Sosiaalinen pääoma ja luottamus

Sosiaalinen pääoma on visainen ja monimutkainen käsite. Siinä on useimmiten kytketty yhteen kolmenlaisia aineksia.

• Sosiaaliset verkostot ja niiden organisoitumisen tavat.
• Jäsenten toisiaan kohtaan tuntema luottamus ja siihen kytkeytyvät vastavuoroiset odotukset, jotka pitävät verkostot koossa.
• Edellisistä muodostuva pääoma, joka on tarpeen vaatiessa verkoston jäsenten yhdessä tai erikseen liikuteltavissa.

Jotta sosiaalista pääomaa voitaisiin pitää ”oikeana” pääomana, sen tulee Reino Hjerppen mukaan täyttää ainakin seuraavat kriteerit.

• Sosiaalisen pääoman on oltava varanto, joka on tarvittaessa käytössä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sosiaalista pääomaa voisi ”oikean” pääoman tapaan varastoida tai tallettaa siten, että se säilyttäisi arvonsa. Se yksinkertaisesti katoaa pidemmällä aikavälillä, jos sitä ei käytetä.
• Sosiaalisen pääoman on oltava kartutettavissa. Sosiaalinen pääoma on verkostoksi ymmärretty sosiaalinen rakenne, joka voi olla joko vahva tai heikko. Se on tavallisesti heikko, mikäli verkosto on kovin avoin. Kun se taas on suljettu, se on – ainakin periaatteessa – vahva. Joka tapauksessa sosiaalisen pääoman kartuttamisessa on mielekkäämpää tähdätä sen määrän optimointiin mieluummin kuin maksimointiin; sosiaalinen pääoma kun saattaa muuntua resurssista pelkäksi rajoitteeksi.
• Sosiaalisen pääoman on oltava varanto, joka kuluu käytettäessä. Näin voidaan toki ymmärtää yksityisen käyttäjän näkökulmasta. Kun sen sijaan koko sosiaalinen verkosto mobilisoituu käyttämään itseensä sisältyvää potentiaalia, sosiaalinen pääoma saattaa jopa kasvaa.

Sosiaalisen pääoman käsite on saanut kantavuutta uusliberaalin poliittisen ja taloudellisen ajattelun myötä. Sen ajatellaan avaavan mahdollisuuksia valtion tehtävien karsimiseen, mutta sen ei kuitenkaan ajatella olevan ratkaisu hyvinvointivaltion purkamiseen ja julkisten palvelujen yksityistämiseen.

Sosiaalisen pääoman nähdään myös sisältävän konservatiivisia elementtejä, paluuta vanhaan velvoitemoraalin yhteisöön.

Robert Putnam ja sosiaalinen pääoma

Robert Putnamin voi sanoa vakiinnuttaneen sosiaalisen pääoman käsitteen sosiologiseen keskusteluun. Hän julkaisi vuonna 1993 teoksen How to Make Democracy Work, jossa hän vertaa Pohjois- ja Etelä-Italiaa keskenään.

Pohjois-Italia tulee etelää paremmin toimeen juuri siksi, että siellä on enemmän sosiaalista pääomaa.

Hän toteaa, että Pohjois-Italia on tullut taloudellisesti toimeen etelää paremmin juuri siksi, että pohjoisessa on jo kauan ollut enemmän sosiaalista pääomaa kuin etelässä. Tällä hän tarkoittaa sitä, että Pohjois-Italialle ovat olleet leimallisia historiallisesti pitkään eläneet sosiaaliset verkostot (yhdistykset, oma-apujärjestöt jne.). Näiden verkostojen jäseniä ovat liittäneet toisiinsa keskinäinen luottamus ja vastavuoroisuuden normit.

Pohjois-Italia on ollut pitkään monessa suhteessa kansalaisyhteiskuntana vahvempi tai ”sivilisoituneempi” kuin eteläinen vastineensa. Tämä johdattelee Putnamin kahteen yleiseen johtopäätökseen.

1. Kun kansalaisyhteiskunta on vahva eli ”sivilisoitunut”, markkinat toimivat paremmin kuin muutoin. Talous ei ole muusta yhteiskunnallisesta toiminnasta irrallinen saareke. Se nojaa olemassa oleviin sosiaalisiin rakenteisiin ja institutionaalisiin järjestelyihin sekä niiden virittämään luottamukseen.
2. Kun kansalaisyhteiskunta on vahva, myös valtio toimii paremmin. Sosiaalinen pääoma on niin talouden kuin politiikankin sujuvuuden ehto.

Toisin kuin uusliberaalit ja reaalisosialistit ajattelevat, markkinat ja valtio eivät ole vastakkaisia, vaan ne on suhteutettava kansalaisyhteiskuntaan. Sen luonne viime kädessä ratkaisee sen, minkälaiseksi valtion ja markkinoiden suhde muotoutuu.

Tärkeintä on luottamus

Putnam pitää sosiaalisen pääoman tärkeimpänä elementtinä luottamusta. Juuri luottamuksen välityksellä sosiaalisesta pääomasta tulee itseään ruokkiva systeemi.

Vastavuoroista kanssakäymistä tai sosiaalista vaihtoa on Putnamin mukaan kahta lajia, ”balansoitua” ja ”yleistynyttä”.

1. Balansoitu kanssakäyminen viittaa samanarvoisten suoritteiden samanaikaiseen vaihtoon. Se on modernissa maailmassa verrattain harvinainen vaihdon muoto, eikä sellaisenaan edellytä välttämättä luottamusta.
2. Yleistynyt kanssakäyminen viittaa puolestaan eriaikaiseen, vastavuoroisia odotuksia synnyttävään sosiaaliseen vaihtoon. Se perustuu olennaisesti luottamukseen, koska siinä uskotaan, että palvelusta seuraa vastapalvelus joskus tulevaisuudessa. Tämänkaltainen odotus vaatii pidättäytymistä lyhytnäköisistä omista eduista ja panostamista pitkän aikavälin siirrettyihin etuihin.

Sosiaalisen pääoman ja Putnamin kritiikkiä

Sosiaalisen pääoman käsitteeseen liittyy väistämättä ongelmia. Putnamin mielestä amerikkalaiseen yhteiskuntaan kasautunut sosiaalinen pääoma on viime vuosikymmeninä kovasti rapistunut. Hän uskoo vallitsevan kehityksen heikentävän amerikkalaisen yhteiskunnan integraatiota kokonaistasolla.

Amerikkalaiseen yhteiskuntaan kasautunut sosiaalinen pääoma on viime vuosikymmeninä kovasti rapistunut.

Ratkaisuna tähän ongelmaan Putnam pitää luottamusta ja ylimalkaan sivilisoitunutta yhteisöä, jolle on leimallista sosiaalisten verkostojen ja arvojen moninaisuus. Kuitenkin sivilisoituneet yhteisöt voivat olla uskonnollisten lahkojen tapaan myös ahdistavia loukkoja, joista ei ole ulospääsyä. Sen lisäksi ne saattavat pyrkiä vähemmän sivilisoitunein keinoin alistamaan muita pienyhteisöjä.

Putnam näkee sosiaalisen pääoman julkisena hyödykkeenä. Sen vuoksi sosiaalinen pääoma on saatavissa aikaan vain muiden kollektiivisten hankkeiden oheistuotteena, esimerkiksi osallistumalla yhdistyksiin. Yhdistykset on nimenomaisesti nähty sosiaalisen pääoman ruumiillistumina.

Sosiaalinen pääoma taipuu moneen

On hankalaa erottaa sosiaalisen pääoman lähteet sen avulla saavutetuista hyödyistä. Sosiaalisen pääoman ideaan sekoittuu niin helposti normatiivisia painotuksia, että sen avulla tuetaan niin oikeisto- kuin vasemmistopolitiikkaa.

Yksi pulma on se, että sosiaalinen pääoma kytketään tavallisesti sosiaaliseen integraatioon. ”Hyvä” yhteiskunta on vahvasti integroitunut yhteiskunta. Kun näin ajatellaan, kiinnitetään huomio siihen, mikä yhteiskunnan jäseniä yhdistää ja unohdetaan se, mikä heitä erottaa.

Putnam esimerkiksi olettaa, että sosiaalinen pääoma toimii tasa-arvoisten osapuolten välillä. Hän ei puhu juurikaan niistä taloudellisista ja poliittisista voimista, jotka muotoilevat sosiaalista tilaa ja jotka suosivat toisia ihmisiä toisten kustannuksella. Sosiaalinen maailma on kuitenkin hierarkisoitunutta. Siksi sosiaalinen pääoma juuri koskaan toimi optimaalisella tavalla.

Elämmekö mutaation aikaa?

Järjestöllinen pääoma on yksi sosiaalisen pääoman osatekijä. Yhdistyksissä ruumiillistuva järjestöllinen pääoma on yhtäältä seurausta sosiaaliseen pääomaan sisältyvästä luottamuksesta, toisaalta yhdistykset ovat keino kasata sosiaalista pääomaa ja tuottaa ja uusintaa luottamusta yhteiskunnassa.

Suomessa yhdistyslaitoksen ja vapaamuotoisempien yhteenliittymien kehitys viittaa siihen, että kehitystä tapahtuu ennen muuta vähemmän byrokratisoituneen toiminnan alueella. Voisi olettaa, että luottamuksen aika ei ehkä olekaan ohi uusimmassa yhdistystoiminnassa.

Kehitystä tapahtuu ennen muuta vähemmän byrokratisoituneen toiminnan alueella.

Oikeampaa kuin yleisestä kriisistä puhuminen lienee sen pohtiminen, elääkö suomalainen yhdistyssektori ja sitä täydentävä ei-muodollisten yhteenliittymien ja uusien heimojen alue jonkinlaista mutaation aikaa.

Ainakin toistaiseksi voidaan sanoa, että yhdistykset ovat säilyttäneet asemansa keskeisinä kollektiivisten tulkintakehysten tuottajina mutta siinä ne joutuvat kamppailemaan kovien kilpakumppanien kanssa. Muun muassa media ja mainonta tuottavat identiteettimarkkinoille omia ehdokkaitaan.

Lue lisää: