Siirry sisältöön
Tietopankki
Sari Kuvaja

Kansalaistaitoja ei opeteta tuleville opettajille

Opettajankoulutuksessa katsotaan, että kansalaisvaikuttaminen on tärkeä taito. Koulutuksessa tämä ei näy.

Kansalaisvaikuttamisen edistäminen koulussa ja opettajankoulutuksessa

Toimittaneet
Rantala, Jukka
Salminen, Jari
Julkaisuvuosi2006
JulkaisijaHistoriallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskus

Vuosina 2004–2006 toteutettiin hanke ”Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa”, jolla pyrittiin viemään kansalaisvaikuttamisen teemaa opettajankoulutuslaitosten ja harjoittelukoulujen arkeen. Hanke oli suunnattu normaalikouluihin, opettajankoulutuslaitoksiin ja ainelaitoksiin, mutta kahden viimeksi mainitun henkilökunta ei nähnyt hankkeella omaa työtään tukevia vaikutuksia. 

Sen sijaan normaalikouluissa toiminta oli aktiivista. Opettajat ottivat kansalaisvaikuttamisen kysymyksiä esimerkiksi opetusharjoittelun teemaksi ja opiskelijat vastasivat haasteeseen toteuttamalla teemaa omassa opetuksessaan.

Kansankynttilät kätketään vakan alle

Tom Gullberg, joka toimi hankkeen ruotsinkielisen opettajankoulutuksen aluekoordinaattorina, kysyy, pitäisikö kouluttajien itse olla aktiivisia kansalaisia, jotta he voisivat tukea opiskelijoiden kasvua sellaisiksi. Opettajat olivat pitkään paikkakuntiensa näkyviä vaikuttajia eikä sitä roolia paheksuttu, päinvastoin, sillä kansankynttilän rooliin katsottiin sopivan myös muu yhteiskunnallinen aktiivisuus. 

Sittemmin tilanne on muuttunut: opetuksen odotetaan olevan mahdollisimman objektiivista, jopa ”arvovapaata”, ja opettajien pysyvän rootelissaan kasvattajina. Gullberg on itse aktiivinen toimija politiikassa ja järjestökentällä. 

Vaikuttaminen on tärkeää muttei koulujen asia

Åbo Akademin Vaasan opettajankoulutusyksikössä syksyllä 2005 tehtyyn selvitykseen vastasi parisenkymmentä henkilöä, jotka kouluttavat opettajiksi aikovia opiskelijoita.

Kaikki vastaajat äänestävät vaaleissa säännöllisesti, ja moni vastaajista perusteli äänestysaktiivisuuttaan sillä, että se on kansalaisvelvollisuus. Tätä korostivat erityisesti 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet vastaajat. Nuoremmat, 1970-luvulla syntyneet, äänestävät, koska pitävät yhteiskunnallista vaikuttamista tärkeänä.

Yhteiskunnalliset vaikuttajat löytyvät muualta kuin opettajankoulutuslaitosten opettajakunnasta.

Opinnot eivät opettajien mielestä juurikaan rohkaise yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Silti heidän mielestään olisi hyvä, että opettajilla olisi kattava käsitys siitä, miten yhteiskunnassa toimitaan ja vaikutetaan. Gullberg arvelee, että opettajia kouluttavat pitävät opettajien yhteiskunnallista aktiivisuutta tärkeänä, mutta he eivät pidä aktiivisuuteen kasvattamista opettajankoulutuksen tehtävänä. 

Vaikka kyselyn aineisto on pieni ja yhteen alueeseen rajoittunut, se antaa Gullbergin mielestä osviittaa siitä, että yhteiskunnalliset vaikuttajat löytyvät muualta kuin opettajankoulutuslaitosten opettajakunnasta.

Koulu pitäisi palauttaa keskelle yhteisöä

Pauli Arola pohtii puolestaan, että koulu on menettänyt paikkansa keskellä kylää ja yhteisöä. Koulusta on tullut kurssimuotoinen, osin luokaton, opetettavien asioiden määrä kasvanut, tiedon käsittelyn välineet ja keinot monimutkaistuneet. Mutta voisiko koulu ottaa revanssin ja toimia yhteisönsä turvallisena paikkana, jossa saa apua elämänhallintaan ja mahdollisuuden erilaisten taitojen ja tietojen kerryttämiseen? 

Koulu on aina paikallinen. Sinne on helppo tulla.

Koulu voisi olla eräänlainen tori, tapahtumapaikka ja verkostojen solmukohta, jossa olisi toimintaa sekä päivisin että iltaisin. Tämä vaatii yhteistyötä oppilaitosten kesken ja niiden sisällä, yhteistyötä koulujen ja kuntien välillä, opettajien henkilökohtaista aktivoitumista sekä tietoista verkostojen rakentamista ja ylläpitämistä. 

Globalisaatiosta, yksilöllisyyden lisääntymisestä ja virtuaaliopetuksen kehittymisestä huolimatta koulu on Arolan mielestä aina myös paikallinen. ”Paikallisuus luo mielikuvan siitä, että kouluun on helppo tulla”, hän kirjoittaa. Paikallisuus ei sulje pois vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Teksti perustuu tällä sivustolla aiemmin julkaistuun, Sari Kuvajan laatimaan kirjaesittelyyn.

Lue lisää: