Osattomuutta puretaan jakamalla valtaa heikossa asemassa oleville

Hyvinvointi edellyttää resursseja, jotka parantavat mahdollisuuksia ja valmiuksia toimia. Ne eivät kuitenkaan yksin tuo hyvinvointia, vaan niin resurssit kuin valmiudet on vielä muutettava hyvinvoinniksi. Resursseja on osattava ja pystyttävä hyödyntämään. Valmiuksia on jaksettava ottaa käyttöön. Osallisuuden kokemus on hyvinvoinnin tekijä, joka auttaa hyödyntämään saatavilla olevia resursseja ja muuttamaan valmiudet hyvinvoinniksi ja toiminnaksi.

Osallisuus on moniulotteista. Itse asiassa kaikki arjessamme on osallisuutta johonkin – hyvässä ja pahassa. Siksi onkin hyvä puhua osallisuudesta tai osattomuudesta johonkin tai jostakin. On esimerkiksi taloudellista, terveydellistä ja sosiaalista osallisuutta ja osattomuutta. Myös erilaisia tulevaisuudennäkymiä kannattaa tarkastella osallisuuden kautta.

Osallisuuden kokemus puolestaan tarkoittaa sitä, että tuntee kuuluvansa johonkin itselleen tärkeään joukkoon ja pystyy osallistumaan omiin ja yhteisiin asioihin, kuten resurssien jakamiseen, säännöistä käytäviin neuvotteluihin ja jonkin asian muuttamiseen tai säilyttämiseen. Muutos voi liittyä esimerkiksi palvelujen kehittämiseen yhdessä ammattilaisten kanssa, ilmastonmuutoksen torjuntaan tai yhteisessä käytössä olevien tilojen ja alueiden suunnitteluun. Osallisuuden kokemus edellyttää myös sitä, että elämä on hallittavissa ja riittävästi ennakoitavissa sekä sitä, että kokee merkityksellisyyttä.

Osattomuus liittyy epätasaisesti jakautuneeseen valtaan

Osallisuuteen ja osattomuuteen vaikuttavat esimerkiksi lait, tavat, instituutioiden käytännöt, yksilölliset tekijät ja se, miten valta on jakautunut. Vallan epätasainen jakautuminen on rakenteellinen tekijä: heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ääni jää usein vaimeaksi poliittisessa keskustelussa. Sekin on rakenteellinen tekijä, että samanlaisessa sosioekonomisessa asemassa olevat ja samassa kulttuurisessa ympäristössä elävät ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan. Sellainen synnyttää eriarvoisuutta, joka puolestaan aiheuttaa ja pitää yllä osattomuutta.

Osallisuuteen ja osattomuuteen vaikuttavat esimerkiksi lait, tavat, instituutioiden käytännöt, yksilölliset tekijät ja se, miten valta on jakautunut.

Yksilöllisiä tekijöitä on esimerkiksi kokemus siitä, että ei ole tullut kuulluksi ja nähdyksi, ei kuulu itselle tärkeään ryhmään eikä ole mahdollista osallistua itselle tärkeään toimintaan yksin tai yhdessä muiden kanssa. Rakenteelliset tekijät vaikuttavat yksilöllisiin tekijöihin. Pitkään työttömänä olleen työkyvyttömän ihmisen voi olla työelämässä olevaa vertaistaan vaikeampi päästä työkyvyttömyyseläkkeelle. Rakenteet vaikuttavat myös silloin, kun hyvässä asemassa olevien terveys on huonossa asemassa olevia parempi, koska he osaavat pyytää ja siksi myös saavat parempia palveluita.

Osattomuuden noidankehässä vaikeudet tarttuvat toisiinsa

Osattomuus ilmenee muun muassa muita heikompana terveytenä, muita heikompana koettuna työkykynä, yksinäisyytenä, muita vähäisempänä äänestysaktiivisuutena ja erityisesti matalassa sosioekonomisessa asemassa olevilla miehillä perheellistymisen vaikeutena. Pitkittyessään pienituloisuus eli taloudellinen osattomuus uhkaa kerätä ympärilleen muita vaikeuksia. Esimerkiksi leipäjonojen kaikkein huono-osaisimpien ihmisten hyvinvointi on kaikin tavoin huonolla tolalla.

Kun vaikeudet ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset tarttuvat toisiinsa, elämä uhkaa suistua noidankehään. Silloin ihminen on herkeämättä valmiina taistelemaan tai pakenemaan. Noidankehä alkaa rakentua, kun pitkään esimerkiksi taloudellisten vaikeuksien parissa kamppailleet ihmiset kokevat kuulumattomuutta, puutetta osallistumisen mahdollisuuksista, merkityksettömyyttä, arvottomuutta, vastentahtoista riippuvuutta ja autonomisuuden puutetta – sitä, että elämä ei ole omissa käsissä. Elämä alkaa edetä lyhytjänteisen ajan sekä kielteisen ennakoinnin ehdoilla.

Osattomuuden purkaminen edellyttää myös sitä, että ihminen tuntee olevansa taloudellisesti ja sosiaalisesti turvassa.

Lyhytjänteinen aika tarkoittaa sitä, että elämää suunnitellaan vastentahtoisesti vain päivä tai korkeintaan kuukausi kerrallaan. Tyypillisesti ihmiset suunnittelevat elämää pidemmälle, joskus vuosienkin päähän. Kielteisessä ennakoinnissa yhä useampi mahdollisuus alkaa näyttäytyä riskinä, johon ei uskalleta tarttua. Sosiaaliset suhteet heikkenevät, vetäydytään julkisesta tilasta ja yhteisestä toiminnasta. Elämää kannatteleva ja eteenpäin vievä voima alkaa murtua. Minäkuva vääristyy ja yhteys omiin voimavaroihin – tietoon, taitoon ja luovuuteen – katoaa.

Osallisuutta lisätään pienin askelin

Osallisuutta voidaan lisätä ja osattomuuden noidankehää murtaa toimilla, jotka purkavat ihmisen kuormittuneisuutta ja lisäävät osallisuuden kokemusta. Tämä on pitkä prosessi, joka etenee pienin askelin.

Osallisuuden lisääntyminen on pientä ja vähitellen pidentyvää liikettä. Sen alulle panevana voimana voi olla yksittäinen tapahtuma, esimerkiksi hyväksyvä katse tai työstä saatu kiitos. Jos tapahtuma toistuu, sitä alkaa odottaa. Kerta kerran jälkeen odottamiseen käytetty aika ja tapahtuman jälkeinen hyväntuulinen olotila pidentyvät. Näin osattomuuden kehä löystyy ja ihminen pystyy ottamaan aikaisempaa paremmin käyttöönsä omia ja yhteisiä resursseja.

Osattomuuden purkaminen edellyttää myös sitä, että ihminen tuntee olevansa taloudellisesti ja sosiaalisesti turvassa. Kun voi olla varma siitä, että toimeentulo on myös vaikeuksien keskellä turvattu, pysyy todennäköisemmin toimeliaana kuin jos joutuisi huolehtimaan jokapäiväisestä ruuastaan. Parhaimmillaan noidankehä voi muuttua hyvän kehäksi, jossa osalliseksi itsensä tuntevat ihmiset ovat valmiimpia puolustamaan omia ja muiden etuja kuin osattomuutta kokevat.

Lue lisää: