Siirry sisältöön
Tietopankki
Seppo Niemelä

Sivistyspedagogiikka – ratkaisu ikuisuuskiistaan?

Pedagogiikassa kilpailee kaksi perinnettä: toinen korostaa kokemusta, toinen uutta tietoa. Sivistyspedagogiikka yhdistää nämä kaksi.

Läpi koko opetustaidon historian voidaan tunnistaa kaksi suurta perinnettä: kokemuspedagogiikka ja välityspedagogiikka. Ensimmäinen sitoo tiedon oppijan omaan kokemukseen: ”Tiedon alku on ihmetteleminen.” Toisessa päähuomio on opittavassa aineksessa.

Kokemuspedagogiikka

Kokemuspedagogiikan perinnettä ovat edustaneet varhaiset pedagogit J. A. Comeniuksesta Paulo Freireen. Kokemuspedagogiikka painottaa oppimisessa motivaatiota, kiinnostusta, uteliaisuutta ja ihmettelyä. Niitä pidetään tiedon äiteinä. Ihmisten erilaisuus ja ainutkertaisuus hyväksytään, mikä johtaa myös oppimisen eroihin. 

Käytännön seurauksia ovat runsas ryhmätyön käyttö, tekemällä oppiminen, teemaopinnot, projektiopinnot ja ongelmanratkaisuopinnot. Päähuomion kohteena on osanottaja ja hänen kokemuksensa.

Välityspedagogiikka

Välityspedagogiikan taustana on jokin objektiiviseksi ajateltu totuus, esimerkiksi tiede, viisas henkilö, oppikirja, opetussuunnitelma tai vastaava. Tämä välitetään opettajan päästä oppilaan päähän. Pahimmassa tapauksessa opetusta ei saa edes epäillä, kuten keskiajalla Aristoteleen ajatuksia. 

Käytännön keinona on katederiopetus, jonka tulokset testataan tenteissä ja mitataan sillä, vastaako oppilas ”oikein” asetettuihin kysymyksiin. Asia ei muuksi muutu, jos opettajana on tietoverkko. Oppiminen on mekaanista. Tiedosta tulee tavara, jossa oikea vastaus ongelmiin voidaan ottaa kuin lääkärin resepti tai paketti kaupan hyllyltä.

Suomessa välityksellä on vahvat perinteet

Nämä kaksi pedagogista perinnettä ovat käyneet jännitteistä keskustelua koko opettamisen historian ajan. Painopiste on ollut milloin toisessa, milloin toisessa. Suomessa välityspedagogia vaikuttaisi olevan vallassa ja johtavan myös hyviin PISA-tuloksiin, vaikka kokemuspedagogiikallakin on kannattajansa. Esimerkiksi lääkärikoulutusta on kehitetty ongelmanratkaisun suuntaan. 

Tunnettu vastakkaisuus oli kansanopiston synty ”kouluna elämää varten” ulkolukuun keskittyvän latinakoulun vastakohtana. Myös Ruotsin kansansivistys korostaa kokemuspedagogiikkaa.

Paras lopputulos syntyy yhdistelmällä

Bengt Gustavsson kehittelee kirjassaan Bildning i vår tid ratkaisua perinteiden väliselle ristiriidalle käyttämällä apuna sivistyksen käsitettä. Hän kehittää dialektisen tiedonkäsityksen, jossa molemmat perinteet ovat vuorovaikutuksessa.

On tusinoittain tutkimuksia, jotka puhuvat kokemuspedagogiikan puolesta. Ellei tieto ankkuroidu omaan kokemukseen ja elleivät opittavat asiat yhdisty ihmisen persoonaan, oppiminen jää puutteelliseksi. Vanhan sanonnan mukaan näin syntyy muistitiedolla kuormattu aasi. 

Kokemus on tärkeä lähtökohta, mutta silläkin on rajansa.

Kokemus on tärkeä lähtökohta, mutta silläkin on rajansa. Jos oppiminen rajoittuu jo tunnetun kokemuksen kertaamiseen, se ei johda mihinkään. Jäädään pyörimään vanhoihin rajallisiin ja sisäänlämpiäviin horisontteihin.

Oppimisessa on tärkeää kohdata ennen tuntematonta ja uutta. On tavallaan etäännyttävä itsestä ja kokemuksesta ja avauduttava uusiin asioihin. Kyky etääntyä ja kohdata uutta on sivistysajatuksen ydintä. Mutta uusi ei saa jäädä mekaanisesti ulkoluvuksi, vaan se puolestaan tulee tulkita osaksi omaa laajentuvaa kokemusta. 

Sivistyspedagogiikka 

Sivistyspedagogiikassa kaksi edellä kuvattua pedagogiikan perinnettä yhdistyvät. Lähtökohtana ovat oppijoiden ainutlaatuiset persoonallisuudet ja heidän yhtä ainutlaatuiset elämänkokemuksensa. Näiden tunteminen ja esiin saaminen on osa sivistysopettajan taitoa. Jokainen ihminen oppii omien edellytystensä, tarpeidensa ja ehtojensa mukaisesti ja rajoissa.  

Tähän pohjaan opettaja tuo oppilaille uutta ainesta, uusia tietoja ja uusia tulkintoja. Uutta tietoa ei kuitenkaan jätetä mekaaniseksi ulkoluvuksi, vaan se tulkitaan ja liitetään osaksi jo tiedettyä. 

Metaforana tätä kuvaa liikkeellelähtö ja paluu. Lähtö tarkoittaa kykyä jättää läheinen ja tunnettu ja kohdata vieras ja toisenlainen. Paluu on opitun sisäistäminen osaksi omaa persoonaa. Tässä prosessissa oppijoiden keskinäisellä ja opettajan ja oppijoiden välisellä dialogilla on avainosuus.

Verkko-oppimisessakin tarvitaan aitoa yhdessäoloa

Sivistyspedagogiikan avulla voi testata myös verkko-oppimisen mahdollisuuksia ja rajoja. Usein ajatus verkko-oppimisesta perustuu ajattelutapaan, jota edellä kuvattiin välityspedagogiikaksi. Se asettaa suuria vaatimuksia oppijan kyvylle ymmärtää uusi tieto ja muokata tiedon sisältö osaksi omaa maailmankuvaa. 

Aina tämä ei onnistu. Siksikin sivistysoppimisessa tarvitaan aitoa yhdessä oppimista ja kohtaamista niin opettajan kuin toisten oppijoiden kanssa.  

Sisältö pohjautuu Seppo Niemelän tekstiin ”Sivistyspedagogiikka”, joka on julkaistu aiemmin tällä sivustolla.

Lue lisää: