Vinkkejä vapaaehtoistoiminnan organisointiin

Tutkin pro gradussani tahattomasti lapsettomien vapaaehtoistoimijoiden motiiveja. Tavoitteenani oli myös tuottaa järjestöille tietoa ja käytännön vinkkejä vapaaehtoistoiminnan organisointiin. Näitä vinkkejä esittelen tässä artikkelissa.

Rekrytointi

Kun ihmisiltä kysytään miksi he eivät tee vapaaehtoistyötä, on yleisin perustelu ajan puute. Mutta onko osallistumattomuudessa todella kyse siitä? Haastattelemani henkilöt olivat kiireisiä, mutta silti heillä oli aikaa vapaaehtoistoiminnalle. He kokivat, että tärkeäksi katsomalleen toiminnalle voi aina järjestää aikaa, olennaista on motivaatio.

Mikä saa henkilön ryhtymään vapaaehtoistoimijaksi? Aineistossani tuttuus nousi esille. Se, että on toiminut aiemmin vapaaehtoisena joko samassa tai jossain muussa järjestössä alentaa aloittamisen kynnystä. Myös henkilökohtainen pyyntö oli tehokas. Pyytäjä voi olla yhdistyksen työntekijä tai vaikka vertaistukiryhmän jäsen.

Vapaaehtoistoimijoita rekrytoitaessa on perinteisesti vedottu haluun auttaa. Omassa aineistossani altruismi ei kuitenkaan ollut mitenkään päällimmäinen motiivi. Keskeisempiä olivat toiminnan sosiaalisuus ja itsensä kehittäminen. Ylipäänsä merkityksellisten kokemusten saaminen on ihmisille tärkeää, ja niitähän vapaaehtoistoiminta tarjoaa. Myös välineelliset motiivit kannattaa ottaa rekrytoitaessa rohkeasti esiin. Vapaaehtoismotivaatiota ei huononna se, jos yksi motiivitekijä muiden joukossa on vaikkapa oman työllistymisen edistäminen. Mahdollisuus vastuulliseen, työkokemusta tarjoavaan vapaaehtoistoimintaan ja siitä annettaviin todistuksiin ja suosituksiin kannattaa tuoda esiin jo rekrytointivaiheessa.

Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa on mahdollista vaikuttaa yhteiskuntaan, jopa kokea muuttavansa maailmaa. Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen toimii kannanottona ja on merkityksellistä. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen tuli aineistossani esiin motiivitekijänä. Monet ovat kuitenkin turhan vaatimattomia ja näkevät vapaaehtoistoiminnan vain pienenä puuhasteluna. Järjestöt voisivat vahvemmin nostaa yhteiskunnallisen merkityksen esiin rekrytoidessaan vapaaehtoisia. Jokainen vapaaehtoistoimija on tärkeä, sillä hän mahdollistaa järjestön toiminnan. Järjestössä voi myös saada paljon henkilökohtaista vaikutusvaltaa esimerkiksi luottamushenkilönä tai kansainvälisissä työryhmissä. Vaikutusvallan avulla voi olla vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asenteisiin tai vaikkapa kohderyhmän palveluiden saantiin. Toki pienikin voi olla suurta. Vapaaehtoistoimijana voi muuttaa yksittäisen henkilön elämää merkittävästi ja auttaa häntä eteenpäin elämässä.

Sitoutuminen ja palkitseminen

Vapaaehtoistoimijoiden sitoutumisesta ja sitouttamisesta puhutaan paljon. Ajat muuttuvat ja enää ei sitouduta tiettyyn järjestöön vuosikausiksi, tai jopa sukupolvien yli. Erityisen haastavaa sitouttaminen on järjestöissä, joissa kohderyhmän elämään liittyy suuria muutoksia tai elämäntilanne on erityisen kuormittava. Onko todella niin, että vain lyhytkestoiset, tapahtumaluonteiset vapaaehtoistoimintamahdollisuudet vetävät väkeä?

Voivottelun sijaan järjestöjen pitäisi kehittää omaa toimintaansa. Jos maailma muuttuu, on järjestöjen muututtava mukana. Jos ihmiset eivät pysty tai halua sitoutua, on tarjottava lyhyempää sitoutumista edellyttäviä vapaaehtoistehtäviä.

Näen vapaaehtoistoimijan historian polkuna: ei ole itsetarkoitus, että hän pysyy koko ajan samassa tehtävässä, vaan hänelle tarjotaan hänen elämänpolkunsa varrella erilaisia vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia. Organisaation kannalta on ristiriitaista, että vapaaehtoistoiminta voi auttaa selviytymään elämän kriiseistä: kun vaikea elämäntilanne on ohi, kyseinen vapaaehtoistoiminta ei välttämättä tunnu samalla tavalla motivoivalta. Tärkeämpää on kuitenkin vapaaehtoistoimijan hyvinvointi, ei järjestön etu. Vapaaehtoisuus tarkoittaa sitä, että molempien osapuolten on osattava päästää irti.

Järjestöissä pohditaan paljon palkitsemis- ja muistamiskäytäntöjä. Joillakin on käytössään kunniamerkit, toisilla kunniakirjat, kolmansilla pitkäaikaiset vapaaehtoistoimijat saavat kuvansa jäsenlehteen. Haastattelemani vapaaehtoistoimijat eivät odottaneet kiitosta ja palkitsemista, mutta kertoivat arvostavansa pieniäkin eleitä suuresti. Pelkät vuosiansiomitallit eivät riitä, vaan tarvitaan myös spontaania ja henkilökohtaista kiitosta. Huomioimisen lisäksi on tärkeää arvostaa vapaaehtoistoimijoiden asiantuntemusta ottamalla heidät aidosti mukaan suunnittelemaan ja organisoimaan toimintaa, sillä vapaaehtoistoimijoissa on kentän ääni ja viisaus. Tämä edellyttää molemmanpuoleista luottamusta. Järjestöjen edustajien on osattava ottaa kritiikki ja kehittämisehdotukset nöyrästi vastaan. Ehdotusten automaattinen tyrmäys, selittely ja puolustelu ovat varmoja tapoja saada ne loppumaan. Toki toiminnan organisoijien vastuulla on suhteuttaa palaute ja ehdotukset kokonaiskuvaan.

Dialogisuus

Vapaaehtoistoimintaa ei saa jättää oman onnensa nojaan, vaan sen koordinoimisessa tarvitaan ammattimaisuutta. Marjovuo varoittaa kuitenkin väitöskirjassaan vapaaehtoistoiminnan formalisaatiosta, jossa taloudelliset ja professionaaliset paineet muuttavat järjestötoiminnan ominaisluonnetta. Jos dialogisuus vapaaehtoistoimijoiden ja toimintaa organisoivien väliltä puuttuu, katoaa vapaaehtoistoiminnan ominaislaatu. Vapaaehtoistoiminnasta tulee vain työtä, josta ei saa palkkaa. Toimintaan ei saisi liittyä kilpailuyhteiskunnasta tuttua painetta, vaan vapaaehtoistoimijoiden olisi saatava aidosti vaikuttaa ja toteuttaa itseään.

Toiminnan joustavuus oli tutkielmassani tärkeä motiivitekijä. Järjestöissä saatetaan valittaa, että vapaaehtoistoimijoiden kanssa on vaikea tehdä töitä, kun heihin ei saa yhteyttä virka-aikaan ja koulutukset ynnä muut pitää järjestää iltaisin ja viikonloppuisin. Mitä jos järjestön työntekijät olisivatkin olemassa vapaaehtoisia varten eikä päinvastoin?

Usein järjestöissä koetaan, ettei pystytä tarjoamaan riittävästi koulutusta vapaaehtoisille. Yllättäen aineistossani nousi esiin että koulutustarjontaa voi olla liikaa. Jos jatkuvasti tarjotaan uutta koulutusta, voi vapaaehtoisille tulla tunne, että toiminta lähenee ammatillisuutta. On osattava viestiä mikä on riittävää. Vapaaehtoistoiminnan luonteeseenhan kuuluu, että sitä tehdään tavallisen ihmisen taidoin.

Tulevaisuus

Vapaaehtoistoiminta on järjestöille haaste ja voimavara. Vapaaehtoinen tekee merkittävän päätöksen olla mukana toiminnassa, vaikka hänen ei ole mikään pakko. Jokainen vapaaehtoistoimija antaa tavallaan lahjan: omaa aikaansa ja osaamistaan. Tätä on syytä arvostaa, sillä aika on ainutkertaisinta ja arvokkainta, mitä ihminen voi antaa.

Vapaaehtoistoiminnasta puhutaan yhä enemmän. Sen mahdollisuudet ovat rajattomat. Vapaaehtoistoimijana voi muuttaa omaa elämäänsä – kirjoittaa ja elää elämäntarinaansa uudella tavalla. Sen avulla voi myös muuttaa maailmaa paremmaksi ja inhimillisemmäksi. Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuuden näen valoisana. Viestintätapojen monipuolistuminen yleensä ja sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet erityisesti luovat järjestöille loistavat edellytykset vapaaehtoistoiminnan näkyväksi tekemiselle, monipuolistumiselle ja kasvulle. Tämä tosin edellyttää sitä, että me vapaaehtoistoiminnan organisoivat osaamme katsoa rohkeasti tulevaisuuteen ja päästää irti vanhoista toimintatavoista.

Anne Lindfors
toiminnanjohtaja
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Blogi: Pelasta maailma

Kun Simpukka aukeaa – Tahattomasti lapsettomien vapaaehtoistoimijoiden motiivit
Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto 2014.

Lähteitä:

Marjovuo, Ari (2014) Vapaaehtoistyön ytimessä. Järjestömuotoinen vapaaehtoistyö sosiaalisten representaatioiden näkökulmasta. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Pessi, Anne Birgitta (2011) Vapaaehtoistoiminta – unelmia ja uhkakuvia systeemiälyn näkökulmasta. Kansalaisyhteiskunta-verkkojulkaisu.

Pessi, Anne Birgitta & Oravasaari, Tomi & Lehtinen, Sanna & Seppänen, Marjaana & Pöyhönen, Päivi (2011) Oikeus hoivaan, oikeus hoivata: Pohdintoja vapaaehtoistoiminnan tukemisesta. Yhteiskuntapolitiikka 76 (2011) 581–585.

*Artikkeli