Uhrista aktiiviseksi toimijaksi

Vapaaehtoistoimintaa tarkastellaan usein palkattomana auttamisena tai mielekkäänä harrastuksena. Pro gradussani tutkin vapaaehtoistoimintaa kansalaisyhteiskunta-paradigmasta käsin. Vapaaehtoistoimijat nähdään auttajien sijaan yhteisön aktiivisina toimijoina, joiden motivaatio ei kumpua niinkään altruismista, vaan oma-avusta ja vertaisavusta. Keskeistä ovat jaetut tavoitteet ja yhteiskuntaan vaikuttaminen.

Lähdin selvittämään, mikä vapaaehtoistoimijoita motivoi ja miten vapaaehtoistoiminta rakentuu osaksi elämänkulkua. Tutkimuksen kohteena olivat Lapsettomien yhdistys Simpukan tahattomasti lapsettomat vapaaehtoistoimijat, jotka toimivat vertaistukijoina, tapahtumajärjestäjinä, jäsenlehden tekijöinä ja luottamushenkilöinä.

Löysin monipuolisen motiivien kudelman. Vapaaehtoistoimijoiden motivaatio koostuu monista, osin jopa vastakkaisista motiiveista. Vapaaehtoistoiminnan yleisin motiivi – halu auttaa – ei aineistossani noussut erityisesti esiin. Sen sijaan saamiseen liittyviä motiiveja esiintyi paljon. Sosiaalisuus oli myös tärkeä motiivielementti, erityisesti siksi, että tahaton lapsettomuus on yleisyydestään huolimatta vaiettua. Moni kokee olevansa asian kanssa ihan yksin: kaikki muut ympärillä tuntuvat saavan lapsia. Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan avulla voi löytää yhteisön, jopa ystäviä.

Löysin myös välineellisiä motiiveja, vaikka ne eivät olleet kenellekään ensisijainen vapaaehtoistoiminnan aloittamisen motiivi. Usein näitä itsekkäitä motiiveja peitellään, mutta mielestäni ne kannattaa ottaa rohkeasti esiin. On todella merkittävää, että vapaaehtoistoiminta voi johtaa uuden uran löytymiseen ja tarjota hyödyllistä työkokemusta. Järjestöjen on hyvä tuoda myös tätä puolta esiin, sillä se voi helpottaa vapaaehtoisten rekrytointia ja sitoutumista.

Organisointitavalla oli suuri merkitys. Kun järjestö on tehnyt vapaaehtoisena toimimisen helpoksi, on motivaatiota jatkaa toimintaa. Yhtenä tutkimuksen tavoitteena olikin tuottaa järjestöille tietoa ja vinkkejä vapaaehtoistoiminnan organisoimisen tueksi. Vinkkejä olen koonnut erilliseen artikkeliin.

Vertaistuki osoittautui selviytymisen kannalta erittäin merkittäväksi, mutta koettiin, että vapaaehtoistoiminta antaa vielä enemmän kuin pelkkä vertaistuki. Lapsitoiveen toteutumattomuus on tilanne, jossa oma sinnikkyys ei juurikaan auta: kenellekään ei voi lasta taata. Toimimalla vapaaehtoisena voi muuttua olosuhteiden uhrista aktiiviseksi kansalaisyhteiskunnan ja yhteisön jäseneksi.

Tutkimuksen sivutuotteena syntyi tahattomasta lapsettomuudesta selviytymisen määritelmä: valoisa tulevaisuuskuva. Siinä apuna on vapaaehtoistoiminta, jonka avulla elämä voi tutkimuksen nimenkin mukaisesti ”pikku hiljaa alkaa avautumaan”, tuli lasta tai ei. Vertaistuki on osa aktiivista kansalaisyhteiskunnan jäsenyyttä, vapaaehtoistoiminta vielä enemmän.  Onkin tärkeää, että vapaaehtoistoiminnan yhteiskunnallinen merkitys nostetaan esiin.

Anne Lindfors
toiminnanjohtaja
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Blogi: Pelasta maailma
Kun Simpukka aukeaa – Tahattomasti lapsettomien vapaaehtoistoimijoiden motiivit
Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto 2014.

Lisää artikkeleita aiheesta löytyy Järjestötoiminnan tietopalvelusta.