrittää lainsäädännön ja julkisten viranomaisten lain tulkintojen ja tarkempien säädösten kautta, missä ja millä tavalla vapaaehtoistoimintaa voi tehdä suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa.
Yhteisö hoitaa sen, että kaikkien etu toteutuu
Kansalaisyhteiskunta edusti Hegelin ajattelussa kollektiivisia rakenteita, kuten yhdistyksiä, joiden toiminta perustui yksilöllisille oikeuksille. Toisaalta kansalaisyhteiskunnan kollektiiviset rakenteet turvasivat sen jäsenten vapaudet ja hyvinvoinnin. Ne myös varmistivat, että yksilöiden etujen tavoittelu oli sopusoinnussa kaikkien jäsenten oikeuksien kanssa.
Kansalaisyhteiskunta oli olemassa suojellakseen yksilöllistä elämää ja vapautta, ja se edellytti jäsentensä jakavan tämän tavoitteen ja toimivan tämän idean toteutumiseksi.
Vapauden etiikka läpäisi kansalaisyhteiskunnan rakenteet. Tämä etiikka teki mahdolliseksi yksilöllisen kasvun myös kollektiivien sisällä. Perustuslaillinen, demokraattinen valtio oli korkein ilmaus tällaisista kollektiivisista rakenteista.
Vapauden etiikan saattoi Hegelin mukaan kokea sekä perheissä, korporaatioissa että valtiossa. Sellainen valtio, jossa oli toimiva kansalaisyhteiskunta, ei ollut autokraattinen, byrokraattinen tai demagoginen vaan perustuslaillinen ja demokraattinen.
Sisältö pohjautuu Aaro Harjun tekstiin ”Hegeliläinen kansalaisyhteiskuntakäsitys”, joka on julkaistu aiemmin tällä sivustolla.
Lue lisää: