Toivo paremmasta elämästä

Sosiokulttuurisen innostamisen ajatus muotoutui Ranskassa toisen maailmansodan jälkeen, kun sodan lamauttamaan yhteiskuntaan haluttiin luoda toivoa. Sittemmin toimintamuoto on saanut erityistä vastakaikua Etelä-Amerikassa. Brasiliassa muun muassa Paulo Fraire on tukeutunut innostamisen ideaan ja saanut syrjäytyneet slummien asukkaat näkemään elämässään uutta toivoa.

Sosiokulttuurinen innostaminen Suomessa

Suomessa keskustelu sosiokulttuurisesta innostamisesta käynnistyi 2000-luvun alussa. Suuri syy siihen oli dosentti Leena Kurjen kirja Sosiokulttuurinen innostaminen (Vastapaino 2000). Jotkut lämpenivät asialle saman tien ja lähtivät rakentamaan innostamisen suomalaisia sovellutuksia.

Toisille innostamisen idea tuntui tämän päivän länsimaisesta näkövinkkelistä tarkasteltuna vieraalta. Osalle idea saattoi tuntua sinänsä toimivalta, mutta se muistutti heidän mielestään niin paljon jo käytössä olleita toimintamuotoja, että siihen ei katsottu aiheelliseksi paneutua tarkemmin.

Elämää sinne, mistä elämänilo on kadonnut

Sosiokulttuurisen innostamisen käsitteen ranskankielisen vastineen, animation socioculturellen, etymologiset juuret ovat latinan sanassa anima, joka tarkoittaa elämää. Innostamista voidaankin luonnehtia elämän antamiseksi sinne, mistä elämänilo on kaikonnut.

Innostamisen tavoitteena on ihmisten rohkaiseminen taistelemaan itsensä vapaaksi niin ulkoisista kuin sisäistäkin kahleista. Vapauden lisäksi ihmisille tarjotaan vastuuta sekä omasta että yhteisön muiden jäsenten hyvinvoinnista ja elämän laadusta.

Auttaa rakentamaan toimivaa kansalaisyhteiskuntaa

Sosiokulttuurisen innostamisen keinoin valtaistunut ihminen ei ole kovinkaan kaukana siitä aktiivisesta kansalaisesta, jota on usein ahkerasti etsintäkuulutettu. Siksi innostamisen idea ja työkalut voivat olla hyvä apu toimivaa kansalaisyhteiskuntaa rakennettaessa.

Suomen lukemattomilla kansalaisjärjestöillä ja yhdistyksillä on kansalaisyhteiskunnan rakennustyössä merkittävä rooli. Osalle niistä sosiokulttuurisen innostamisen kaltaiset toimintamuodot ovat jo pitkään olleet arkipäivää. Monien muidenkin kasvatukselliset ja yhteiskunnalliset missiot ovat niin lähellä innostamisen tavoitteita, että pienellä perehtymisellä aiheeseen oman toiminnan vaikuttavuutta voidaan merkittävästi lisätä.

Sosiokulttuurisen innostamisen kriteereitä

Aidon innostamisen tunnuspiirteitä on vaikea määritellä yksiselitteisesti, mutta sosiokulttuurisen toiminnan jäljillä ollaan vahvasti, jos toiminnan suunnittelussa on käytetty osallistavia menetelmiä. Näin toimien tavoitteet ovat yhteisesti muotoiltuja ja niiden saavuttamisella on merkitystä niin mukana olijoiden kuin ympäröivän yhteisönkin kannalta.

Toinen tärkeä kriteeri on tutkimuksellinen ote siihen mitä ollaan tekemässä. Sen enempää toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa kuin arvioinnissakaan ei tyydytä mutu-tunteeseen, vaan toimintaa ja toimintaympäristöä havainnoidaan uteliain mielin ja ennakkoluulottomasti.

Tavoitteena on, että minäkuvaan ja maailmankuvaa syntyy ”hiushalkeamia”.

Tavoitteena on, että toimintaan osallistujille syntyy havahtumisen kokemuksia, jossa omaan minäkuvaan ja maailmankuvaan syntyy ”hiushalkeamia”. Tällaisten hiushalkeamien aiheuttama hämmennyksen tila luo mahdollisuuden todellisuuden uudenlaisille tulkinnoille ja niiden mukaista uudenlaista toimintaa – järjestötoiminnan ollessa kyseessä, uudenlaista kansalaistoimintaa.

Lue lisää: