Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Suora vaikuttaminen haastaa edustuksellisen demokratian keinot

Yhteiskunnallista vaikuttamista on perinteisesti hoidettu edustuksellisella demokratialla. Tuo toimintatapa potee nyt uskottavuuskriisiä.

Kiinnostus yhteisiin asioihin ei kanavoidu enää samassa määrin toimimiseen poliittisissa puolueissa kuin aikaisemmin, ja eri selvitysten mukaan ihmisten kokemusmaailmaa vaivaavat turhautumisen ja voimattomuuden tunnot.

Politiikan lisäksi myös järjestötoiminnassa vaikuttaminen on usein edustuksellista. Ruohonjuuritason kansalaistoiminnassa on kuitenkin aina mukana myös suoraa, omakohtaista osallisuutta. 

Edustuksellisen ja järjestöllisen vaikuttamisen rinnalle on noussut yhä keskeisemmäksi niin sanottu arkielämän politiikka. Siinä vaikuttaminen tapahtuu jokapäiväisissä käytännöissä esimerkiksi omien kulutusvalintojen kautta; politiikkaa tehdään luomuvihannestiskin äärellä. Uusia vaikuttamisen muotoja yhdistää se, että elämän ohjat otetaan omiin käsiin eikä luoteta suurten kollektiivien toimintaan tai valittuihin edustajiin.

Kansalaisvaikuttaminen jää puheisiin

Seppo Niemelä jakaa kansalaisvaikuttamisen kolmeen osaan OECD:n Citizens as Partners -ohjelman pohjalta:

  1. Informaatio sekä siihen liittyen media ja julkinen järjenkäyttö. 
  2. Kansalaisvaikuttaminen eli edustuksellinen demokratia ja siihen kytkeytyvät puoluetoiminta ja vaalit. 
  3. Muu kansalaisvaikuttaminen, kuten kansalaisten kuuleminen ja mahdollisuus tehdä aloitteita. 

Valtiovarainministeriön teettämän selvityksen (8/2000) mukaan kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen osallisuus yhteiskuntapoliittisessa valmistelutyössä toteutui Suomessa huonosti. Julkisissa puheissa ja kirjallisuudessa korostettiin suoraa vaikuttamista, uusia osallistumismuotoja ja valtioiden rajojen yli ulottuvaa vaikuttamista. Käytäntö kulki kuitenkin paljon puheiden jäljessä, vaikka teknologinen kehitys mahdollistaisi hyvin laajan kansalaisten yhteiskunnallisen osallisuuden. 

Suomalaiset nuoret erityisen passiivisia

Haluttomuus osallistua ja vaikuttaa opitaan Suomessa jo kotona ja koulussa. Vuonna 1999 toteutettu Civic Education Study selvitti 14–15-vuotiaiden nuorten asenteita liki kolmessakymmenessä maassa. 

Tutkimus puhui karua kieltä suomalaisten nuorten vaikuttamishalukkuudesta. Nuoret eivät osallistuneet aktiivisesti oppilaskuntatoimintaan, hyväntekeväisyyteen tai esimerkiksi ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöjen toimintaan ja arvostivat kansalaistoimintaa vähemmän kuin yhdenkään toisen maan samanikäiset. 

Tutkimuksen Suomen koordinaattori Sakari Suutarinen totesikin, että nuoret oppivat Suomessa jo koulussa, että he eivät voi vaikuttaa eikä heidän kannata edes yrittää. He luottavat vakiintuneisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin, kuten oikeuslaitokseen ja poliisiin, mutta eivät koe voivansa itse vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. 

Suomalaiset ovat taipuvaisia alamaisajatteluun

Kansalaisyhteiskunnan tiettyyn voimattomuuteen on varmasti osasyynä suomalaisten asennoituminen julkista valtaa ja auktoriteetteja kohtaan. Suomalaiset ovat instituutioita arvostavia, alamaisuus-ajatteluun edelleen taipuvaisia ihmisiä, joille esivalta ja virallistettu status ovat kunnioitusta herättäviä asioita. 

Snellman iskosti suomalaisiin lujan hegeliläisen uskon valtioinstituutioon. Suomenkieliset suomalaiset turvautuvat helposti funktionaaliseen demokratiatulkintaan, jossa kansalaisten passiivisuus on lähtökohtana ja tämä tulkitaan demokratian kannalta jopa myönteiseksi. Suomalaiset kokevat selvästi voimattomuutta vallankäytön suhteen eivätkä ole tottuneet kriittiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Passiivisuus tulkitaan demokratian kannalta myönteiseksi.

Yksilöllisyyttä ja sitoutumattomuutta korostava ilmapiiri heikensi suomalaista kansalaisyhteiskuntaa viime vuosituhannen lopulla. Väestön sivistyessä ja vaurastuessa 1900-luvun kahtena viimeisenä vuosikymmenenä Suomessa lisääntyi enemmän yksityisyyteen vetäytyminen kuin julkiseen osallistuminen. Kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen olisi edellyttänyt päinvastaista kehitystä.

Syynä tähän kehitykseen on ollut vahva individualismin aika viime vuosikymmeninä. Se ajoittui juuri siihen vaiheeseen, jolloin edellytykset kansalaisyhteiskunnan voimistamiseen olisivat olleet olemassa. 

Sisältö pohjautuu Aaro Harjun tekstiin ”Vaikuttaminen”, joka on julkaistu aiemmin tällä sivustolla.

Lue lisää: