Siirry sisältöön
Tietopankki
Heikki Lehtonen

Mikä on yhteisö?

Yhteisö on vaikea määritellä, mutta sen voi ymmärtää toiminnan kautta: yhteisö on ryhmä ihmisiä, jotka toimivat yhdessä parantaakseen elinehtojaan.

Yhteisö

Kirjoittaja
Lehtonen, Heikki
Julkaisuvuosi1990
JulkaisijaVastapaino

Yhteisö-käsite on hyvin laaja. Se voi tarkoittaa koko ihmiskuntaa tai muutaman ihmisen joukkoa. Sen laajuus voi vaihdella maapallosta ruokakuntaan. Yleisimmillään yhteisö viittaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen tapaan, yhteisyyteen, ihmisten väliseen suhteeseen tai siihen, mikä on tietylle ihmisryhmälle yhteistä. Yhteisöjä voidaan luokitella niiden tavoitteiden (esim. hoitoyhteisöt) ja vuorovaikutuksen luonteen (esim. aatteelliset yhteisöt) mukaan.

Yhteisö hahmottuu toiminnan kautta

Yhteisön määritteleminen on osoittautunut tavattoman vaikeaksi, mutta sen toiminnan ideaalin määrittely on helppoa. Yhteisöstä on kysymys silloin, kun ihmiset ovat liittyneet yhteen ja ryhtyneet yhteistoimintaan parantaakseen elinehtojaan. Päätösvalta toiminnasta ja käytössä olevista toimintaresursseista on yhteisöllä, jonka hallintaan kaikki yhteisön jäsenet osallistuvat.

Yhteisössä toimimisen tulee olla vapaaehtoista. Sen tavoitteiden tulee olla jäsenten hyväksymiä, muutoin he eivät luovuttaisi päätösvaltaansa yhteisölle. Toiminnan on oltava demokraattista ja tasa-arvoista.

Yhteisöllinen päätösvalta edellyttää melko suurta toimintavapautta. Tarve elinehtojen parantamiseen voi aiheutua ulkoisista syistä, mutta näiden syiden on samalla oltava sellaisia, että ne eivät estä yhteisön toimintaa.

Yhteisyys kehittyy kahdella eri tavalla

On selvää, että yhteisön jäsenillä on oltava jotakin yhteistä eli voidaan puhua yhteisyydestä, johon taas on kaksi kehitysprosessia.

  1. Yhteisyys vuorovaikutuksessa kehittyvänä ilmiönä. Ryhmäidentiteetti muotoutuu konkreettisen toiminnan seurauksena ja tuloksena syntyy toiminnallinen yhteisö.
  2. Yhteisyys tietoisuudessa vahvistuvana yhteenkuuluvuuden tunteena. Tuloksena kehittyy symbolista yhteisyyttä. Modernissa maailmassa myös symbolista yhteisyyttä kutsutaan yhteisöksi.

Yhteisöllisyys voidaan käsittää ideana tai tavoitteena. Kun joukko ihmisiä pyrkii järjestämään elämänsä tämän idean tai tavoitteen mukaisesti, kysymyksessä on yhteisöllistyminen. Vaikka yhteisöllistyminen ei johtaisikaan yhteisöin muodostumiseen, se on hyväksyttävä siitä huolimatta olemassaolevana tosiasiana.

Kun ihmisryhmiin pyritään vaikuttamaan niiden ulkopuolelta niin, että ne järjestäisivät elämäänsä yhteisöllisesti, kysymys on yhteisöllistämisestä.

Moderni aika muutti yhteisön käsitettä

Modernin maailman yhteisökäsityksille on tunnusomaista vetää yhtäläisyysmerkit alueellisen läheisyyden ja yhteisöllisyyden välille. Asuinpaikkaan liittyvä yhteenkuuluvaisuuden tunne voikin antaa syvän yhteisyyden kokemuksen. Kysymys ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole yhteisöllisyydestä vaan symbolisesta yhteisyydestä. Yhteinen asuinpaikka ei edellytä sen paremmin yhteistä toimintaa kuin symbolisia tunnuksiakaan.

Asuinpaikkaan liittyvä yhteenkuuluvuuden tunne ei ole yhteisöllisyyttä vaan symbolista yhteisyyttä.

Aikaisemmin kylät pysyivät kooltaan ihanteellisina yhteisöllisen toiminnan yksikköinä, ja vuorovaikutus säilyi välittömänä ja henkilökohtaisena. Kaikkien tekemiset ja käsitykset olivat kaikkien tiedossa; tämä informaatio muokkasi kyläläisille yhtenäistä maailmankuvaa ja tietoisuusprofiilia.

Toisaalta on selvää, että kylissäkin asuvat ihmiset olivat ennen kaikkea ihmisiä haluineen ja intohimoineen. Suvut saattoivat kylissä liittoutua toisiaan vastaan, anastaa toistensa omaisuutta ja kamppailla katkerasti vertaistensa nitistämiseksi.

Kapitalismiin siirtyminen määritti pienryhmäperustaisen yhteisö-käsitteen uudella tavalla, joka poikkesi radikaalisti aikaisemmasta käytännöstä. Muutoksen seurauksena vuorovaikutusta alettiin jäsentää perheyhteisön, paikallisyhteisön ja työyhteisön käsitteillä. Perheyhteisön jäsenille yhteistä on kotitalous, paikallisyhteisön jäsenille asuinpaikka ja työyhteisön jäsenille työpaikka.

Käsitteiden perusta muuttui pois statusyhteisöllisyydestä vaan sopimukselliseen yhteisöllisyyteen. Statusyhteisöllisyys oli ollut keino statuksen hankkimiseen tai kohottamiseen erityisesti sääty-yhteiskunnan aikana.

Moderni perhe ei ole yhteisö

Perhe on modernissa kapitalismissa ainoa vuorovaikutusjärjestelmä, joka määritellään myös lainsäädännössä toiminnalliseksi yhteisöksi. Toisin sanoen modernissa yhteiskunnassa toiminnallista yhteisyyttä edustaa vain se vuorovaikutusjärjestelmä, jossa tasa-arvosuhteet eivät ole edes muodollisesti tunnustettuja.

Perheenjäsenillä ei välttämättä ole juuri muuta yhteistä kuin postiosoite.

Nykyajan perhe on erisuuntaisten poliittisten ja yhteiskuntapoliittisten paineiden puristuksessa. Kärjistäen voisi todeta, että parhaiten kulutuskilpailussa ja kotitalouden rationalisoinnissa onnistuneissa perheissä ei imeväisiän ohittaneilla perheenjäsenillä ole välttämättä juuri muuta yhteistä kuin postiosoite.

Eräässä mielessä perheyhteisöt ovat kadonneet ja toisaalta ne ovat edelleen olemassa. Sellaisia esimodernin maailman sukuyhteisöjä, joita kaipaillaan modernin maailman yhteisöunelmissa, ei enää ole. Modernin maailman vuorovaikutusjärjestelmät ovat ensisijaisesti sopimuksellisia – ja tämä näyttää pätevän hämmästyttävän hyvin myös perheeseen. Niitä ei siis pitäisi lainkaan nimittää yhteisöiksi, vaan ne ovat symbolisen yhteisyyden konstruktioita.

Kansalaisyhteiskunta on kapitalismin tulos

Kansalaisyhteiskunta on niin hyvässä kuin pahassakin kapitalistisen kehityksen tulos. Kansalaisyhteiskunnan toimijoilla on kuitenkin mahdollisuus kehittää sellaisia käytäntöjä, jotka voivat muuttaa taloudellista ja poliittista järjestystä. Kansalaisyhteiskunnassa yksilöiden toiminnan ja vastaorganisoitumisen mahdollisuudet ovat verrattomasti suuremmat kuin missään tunnetuissa esimoderneissa yhteisöissä.

Yhdistys on sopimussuhteisiin nojaava inhimillisten subjektien yhteenliittymä. Yhdistykset ovat modernissa yhteiskunnassa yhtä tärkeitä inhimillisen toiminnan yhteenliittymiä kuin yhteisöt olivat esimoderneissa yhteiskunnissa.

Yhdistys on kapitalistisen vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan muoto. Yhdistyksen toiminnan oikeuden perusta ei ole yhteisöllinen vaan ”kansalaisyhteiskunnallinen”: toiminnan perustana ovat oikeusvaltion takaamat yksilöiden oikeudet, joihin verrattuna yhdistyksen oikeudet voivat olla mitättömät.

Yhä suuremmat korporaatiot keräävät valtaa

Korporatistit pyrkivät ”ruohonjuuritasoiseen” hyvinvointiyhteiskuntaan luomalla korporaatioihin (vähintään kolmen henkilön liittoihin) – ei valtioon – nojaavan markkinoiden sääntelyjärjestelmän, jolloin markkinat toimisivat hyvinvointivaltioon verraten itseohjautuvasti.

Korporatismi sai pääsääntöisesti kannatusta alueilla, joilla ammattikuntaperinne oli säilynyt voimakkaana. Korporatistien mukaan ammatti olisi ihanteellinen perusta yhteisölliselle organisoitumiselle. Korporatismissa yhteiskunnallinen elämä voi kuitenkin toteutua lukemattomin eri tavoin: perheessä, klubissa, paikallisyhteisössä, kirkossa, kansallisvaltiossa jne. Kiinnittyminen kuhunkin näistä muodostaa yksilön kannalta erillisen elämänalueen.

Suuryritysten hallitsemassa maailmassa hyvinvointivaltion tulevaisuus riippuu kansalaisyhteiskunnasta.

Hyvinvointivaltioiden tulevaisuuden kannalta on hyvin merkittävää se, mihin suuntaan korporatistinen päätöksentekojärjestelmä kehittyy. Samalla on huomattava, että vaikka ammatilliset keskusjärjestöt ovat mahtavia, ne ovat mitättömiä verrattuna kansainvälisiin taloudellisiin korporaatioihin, joiden kyvyt ihmisten elinehtojen ohjailuun ovat paljon suuremmat kuin työmarkkinajärjestöjen.

Hyvinvointivaltion tulevaisuus ei riipu yhteisöjen vaan kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudesta, sen toimintakyvystä ja toimijoiden yksilöllisistä oikeuksista kansainvälisten suuryritysten hallitsemassa maailmassa. Kaikesta huolimatta hyvinvointivaltio on päässyt modernissa maailmassa lähemmäksi toiminnallista yhteisöideaalia kuin yksikään yhteisö.

Lue lisää: