Siirry sisältöön
Tietopankki
Sanna Ryynänen

Kansalaisyhteiskunta tänään

Suomalainen kansalaisyhteiskunta uudistuu nyt vahvasti. Siitä on tulossa entistä globaalimpi, tasa-arvoisempi ja vapaamuotoisempi.

Kansalaisten omaehtoinen toiminta on Suomessa laajaa ja monipuolista. Ihmiset toimivat erilaisissa sosiaalisissa verkostoissa ystävien, tuttavien, naapureiden ja työtovereiden kanssa. He auttavat toisiaan, hoitavat yhdessä piha- ja viheralueita, järjestävät kuntotempauksia tai vaelluksia. He organisoivat tapahtumia ja mielenosoituksia. He ovat mukana järjestämässä koulujen tapahtumapäiviä. Monet tukevat jonkin järjestön toimintaa kuukausilahjoituksilla.

Moni on myös jäsenenä järjestöissä tai yhdistyksissä. Niissä harrastetaan liikuntaa ja kulttuuria, osallistutaan poliittiseen keskusteluun ja toimintaan, tarjotaan tukea ammatilliseen tai liiketaloudelliseen toimintaan, tai tehdään vapaaehtoistyötä muun muassa vanhusten tai päihderiippuvaisten parissa. Järjestöt ovat Suomessa merkittävä työllistäjä ja sote-palveluiden tuottaja.

Yli satatuhatta yhdistystä

Patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä oli 106 000 yhdistystä vuonna 2020 – mukaan on luettu myös uskonnolliset yhdyskunnat, joita on rekisterissä noin 460. Lisäksi luvussa ovat mukana kauppakamarit. Rekisteröityjen yhdistysten lisäksi on rekisteröimättömiä yhdistyksiä. Vuonna 2010 niitä arvioitiin olevan noin 30 000. (Harju 2010, 13.)

Yhdistysrekisterissä olevista yhdistyksistä suurin osa, noin 18 600, on kulttuurialan yhdistyksiä. Toiseksi eniten on urheilu- ja liikuntayhdistyksiä, 14 200. Muita suuria yhdistysryhmiä ovat ammattiin ja elinkeinoon liittyvät yhdistykset (10 800), vapaa-ajan yhdistykset (10 000), sekä sosiaali- ja terveysalan yhdistykset (6 500). Poliittisia yhdistyksiä on noin 4 500.

Politiikasta ja taloudesta on siirrytty vapaa-aikaan

Suomessa yhdistystoiminta on kansainvälisesti verrattuna suurta. Osittain syynä voi olla se, että suomalainen kansalaisyhteiskunta on alusta saakka syntynyt yhdistysten kautta. Yhdistykset olivat Suomessa samanlaisia kokoontumisen, keskustelemisen ja vaikuttamisen paikkoja kuin kahvilat Keski-Euroopassa.

Lue täältä yhdistysten historiasta Suomessa

Perinteisten poliittisten järjestöjen sekä ammatillisten ja talouden alan järjestöjen rekisteröinnit ovat olleet laskussa 1980–1990-luvuilta lähtien. Samaan aikaan monenlaisia kulttuuriin, liikuntaan ja muihin harrasteisiin liittyviä elämäntapa- ja elämäntyyliyhdistyksiä on syntynyt jatkuvasti lisää.

Trendi vaikuttaisi jatkuvan 2000-luvullakin: Poliittisia yhdistyksiä rekisteröitiin vuosina 2000–2019 noin 1 400 ja ammattiin ja elinkeinoon liittyviä yhdistyksiä noin 4 100. Samaan aikaan kulttuurialan yhdistyksiä rekisteröitiin noin 14 900, urheilu- ja liikuntayhdistyksiä noin 9 900 ja vapaa-ajan yhdistyksiä noin 6 100.

Suomalaiset järjestöt ovat tyypillisesti toimineet varsin erillään. Yhteistyöhön ei välttämättä ole löytynyt aikaa tai voimia. Toimintaa on tehty omassa piirissä, eikä toimintakulttuuriin ole kuulunut voimakas verkostoituminen. 2010-luvun lopulta lähtien toimintakulttuurissa on kuitenkin näkynyt muuttumista. Myös epämuodollisemmassa kansalaistoiminnassa verkostoitumista ja yhteistoimintaa näkee enemmän.

Vapaaehtoistyössä Suomi on Euroopan keskikastia

Taloustutkimuksen tekemässä selvityksessä kävi ilmi, että 40 prosenttia suomalaisista oli tehnyt vapaaehtoistyötä kyselyä edeltäneiden neljän viikon aikana. Vapaaehtoistyön määrässä Suomi sijoittuu eurooppalaiseen keskikastiin; samalle tasolle asettuvat muun muassa Belgia, Irlanti ja Tanska. Ruotsissa luku on yli 50 prosenttia, kun taas monissa entisissä sosialistisissa maissa se on alle 10 prosenttia.

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa yhteiskunta on hoitanut monet sellaiset palvelut, joita Keski- ja Etelä-Euroopassa tai esimerkiksi Yhdysvalloissa hoidetaan vapaaehtoistyön voimin.

On mahdollista, että kansalaisten valmius osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun on lisääntynyt.

Suomalaisia on arvosteltu tietynlaisesta poliittisesta laiskuudesta, jopa alamaisajattelusta (esim. Harju 2010, 86). Leena Suurpään (2011) mukaan suomalainen poliittinen kulttuuri korostaa kompromissihakuisuutta. Maija Seppo (2012, 10) puolestaan toteaa, että suomalaiset kokevat kriittisen yhteiskunnallisen keskustelun epämukavana, ja kysyy, onko Suomessa oikeaa kansalaisyhteiskuntaa.

On myös mahdollista, että kansalaisten valmius osallistua poliittiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun on lisääntynyt viime vuosina ilmastonmuutoksen, #Metoo-liikkeen, maahanmuuttoon liittyvien keskustelujen ja populistisen oikeiston nousun myötä.

Suomalaisten sitoutuminen kansalaistoimintaan näytti vielä kymmenen vuotta sitten vähentyvän jatkuvasti. Lisääntynyt kiire, kiinnostuksen kohteiden nopea vaihtuminen ja elämyshaluisuus vähensivät ihmisten sitoutumista yhdistystoimintaan.

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että kansalaisaktiivisuus ei vähentynyt vaan muutti muotoaan. Ihmiset aktivoituvat nyt vapaasti järjestyvissä, usein ilman muodollista organisaatiota toimivissa ryhmissä, jotka syntyvät jonkin tietyn asian tai epäkohdan ympärille.

Lisäksi sosiaalisessa mediassa syntyy paikallisia, alueellisia ja globaaleja liikkeitä, jotka saattavat saada liikkeelle satoja miljoonia ihmisiä. Merkittävää yhteiskunnallista muutosvoimaa on kanavoitunut sellaisiin liikkeisiin kuin #Metoo, FridaysForFuture tai BlackLivesMatter.

Internetin keskustelualustat ovat toisaalta nostaneet populistististen, rasististen ja fasististen liikkeiden suosiota, mutta toisaalta tehneet myös keskustelusta tasa-arvoisempaa. Aiemmin vähemmistöryhmät, kuten romanit, saamelaiset tai LGBT+ -ryhmän jäsenet tulivat määritellyiksi – ja vaietuiksi – valtaväestön näkökulmasta pyöritetyssä mediassa.

Nyt vähemmistöt voivat kertoa omasta tilanteestaan, tarpeistaan ja huolenaiheistaan omilla sanoillaan ja äänellään sosiaalisen median alustoilla. Samalla valtamedian ja päättäjien on ollut pakko kuunnella myös heitä.

Aaro Harju (2010, 48–49) kirjoittaa:

Voi olla, että olemme nähneet ja kokenee aineellisen elintason huipun läntisissä teollisuus- ja palveluelinkeinoyhteiskunnissa. Edessä on aineellisen elintason lasku. … Kansalaisyhteiskunnan kannalta kehityssuunnan dramaattiset muutokset ovat pääosin myönteisiä. Aineellisen elintason tavoittelun ja arvostamisen sijasta tärkeiksi asioiksi tulevat henkiset kysymykset paikallisuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, kaikki hyvin kansalaisyhteiskunnallisia asioita.

Nykyinen kansalaisvaikuttaminen on usein kuluttajavaikuttamista

Valta on siirtynyt yhä vahvemmin poliittisilta instituutioilta kaupallisille toimijoille. Kansainvälisten suuryritysten liikevaihdot ovat isompia kuin monen valtion bruttokansantuote, niillä on huomattavaa taloudellista ja poliittista valtaa ja niiden toiminta on rajat ylittävää. Niihin vaikuttaminen on siksi vaikeaa pelkkien kansallisten tai esimerkiksi EU-tasoisten poliittisten elimien kautta.

Kansainvälisten suuryritysten yritysten liikevaihdot ovat isompia kuin monen valtion bruttokansantuote.

Kansalaisvaikuttaminen onkin yhä vahvemmin kuluttajavaikuttamista. Kulutuskäyttäytymiseen liittyvä vaikuttajuus korostuu lisäksi yhä enemmän eliölajien kadotessa ja ilmaston lämmetessä tuhoisan nopeasti.

Toisaalta vaikuttaminen globaaleilla areenoilla vaatii yhä ammattimaisempaa otetta. Tarvitaan osaamista, jotta saadaan rahoitusta ja poliittista näkyvyyttä tärkeille, maailmanlaajuisille kampanjoille ja liikkeille. Yritykset ja järjestöt tekevät yhteistyötä, ja kansalaisjärjestöt tarjoavat yrityksille neuvontaa ja asiantuntijaosaamista oman toiminta-alueensa asioissa.

Monikulttuurikentällä on pieniä järjestöjä ja innokkaita aktiiveja

Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo teki vuonna 2019 selvityksen monikulttuurikentällä toimivista järjestöistä. Niistä suurin osa ilmoitti toiminnan kohteeksi monikulttuurisuuden (44 prosenttia). Muita tärkeitä toiminta-aloja olivat kotouttaminen (39 prosenttia) sekä oma kieli ja kulttuuri (24 prosenttia). Viidesosa yhdistyksistä toimi lasten ja nuorten parissa, naisten asioihin liittyvää toimintaa oli joka kymmenennellä. Hyvinvoinnin ja terveyden alalla toimi 14 prosenttia järjestöistä.

Viidesosa yhdistyksistä toimi lasten ja nuorten parissa.

Selvityksen mukaan monikulttuurikentällä toimiva yhdistys on usein pieni, vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö. Monet järjestöistä painivat talousongelmien kanssa – 40 prosenttia niistä ei saanut ulkopuolista rahoitusta. Tyypillisimmin ulkopuolinen rahoitus tuli kunnalta tai kaupungilta.

Toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla ja tapahtumien tuotoilla sekä muun muassa tuotemyynnillä ja myyjäisillä. Toiminnan järjestämisessä auttavat innokkaat aktiivit. Yleisimpiä toimintatapoja olivat tapahtumat, ryhmätoiminta, kerhot, harrastustoiminta, neuvontapalvelut ja koulutukset.

1.9.2020

Lähteitä

Harju, Aaro (2010). Puheenvuoro kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudesta. Sivistysliitto Kansalaisfoorumi.

Saukkonen, Pasi (2010). Kansalaisjärjestöt ja yhteiskunnalliset liikkeet. Suomen poliittinen järjestelmä. Helsingin yliopisto.

Seppo, Maija (2013). Kansalaisyhteiskunta nyt : Selvitys suomalaisen kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksistä, tilasta ja asemasta. Kepa ry.

Suurpää, Leena (2011). Nuorten kansalaistoiminnan globaali vastuu – arvoista politisoitumisen ehtoihin. Kommentti: Nuorisotutkimuksen verkkokanava.

Tarvekartoitus 2019: Monikulttuurinen yhdistyskenttä ja sen tarpeet. Järjestöhautomo.

Yhdistysrekisteri. Patentti- ja rekisterihallitus.

Lue lisää: