Vihreä energia voi antaa päätösvaltaa kansalle
Energiantuotannon siirtyminen uusiutuviin energianlähteisiin antaa mahdollisuuden yhteiskunnalliseenkin muutokseen: energiataloudesta voidaan tehdä demokraattisempaa.
Maailma siirtyy kiihtyvällä vauhdilla pois hiilipohjaisesta energiantuotannosta. Samalla on avautunut mahdollisuus pohtia sitä, missä energiantuotannon ja -kulutuksen päätökset tehdään. Tähän artikkeliin on koottu ideoita sellaisista energiatalouden muodoista, joissa päätökset tehdään lähellä.
Yhteiskäyttöiset energianlähteet
Muun muassa Tanskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa on jo yhteisöjä, jotka ovat yhteisvoimin hankkineet tuulivoimaloita tai aurinkopaneeleita. Näin sellaisetkin kodit, joilla ei esimerkiksi ole omaa kattoa tai varaa hankkia aurinkopaneeleita, pystyvät hyödyntämään energiantuotannossa uusiutuvia energialähteitä.
Joissakin tapauksissa valtiot ja kunnat ovat tukeneet yhteisöjä auttamalla hankintakustannuksissa tai paneeleiden asentamisessa tai antamalla yhteisölle maa-alueen, jolle paneelit voidaan asentaa.
Yhteisomisteiset sähköntuotannon mikroverkot
Mikroverkot ovat paikallisia sähköntuotannon ja -varastoinnin ryhmiä. Mikroverkot voivat toimia varsinaisesta sähköverkosta erillään tai liittyä verkkoon tarpeen mukaan. Näin sähköntuotantoon liittyvät päätökset voidaan tehdä mahdollisimman pitkälle paikallisesti, mutta suurempi sähköverkko varmistaa, että katkokset omassa sähköntuotannossa eivät aiheuta ongelmia.
Jo vuoden kuluttua perustamisesta verkko tuotti 90 prosenttia kaupungin sähköstä uusiutuvilla energianlähteillä.
Esimerkiksi Länsi-Australiassa Onslow’n kaupungissa on paikallinen sähköverkko, jossa sähköä tuotetaan aurinkovoimalla ja varastoidaan akkuihin. Osana verkon rakentamista kaupungin asukkaita kannustettiin asentamaan koteihinsa aurinkopaneeleita. Nyt alue on energiantuotannon suhteen lähes omavarainen, ja samalla ympäristövaikutukset on saatu pienenemään merkittävästi.
Jo vuoden kuluttua perustamisesta verkko tuotti noin 90 prosenttia Onslow’n sähköstä uusiutuvilla energianlähteillä, kun ennen verkon rakentamista sähkö tuli kokonaan fossiilisista energianlähteistä.
Julkisten palvelujen vihreät pankit
Monet maat, osavaltiot ja kaupungit ovat perustaneet julkisia vihreitä pankkeja. Niiden tehtävänä on helpottaa yksityisen rahan ohjautumista ilmaston kannalta kestäviin hankkeisiin. Nämä hankkeet liittyvät usein lähialueen infrastruktuuriin, energiantuotantoon, jätteidenkäsittelyyn tai vesihuoltoon.
Edullisilla lainoilla pyritään tuomaan alueelle taloudellista aktiivisuutta, joka samalla auttaa vihreässä siirtymässä. Vihreitä pankkeja on muun muassa Australiassa (Australian Clean Energy Finance Corporation), Intiassa (Tata Cleantech Capital Ltd), Isossa-Britanniassa (Green Investment Group), Japanissa (Green Finance Organisation) ja Yhdysvalloissa (mm. Connecticut Green Bank).
Työntekijöiden omistamat vihreät osuuskunnat
Uusiutuvaan energiaan siirtyminen synnyttää uusia yrityksiä. Siirtymävaiheessa voitaisiin pyrkiä siihen, että yritykset olisivat mahdollisimman usein työntekijöiden itsensä omistamia. Näin energiantuotannon ja alueella olevan yritystoiminnan päätökset tehtäisiin paikallisesti.
Valtiot ja kunnat voivat tukea paikallisuutta laittamalla työntekijöiden omistamat osuuskunnat etusijalle, kun ne kilpailuttavat palvelujen ja tuotteiden tarjoajia.
Lähteitä
Building Community Capacity for Energy Democracy: A Deck of Strategies (2017). The Next System Project.
Community Microgrids. Distributed Energy.
Community Microgrids: Four Examples of Local Energy that Improves Lives. Microgrid Knowledge.
Ekoaktivismi. Kaupunkiaktivismi.
Lue lisää: