Siirry sisältöön
Tietopankki
Juha Hämäläinen & Leena Kurki

Sosiaalipedagogiikka seuraa aikaansa

Sosiaalipedagogiikka on alusta saakka pyrkinyt uudistamaan yhteiskuntaa ja auttamaan huono-osaisia. Nykyään painotetaan ennaltaehkäisyä ja emansipaatiota.

Sosiaalipedagogiikka

Kirjoittajat
Hämäläinen, Juha
Kurki, Leena
Julkaisuvuosi1997
JulkaisijaWSOY

1800–1900-lukujen vaihteessa teollistuminen, kaupungistuminen ja modernisoituminen mursivat perinteisen sääty-yhteiskunnan elämänmuodon. Muutos rikkoi vanhoja sosiaalisen yhtenäisyyden muotoja. 

Sosiaalipedagogiikka syntyi pyrkimyksistä ehkäistä ja lievittää murroksesta aiheutuneita sosiaalisia ongelmia. Niistä vaikein oli lasten ja nuorten jääminen laiminlyödyiksi, kun perheiden kyky hoitaa lasten kasvattamista heikkeni.

Juuret valistuksen aatteissa

Sosiaalipedagogisten ideoiden alku on yhteydessä ihmiskuvan muutokseen: kun tiede ja rationaalinen ajattelu korvasivat vähitellen kohtalonuskon, myös köyhyyttä, huono-osaisuutta ja muita sosiaalisia ongelmia vastaan alettiin taistella suunnitelmallisesti. 

Vaikka sosiaalipedagogiikka versoi aatehistoriallisesti valistuksen henkisestä maaperästä, sen suhde valistusaatteisiin oli ristiriitainen. Sosiaalipedagogiikka omaksui valistuksen optimistisen ihmis- ja yhteiskuntakäsityksen, mutta se oli myös eräänlainen vastareaktio valistuksen individualistisille kasvatusopeille. Sosiaalipedagoginen toiminta on nimenomaan kasvattamista yhteisöä varten, yhteisössä ja yhteisön kanssa.

Sosiaalipedagogiikka muotoiltiin Saksassa

Sosiaalipedagogiikan käsite syntyi Saksassa 1840-luvulla, joten muiden maiden perinteet jäsentyvät pitkälti saksalaisesta käsin. Saksalaisen perinteen ehkä merkittävin anti muille perinteille koskee sosiaalipedagogiikan tieteenteoreettisten perusteiden tarkastelua, sosiaalipedagogisen teorian ja käytännön suhteen problematisointia ja sosiaalipedagogiikan kehittämistä käytännöllisenä tieteenä.

Espanjalaiset ovat rakentaneet sosiaalipedagogiikkansa monitieteelliselle humanistiselle perustalle. He ymmärtävät sosiaalipedagogiikan kahdella tavalla. Se on toisaalta pedagoginen oppi ihmisen sosialisaatiosta eri vivahteineen. Silloin se on osa yleistä kasvatustiedettä. Toisaalta se on inhimillis-sosiaalisista tarpeista huolta kantavaa sosiaalista työtä. 

Espanjassa sosiaalinen kasvattaja toimii sosiaalisen työn moniammatillisen toimijaryhmän pedagogisena asiantuntijana. Siten sosiaalipedagogiikka on pedagoginen oppi sosiaalisesta kasvatuksesta, mutta sosiaalinen kasvatus voidaan ymmärtää myös ihmisten auttamiseksi voittamaan syrjäytyneisyytensä.

Näkemykset ovat muuttuneet ajan mukana

Toisen maailmansodan jälkeen sosiaalipedagoginen ajattelu ja toiminta ovat muuttuneet monella tavoin. Ammatillinen toiminta on laajentunut, ja siinä on tapahtunut spesifioitumista. Puolustavasta ja korjaavasta työstä on tullut hyökkäävämpää ja ennaltaehkäisevämpää. Sopeuttava toiminta on muuttunut aktivoivammaksi ja alkanut korostaa aiempaa enemmän emansipaatiota. 

Jälleensosiaalistamisen sijaan on ryhdytty tarjoamaan vaihtoehtoja, ja asiantuntijavaltainen työ perustuu nykyään enemmän työntekijän ja asiakkaan yhteistoimintaan.

Puolustavasta ja korjaavasta työstä on tullut hyökkäävämpää ja ennaltaehkäisevämpää.

Sosiaalipedagogiikka on seurannut ja selkeyttänyt muiden liikehdintöjen päämääriä ja tavoitteenasetteluja – näistä voidaan mainita esimerkiksi elinikäisen kasvatuksen idea ja vertaileva kasvatustiede. 

Varsinkin Espanjassa sosiaalipedagogiikka on nähty ensinnäkin yleisen pedagogiikan tärkeänä osana, toisaalta on ymmärretty sen ajankohtaisuus ja sen mahdollisuudet kehittää aiempaa modernimpi ja kypsempi käsitys sosiaalityöstä.

Autetaan ihmisiä auttamaan itseään

Sosiaalipedagogiselle työskentelylle on keskeistä vahvistaa ihmisten kykyä auttaa ja kasvattaa itseään niin yksilöinä kuin ryhminä ja yhteisöinäkin. Usein näihin tavoitteisiin lisätään ihmisten aktivointi elinolojensa kehittämiseen ja arjen ongelmien kohtaamiseen ja ratkaisemiseen sekä heidän kannustamisensa itsensä kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Sosiaalipedagogiikan sovellusalueita ovat erilaiset sosiaaliset ongelmat. Köyhyys, avuttomuus ja poikkeavuus eri muodoissaan sekä syrjäytyminen ja sosiaalinen deprivaatio ovat työn keskeistä toimintakenttää.

Kullakin ongelma-alueella on omat erityispiirteensä. Keskeisiä työmuotoja ovat erilaiset toiminnalliset pedagogiat ja terapiat, yhteisökasvatus eri muodoissaan, pedagoginen ryhmätyö sekä yksilö- ja perhekohtainen neuvonta. Sopivien työskentelytapojen kehittäminen erilaisiin ongelmiin ja ongelmaryhmiin vaatii monipuolista tutkimus- ja kokeilutoimintaa sekä työn menetelmällistä kehittämistä.

Sosiaalipedagogiikka on uudistavaa

Sosiaalipedagogiikka syntyi ja kehittyi osana sellaista sosiaalista liikettä, joka suuntautui ratkaisemaan huono-osaisuuden ongelmaa. Koska toiminta tähtää yhteiskunnallisiin uudistuksiin, se on perussävyltään reformistista, vaikka sosiaalipedagogiikan käsite ei sinänsä liity mihinkään tiettyyn aatevirtaukseen tai poliittiseen ideologiaan.

Sosiaalipedagogisessa reformissa on kyse integraatio-ongelmien pedagogisesta ratkaisemisesta muun muassa yhteiskunnallisen sivistystyön avulla. Sitä kautta luodaan edellytyksiä ihmisten yhteiskunnalliselle osallistumiselle.

Monissa sellaisissakin yhteiskunnallisissa liikkeissä, jotka eivät mielly ensisijaisesti ”pedagogisiksi”, on esiintynyt vakavaa pyrkimystä sosiaalisen hädän lievittämiseen kasvatuksellisilla keinoilla. Tällaisia ovat esimerkiksi raittius-, osuustoiminta- ja rauhanliike. 

Sellaisia pedagogiseen toimintaan suuntautuvia kansanliikkeitä, joilla on selvästi ”sosiaalipedagogisia” tavoitteita ja tarkoitusperiä, ovat esimerkiksi kotikasvatus-, kansanopisto-, nuorisoseura-, setlementti- sekä kansalais- ja työväenopistoliike. Kaikissa näissä liikkeissä on pohjimmiltaan kyse monenmuotoisesta sosiaali- ja kulttuurireformistisesta liikehdinnästä.

Myös kulttuuria uudistetaan

Siinä missä sosiaalireformistinen toiminta suuntautuu yhteiskunnan sosiaalisten epäkohtien korjaamiseen, kulttuurireformismi tähtää yhteiskunnan kulttuurin, arvojen ja elämäntavan uudistamiseen. Sosiaali- ja kulttuurireformismi liittyvät yleensä toisiinsa. Sosiaaliset reformit sekä edellyttävät että aiheuttavat usein kulttuurielämänkin alueella tapahtuvia uudistuksia ja päinvastoin.

Sosiaalipedagoginen ajattelu ja toiminta ovat saaneet vaikutteita kulttuurikriittisistä liikkeistä, tässä keskeisimpiä ovat olleet sellaiset liikehdinnät, jotka ovat vastustaneet suurkaupunkien keinotekoista elämänmuotoa ja korostaneet erilaisia vaihtoehtoisia elämäntapoja. 

Sosiaalipedagogisessa kulttuurireformismissa ei kuitenkaan korostu vapaaehtoinen kaupungistapako tai tieteen, tekniikan ja urbaanin elämänmuodon vastustaminen. Pyrkimys on vahvistaa kaupunkikulttuurin niitä osatekijöitä, jotka pitävät yllä elämän arvokkuutta ja mielekkyyttä.

Lue lisää: