Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Postmodernin Suomen kansalaisyhteiskunta (1980–2000)

Postmodernissa Suomessa kansalaisyhteiskunta pirstaloitui.

Kansalaisyhteiskunnan seuraava murrosvaihe koettiin 1980-luvulla, kun länsimainen individualismin ihanne alkoi siirtää Suomea korporaatioiden ajasta yksilöiden aikaan. Ihmisten kiinnostus siirtyi yhteiskunnasta kohti omaa elämää.

Ammatillisen ja poliittisen järjestötyön suhteellinen asema alkoi heiketä 1970-luvun lopulta lähtien. Ammattiyhdistysten jäsenmäärät säilyivät korkeana ennen muuta ansiosidonnaisen työttömyysturvan ansiosta, mutta työntekijöiden innostus osallistua paikallisten ammattiosastojen toimintaan laantui. Samoin kävi puolueiden osalta.

Ihmisten mielenkiinto suuntautui aikaisempaa enemmän harrastus-, liikunta-, kulttuuri- ja ympäristöjärjestöihin. Tämä näkyi vapaa-ajan ja elämäntapayhdistysten nopeana lisääntymisenä. (Siisiäinen 1996, 42.) Näin kansalaistoiminnan kokonaisvolyymi pysyi entisellään ja jopa kasvoi, vaikka järjestöryhmien välillä tapahtuikin suuria muutoksia.

Pienet kansalaisliikkeet herättävät suurta huomiota

Kansalaistoiminnan suuren linjan avainsana oli eriytyminen. Toiminta pirstoutui, kun useimmat perinteisistä, suurista järjestöistä alkoivat menettää jäseniään, ja vastaavasti tilalle syntyi uusia, pieniä yhdistyksiä, joiden tarkoitusperät saattoivat olla hyvinkin tarkkarajaiset. Järjestöjen kytkeytyminen poliittisiin liikkeisiin heikkeni samaan aikaan. (Itkonen 2000, 16–17.)

Uudet järjestöt ja liikkeet ovat laajentaneet kansalaistoiminnan kenttää. Luonnonsuojelu- ja ympäristöliikehdinnästä syntyi vihreä liike. Vuodesta 1979 lähtien on koettu talonvaltauksia, 1990-luvulla eläinaktivismia, ja vuosituhannen vaihteessa uusien kansainvälisten liikkeiden, kuten globalisaation vastaisen liikkeen rantautuminen Suomeen.

Liikkeet olivat pieniä mutta saivat suuren yhteiskunnallisen merkityksen.

Nämä liikkeet ovat olleet volyymiltään pieniä, mutta ovat saaneet suuren yhteiskunnallisen merkityksen. Tässä suhteessa on koettu sama ilmiö kuin 1960-luvun alkupuolella, jolloin nuorten radikaalien pienet yhdistykset valtasivat aloitteillaan mediajulkisuuden.

Koijärviliikkeen aktivistit estämässä kaivinkoneen toimintaa vuonna 1979. / Kuva: Kansan Arkisto

Syntyneet uudet liikkeet ja järjestöt toivat mukanaan myös uudenlaisia näkökulmia ja toimintatapoja kansalaistoiminnan kenttään. Näitä ovat olleet muun muassa aikaisempaa vahvempi kansainvälinen ulottuvuus ja spontaani toiminta, jossa ei välttämättä tavoitellakaan vakautta ja pitkäkestoisuutta. (Itkonen 2000, 17.)

1990-luvun lama muutti kansalaisyhteiskuntaa

Suomessa koettiin syvä taloudellinen lama 1990-luvun alussa. Lamavuosina julkisten terveys- ja sosiaalipalvelujen rahoitus heikkeni ja niitä ulkoistettiin yksiteiselle sektorille, järjestöille ja perheille. Samaan aikaan lama lisäsi köyhyyttä ja kasvatti tuloeroja. Järjestöjen täytyi yhä enemmän paikata julkisten palvelujen puutteita.

Vuosituhannen vaihteen murrokseen liittyi myös pienien osuuskuntien perustaminen: Osa työpaikan menettäneistä ihmisistä työllisti itsensä perustamalla oman osuustoiminnallisen yrityksen. Lisäksi osuuskuntaa käytettiin monesti yritysmuotona silloin kun tuotettiin tai myytiin esimerkiksi luonnonmukaisesti viljeltyjä tuotteita, tarjottiin vaihtoehtohoitoja tai rakennettiin uudenlaisia asuinyhteisöjä.

Individualismin lisääntyminen näkyi myös vapaassa sivistystyössä: in- ja non-formaalissa oppimisessa painottuivat yhteiskunnallisten teemojen sijasta ihmisten omaa elämää ja elämänpiiriä koskettavat asiat. Ihmiset opiskelivat kieliä, perehtyivät harrastuksiinsa ja vaalivat henkistä ja fyysistä terveyttään.

Sisältö pohjautuu Aaro Harjun tekstiin ”Postmodernin Suomen kansalaisyhteiskunta”, joka on julkaistu aiemmin tällä sivustolla.

Lähteitä

Itkonen, Hannu (2000). Kansalaistoiminnan suuri linja. Teoksessa: H. Itkonen, J. Heikkala, K. Ilmanen & P. Koski (toim.) Liikunnan kansalaistoiminta – muutokset, merkitykset ja reunaehdot. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 152. Helsinki. 

Seppo, Maija (2013). Kansalaisyhteiskunta nyt. Selvitys suomalaisen kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksistä, tilasta ja asemastaKepa ry.

Siisiäinen Martti (1996). Yhteiskunnalliset liikkeet, yhdistykset ja hyvinvointivaltio. Teoksessa: A-L. Matthies, U. Kotakari & M. Nylund (toim.) Välittävät verkostot. JyväskyläGummerus.