Olkaa kansalaisia, älkää alamaisia
Ihannekansalainen ei ole tahdoton ja kiltti veronmaksaja. Kaikkea muuta.
Eräällä vaikuttajakurssilla nuoria pyydettiin kertomaan, minkälainen on ihannekansalainen.
Ominaisuuksia alkoi tulla. Maksaa veronsa, hoitaa asiansa, tekee lapsia, on hajuton ja mauton ja sitä rataa. Nuoret pohtivat, mahtaako henkilökohtainen hygienia kuulua kunnon kansalaisuuteen.
Sekin kävi ilmi, etteivät nuoret erityisesti halunneet olla kunnon kansalaisia. Terävä nuori nainen kysyi, kenen kannalta kunnollisia pitäisi olla.
Kansalaisuus ei ole alamaisuutta
Kuuntelin kunnon kansalaisen kuvausta kasvavan kauhun vallassa. Tunnistan kuvauksessa tarkasti piirretyn kuvan ihannealamaisesta, mutta en rahtuakaan ihannekansalaisesta.
”Kunnon kansalaisen” kuvaus kuulosti ihannealamaiselta, ei ihannekansalaiselta.
Jos kuva kansalaisesta on tämä, ei ole ihme, ellei aktiivinen kansalaisuus isommin kiinnosta. Terve kriittinen nuori tuntee vaistomaista kapinaa alistamispyrkimyksiin. Aika ajoin olen itsekin kirjoittanut, että suomalainen yhteiskunta ja koulu kasvattavat nuoristaan alamaisia. Se taitaa olla enempi totta kuin arvasinkaan.
Yksilön, kansalaisen, kansan ja valtion suhteissa on Suomessa paljon sellaista, joka kannattaisi kunnolla läpivalaista. Me olemme monesta historian syystä hyvin valtiokeskeinen maa. Yksilöllä on valtiokoneiston rattaissa hyvin vähän mahdollisuuksia. On iso ero, ovatko ihmiset valtiokoneiston alamaisia vai demokraattisen valtion täysivaltaisia kansalaisia.
Kansalaisuus vaatii osaamista ja kypsyyttä
Mitä sitten on kunnon kansalaisuus, nuoret kysyivät. Jätän kysymyksen lukijan pohdittavaksi. Oma vastaukseni kuului jotenkin seuraavasti.
Ihannekansalainen kykenee hankkimaan tietoa ja muodostamaan siihen itsenäisen ja kriittisen suhteen. Hän osaa ja uskaltaa esittää keskustelussa oman näkemyksensä. Ihannekansalainen pyrkii etsimään yhdessä toisten kanssa ongelmiin yhdessä hyväksyttäviä ratkaisuja. Ellei se onnistu, ihannekansalainen ratkaisee ristiriidat demokratian pelisääntöjen mukaan. Ja ihannekansalainen noudattaa enemmistön päätöstä, elleivät vakavat omantunnon syyt toisin vaadi.
Tällainen kunnon kansalaisuus vaatii paljon osaamista ja huomattavan määrän kypsyyttä. Ennen sitä sanottiin sivistykseksi. Sen opettaminen on myös kansalais- ja demokratiakasvatuksen perimmäinen tehtävä. Se ei ainakaan näistä nuorista tuntunut enää vastenmieliseltä.
Sisältö pohjautuu Seppo Niemelän tekstiin ”Kunnon kansalainen”, joka on julkaistu aiemmin tällä sivustolla.
Lue lisää: