Vertaisoppiminen — kumouksellista yhteisöjen vahvistamista
Vertaisoppiminen rakentaa yhteisöä ja osallisuutta. Tämä kävi ilmi sirkus- ja flowtaiteen tekemistä, kaupunkitilaa ja yhteisöllisyyttä tarkastelevassa tutkimuksessamme. Tutkimusta tehtiin viettäen aikaa eri paikkakunnilla aikuisille suunnatuissa, erilaisten sirkusyhteisöjen järjestämissä avoimissa treeneissä.
Oppiminen
Tutkimuksen tekeminen ulottui moniin eri kaupunkitiloihin treenisaleista puistoihin ja festareille. Etnografiselle tutkimukselle tyypillisesti osallistuimme toimintaan laajalla skaalalla: hengailimme, juttelimme, söimme eväitä, treenasimme erilaisia sirkustaitoja jongleerauksesta hulavanteisiin ja ilma-akrobatiaan. Vaikka toiminnassa oli eroja paikkakuntien ja yhteisöjen välillä, tietyt elementit ja sosiaaliset käytänteet olivat yhteisiä. Yksi niistä oli vertaisoppiminen ja -opettaminen – sosiaalipedagoginen käytäntö, johon törmäsimme jo heti tutkimuskenttämme alussa.
Kaikki voivat opettaa
Vertaisoppimisen avainidea on yksinkertainen: kuka tahansa voi jakaa omaa osaamistaan ja kaikilla on jotain annettavaa yhteisölle. Avoimissa sirkustreeneissä vertaisopettaminen toimi käytännössä niin, että eri sirkusvälineitä tai -tekniikoita hallinneet jakoivat vapaamuotoisesti tietoaan ja osaamistaan muille.
Vertaisoppimisessa kuka tahansa voi jakaa omaa osaamistaan ja kaikilla on jotain annettavaa yhteisölle.
Vertaisopettaminen ulottui kokonaan uusiin välineisiin tai tekniikoihin tutustumisesta pidempään harrastaneiden keskinäiseen dialogiin, jossa jaettiin omaa osaamista ja vaikkapa juuri opittuja uusia temppuja. Vertaisopetushetket olivat vapaamuotoisia ja muodostuivat tilannesidonnaisesti sekä lyhyiksi että pidemmiksi tuokioiksi.
Yhteisön rakentaminen ja osallisuus
Vertaisopettaminen laajeni avoimissa sirkustreeneissä uusien taitojen oppimisesta yhteisöllisiin merkityksiin. Uusille tulokkaille – myös meille tutkijoille – vertaisopettaminen ja -oppiminen oli ensimmäinen mahdollisuus tutustua muihin ja kokea olevansa osa porukkaa ja treenitilaa. Ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunne hälveni yhteisen tekemisen myötä.
Yksi haastattelemistamme pitkän linjan sirkusharrastajista kommentoi tarkkanäköisesti vertaisopettamisen moniulotteisia merkityksiä: ”Osallistujat saa sieltä semmoista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ne saa treenivinkkejä. Ne voi jakaa omaa osaamista, olla osallisena siihen.” Vertaisopettamisessa ja -oppimisessa sirkustaidot nivoutuvatkin tiiviisti osallisuuden ja kuulumisen tunteisiin ja kokemuksiin.
Vertaisopettamishetkiä voi tarkastella myös kinesteettisen empatian käsitteen kautta. Kinesteettisellä empatialla tarkoitetaan kehollista eläytymistä toisen liikekieleen ja kokemuksiin yhteisen tekemisen kautta (esim. Parviainen 2002). Virittyminen yhteiseen, keholliseen tekemiseen voi osaltaan hälventää opettaja-oppilas-suhteita ja luoda tilaa uudelle, yhteiselle ymmärrykselle ja nonverbaaliselle tutustumiselle. Itse koimme näitä tilanteita tutkimuskentällä muun muassa yksinkertaisia koreografiapätkiä harjoitellessamme, joihin meitä pyydettiin spontaanisti mukaan.
Vertaisopettaminen yhteisöjen kriittisenä sosiaalipedagogisena toimintana
Sinänsä yksinkertainen ajatus, oman osaamisen jakaminen muille ja muilta oppiminen vapaamuotoisissa tilanteissa, voi tuntua yhteiskunnassamme välillä jopa kumoukselliselta. Uusliberalistiset arvot painottavat suoraviivaista tavoitteellisuutta ja päämäärätietoisuutta. Myös opettaja-oppilas -roolit ja hierarkkiset valtasuhteet istuvat usein tiukassa.
Oman osaamisen jakaminen muille ja muilta oppiminen vapaamuotoisissa tilanteissa voi tuntua yhteiskunnassamme välillä jopa kumoukselliselta.
Vertaisopettaminen avaa näkökulmia yhteisölliseen oppimiseen ja sitä kautta muotoutuviin kuulumisen kokemuksiin: yhteenkietoutuva opettaminen ja oppiminen voi olla paitsi sosiaalinen käytäntö, myös toimintaa ohjaava arvo (ks. myös Bessone, Mulari & Walsh 2024). Vapaamuotoista vertaisoppimista tapahtuu jatkuvasti ja huomaamattakin monissa eri konteksteissa yhteisöistä järjestöihin – olisikin tärkeää huomata, tuoda näkyväksi ja nostaa esiin näitä hetkiä osaamista ja yhteisöllisyyttä rakentavana toimintana.
Kirjoitus perustuu etnografiseen Into the Flow -tutkimushankkeeseen, jota teimme yhdessä kollegani Maaria Hartmanin kanssa vuosina 2021—2024. Hankkeessa tutkittiin sirkus- ja flowtaiteilijoiden näkemyksiä muun muassa taiteen tekemisestä, kaupunkitilasta ja yhteisöllisyydestä.
Lähteet
Parviainen, Jaana (2002) Kinesteettinen empatia. Pohdintoja Edith Steinin empatiakäsityksen ulottuvuuksista. Teoksessa Leila Haaparanta & Erna Oesch (toim.) Kokemus. Tampere: Tampere University Press, 325–338
Tämän lehden muut jutut
Järjestöosallistuminen tukee tulevaisuuden taitoja
Vastuullisella uteliaisuudella tekoälyn käyttöön