Siirry sisältöön
Tietopankki
Leena Kurki

Sosiokulttuurinen innostaminen: keskeisiä käsitteitä

Sosiokulttuurisen innostamisen avulla tuodaan elämää ja toivoa sinne, missä niitä ei ole, ja vahvistetaan ihmisten kykyä muuttaa omaa elämäänsä.

Sosiokulttuurinen innostaminen

Kirjoittaja
Kurki, Leena
Julkaisuvuosi2000
JulkaisijaVastapaino

Innostamisen tavoitteena on ihmisten oman osallistumisen avulla luoda kasvattava, solidaarisuuden arvot tiedostava yhteiskunta. Innostamista voidaan soveltaa kaikilla elämänaloilla, ja sen keskeisiä käsitteitä ovat yhteisöllisyys, osallistuminen, herkistyminen, dialogi, luovuus ja toimintaan sitoutuminen.

Sosiokulttuurisen innostamisen juuret

Sosiokulttuurinen innostaminen on syntynyt sekä käsitteenä että toimintana Ranskassa toisen maailmansodan jälkeen. Ranskalaiset näkivät välttämättömäksi elvyttää ne demokraattiset arvot, jotka olivat kadonneet natsimiehityksen masennukseen. Innostamista käytti éducation populaire -liike, joka oli keskittynyt työväestön kouluttamiseen ja vapaa-ajan toimintaan.

Myöhemmin innostaminen levisi voimakkaasti myös Latinalaisessa Amerikassa, sielläkin educación popular -liikkeen kautta. Liikkeen latinalainen versio on alusta alkaen ollut paljon radikaalimpi kuin ranskalainen kaimansa. Varsinaisena ammattina innostaminen syntyi 1960-luvulla vapaaehtoistyön pohjalta.

J. V. Merino nostaa innostamisen perusteiksi kolme avainkäsitettä:

Antaa elämä, innostaa

Se viittaa persoonallisen, inhimillisen yhteisön ja yhteiskunnan rakentamiseen ja hyvän arkipäivän elämänlaadun tavoittelemiseen. Siinä tuetaan paikallisen kulttuurin ilmiöitä ja tavoitellaan ammatillisen toiminnan muuttumista ihmisten omaan aloitteellisuuteen perustuvaksi toiminnaksi, jonka ytimenä on kahden ihmisen välinen aito kohtaaminen.

Välittää, ryhtyä välittäjäksi

Sen tavoitteena on synnyttää sosiaalisen oma-aloitteellisuuden ryhmiä. Toiminta tapahtuu siten, että tehokkaiden paikallisten ohjelmien avulla tuetaan ihmisten omaa luovaa osallistumista.

Muuttaa laadullisesti

Se on yleiskäsite, joka luonnehtii koko innostamista koskevaa modernia keskustelua. Sen päämääränä on muutos kohti solidaarista mielenlaatua ja solidaarisia asenteita sekä koordinoituja, tasavertaisia ja hajautettuja tilanteita. Pyrkimys on pois byrokratisoituneista, keskitetyistä ja hierarkkisista tilanteista.

Innostamisen tavoitteet

Merinon mukaan innostamisella on kaksi päätavoitetta. Ensinnäkin sen avulla ”herätetään henkiin elämää siellä, missä sitä ei ole” – luodaan liikettä, huolestuneisuutta ja levottomuutta, tuetaan aloitteellisuutta, asioiden täytäntöönpanoa, itsenäistä toimintaa ja vastuuntuntoa. Tämä on erityisesti ammatillisen innostajan haastava tehtävä.

Toinen tavoite on ”tukea ja saada liikkeelle niitä kykyjä, jotka jo ovat olemassa”, vaikka ne olisivatkin heikot ja tiedostamattomat. Motivoidaan, herätetään, vahvistetaan ja koordinoidaan yksilöiden ja ryhmien kykyjä ja voimia sekä heidän osallistumistaan sosiaaliseen, kasvatukselliseen ja kulttuuriseen toimintaan.

Kaksi maailmaa

Ranskankielisellä innostamisen alueella on vasta viime aikoina alettu kehittää tietoisesti omaa teoriaa. Kasvatustieteilijä Jean-Claude Gillet on erityisen kiinnostavasti tavoittanut innostamisen kaksinaisluonteen kärjistyksellään kylmästä ja kuumasta maailmasta.

Kylmä maailma

Kylmässä maailmassa näkyy taloudellisten näkökohtien ensisijaisuus. Siinä luotetaan rationaaliseen järjestykseen ja pyritään vaikuttamaan vain sosiaalisen epätasa-arvon seuraamuksiin, ei syihin. Kylmä maailma rakentuu sellaisen humanistisen ja idealistisen keskustelun ympärille, jolla ainoastaan maskeerataan piiloon ne voimat ja rakenteet, jotka yhteiskunnassa todella vaikuttavat.

Kylmässä maailmassa innostaminen on yhteiskunnan teknostruktuurin uskollinen palvelija ja innostajat ovat ammattilaisia, jotka ovat sokeita omille rajoituksilleen, omille riippuvuussuhteilleen, vieraantuneisuudelleen ja toimintojensa merkityksettömyydelle.

Kuuma maailma

Kuuma maailma on reaktio hallitsevia ja tukahduttavia järjestelmiä vastaan. Se on sosiaalisen vastarinnan liike, joka suuntautuu markkinataloutta ja keskiluokkaisuutta, passiivisuutta ja välinpitämättömyyttä, byrokratiaa ja teknokratiaa vastaan.

Kuumassa maailmassa innostaminen on kasvatuksellista toimintaa. Se on ennen kaikkea osallistumista, elämistä ryhmässä, lähiössä, kaupungissa. Innostaminen suuntautuu ihmisen jokapäiväiseen elämään, kohti jokaisen ihmisen persoonallista ja kollektiivista osallistumista sekä sitä kautta kohti heidän tietoisuutensa heräämistä.

Molempia tarvitaan

Nämä molemmat maailmat näkyvät modernissa 1990-luvun innostamisessa vastakkaisina mutta toisiaan täydentävinä. Molempia tarvitaan: liikkeelle saattamista, militanttia osallistumista mutta myös näin syntyneiden uusien voimien sääntelyä ja institutionalisointia.

Millainen on hyvä innostaja?

Innostajia voi olla luonteeltaan monenlaisia. Innostajan omat asenteet, odotukset, uskomukset ja persoonalliset piirteet ovat sosiaalisen intervention prosessissa oleellisen tärkeät. Peruspiirteenä on erityisesti itsetuntemus ja kehittyminen sitä kautta kohti psyykkistä tasapainoa ja kypsyyttä.

Lisäksi innostajan on luotettava ryhmänsä jäsenten ominaisuuksiin ja kykyihin ratkaista itse omat ongelmansa ja kehittyä eteenpäin. Hänen täytyy osata ”johtaa johtamatta” eli hänellä pitää olla riittävästi persoonallisuutta ja dynaamisuutta yllyttämiseen ja herättelyyn ilman määräilyä.

Innostajalla pitää olla työn vaatima hyvä fyysinen ja hermostollinen vastustuskyky, kyky omistautua ja organisoida suuri määrä asioita ja ihmisiä.

Kolme innostajatyyppiä

Gillet näkee innostajissa kolme päätyyppiä, joista kaikista hyvän innostajan täytyisi omata piirteitä.

Militantti innostaja pyrkii herättämään ihmisten tietoisuutta ja on usein varsin karismaattinen. Toiminta ponnistaa ideologiselta pohjalta ja sitä ohjaavat humanistiset arvot, joihin liittyy voimakas kutsumuksellinen tietoisuus.

Teknisen innostajan toimintaa leimaavat tehokkuus, rationaalisuus ja uskollisuus työnantajan tavoitteille. Hän työskentelee ammatilliselta perustalta, osaa paljon menetelmiä ja käyttää niitä välineellisesti.

Välittäjänä toimiva innostaja etsii ja luo sopivia kommunikaatioverkostoja sekä neuvottelemisen ja muun sosiaalisen interaktion mahdollisuuksia. Hänen ammatillinen tehokkuutensa näkyy erityisesti kyvyssä luoda suhteita.

Solidaarisuuden neljä mallia

Solidaarisuuden problematiikka näyttäytyy erityisen voimakkaasti vapaaehtoistyössä, joka liittyy kiinteästi innostamiseen. L. Arangurenin mukaan vapaaehtoistyössä on löydettävissä neljä erilaista solidaarisuuden mallia.

Näyttävyyden solidaarisuus

Näyttävyyden solidaarisuus on kulutustavaraa, jonka sisältö vaihtelee aina kulloisenkin muotivirtauksen mukaan. Se on uudenlaisen hedonismin muoto: tärkeää on näkyvyys tiedotusvälineissä, yksittäisten toimijoiden esille nostaminen ja heidän henkilöidensä palvonta ja palkitseminen. Mallissa solidaarisuus on kaukana taistelusta epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja se onkin vain yksi muoto ylläpitää vallitsevaa sosiaalista järjestystä.

Kampanjasolidaarisuus

Muunnos edellisestä mallista on kampanjasolidaarisuus. Siinä kommunikaatiovälineet sekä suuret kansainväliset ja kansalliset organisaatiot järjestävät erilaisia kampanjoita maailman eri puolilla tapahtuvien ongelmien nopeaksi lievittämiseksi.

Kampanjoiden synty lähtee siitä emotionaalisesta sympatiasta, joka ihmisillä on tragedioiden uhreja kohtaan. Kampanjasolidaarisuus ei kuitenkaan liity mihinkään henkilökohtaiseen esiintymishaluun, vaan sen tarkoitusperät ovat pääsääntöisesti hyvät. Silti senkään perusteiksi ei tehdä varsinaisia yhteiskunnallisia analyysejä ja vaarana on, että myös tämä solidaarisuuden muoto kääntyy lopulta kaupallisuudeksi.

Yhteistyön solidaarisuus

Yhteistyön solidaarisuudella tarkoitetaan lähinnä kehitysyhteistyötä. Solidaarisuus perustuu tuolloin yleensä länsimaisten yhteistyökumppanien sanelemiin ehtoihin ja muotoihin.

Usein on kyse pelkästä konkreettisille projekteille suunnatusta teknisestä rahoituksesta eikä lainkaan pyrkimyksistä vaikuttaa niihin rakenteellisiin olosuhteisiin, jotka ihmisten jokapäiväistä elämää määrittävät. Silti ei pidä unohtaa esimerkiksi sitä positiivista persoonallista kokemusta, jonka ihmiset saavat työskennellessään tällaisessa yhteistyössä.

Kohtaamisen solidaarisuus

Kohtaamisen solidaarisuudessa kohdataan kärsimyksen ja epäoikeudenmukaisuuden maailma eikä jäädä sen edessä välinpitämättömäksi. Erona edelliseen on se, että projektit itsessään eivät ole tavoite, vaan ne ovat vain välineitä ihmisten inhimillisen kasvun ja kehityksen tukemiseksi.

Kohtaamisen solidaarisuus merkitsee elämistä sillä tavoin, että solidaarisuus rakentaa peruspilarin ihmisen koko elämänprojektille. Tämä malli on syvästi eettinen. Sen etiikka lähtee tukahdutetun, syrjäytetyn tai huonosti kohdellun ihmisen todellisuudesta.

Kohtaamisen solidaarisuuden tavoitteena on ihmisten elämän transformaatio, laadullinen muuttaminen. Aidon innostamisen solidariteetin pitäisikin aina olla kohtaamisen solidariteettia.

Lue lisää: