Monikulttuuriset nuoret ja aktiivinen kansalaisuus
Monikulttuuristen nuorten on vaikea toimia aktiivisina kansalaisina, jos heidän tiellään olevia esteitä ei pureta.
Kansalaistoiminnassa on perinteisesti rakennettu ja vahvistettu yhteistä suomalaiskansallista aatetta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kun yhteiskunta muuttuu monikulttuurisemmaksi, kansalaisyhteiskunnan määritelmiä ja aatepohjaa on syytä päivittää.
Kuinka avointa suomalainen kansalaistoiminta on? Keille kansalaistoiminnan portit aukeavat, ja ketkä jäävät ulkopuolelle? Millä ehdoilla erilaisista kulttuuritaustoista tulevat pääsevät mukaan kansalaisyhteiskunnan aktiivisiksi kehittäjiksi – eivät ainoastaan avunsaajiksi tai huolen aiheiksi?
Nuorten aktiivisuus eroaa aikuisten aktiivisuudesta
Tärkeän näkökulman kansalaisyhteiskunnan avoimuuteen ja kulttuuriseen tasa-arvoon tarjoaa nuori sukupolvi, josta jo merkittävällä osalla on juuria muualla kuin Suomessa. Kansalaistoiminnan alueella näkyy jännite nuorten omien kokemusten ja aikuisten näkemysten välillä.
Nuorten yhteiskuntaan kiinnittyminen tai syrjään jääminen ratkeaa pitkälti vapaa-ajan ja ystävyyssuhteiden alueella. Tämä arjen kansalaistoiminnan harmaa vyöhyke jää kuitenkin helposti poliittisen ohjauksen marginaaliin. Näin ei saisi olla, sillä nuorten omien kokemusten mukaan juuri mielekäs vapaa-ajan toiminta ja ystävyyssuhteet ovat tärkeimpiä syrjäytymistä ehkäiseviä tekijöitä.
Osallistumisen tiellä on vielä paljon esteitä
Tutkimustuloksemme eivät tue sitä yksituumaista käsitystä, että maahanmuuttajataustaiset nuoret muodostavat yhteiskunnasta syrjään jäävän ryhmän. Päinvastoin, nuoret osoittavat monipuolista kiinnostusta yhteiskunnallista osallistumista kohtaan. Mahdollisuudet osallistua ja viettää vapaa-aikaa mielekkäällä tavalla eivät kuitenkaan nuorten kokemusten perusteella ole kaikille yhtäläiset.
Vapaa-ajanviettoympäristöt ovat monella tapaa kulttuurisesti aidattuja. Lisäksi tieto toimintamahdollisuuksista ei saavuta kaikkia nuoria muun muassa kieliongelmien vuoksi. Yksikielinen tiedottaminen ei herätä mielikuvaa avoimesta kansalaisyhteiskunnasta eikä kutsu eri taustoista tulevia nuoria yhdenvertaisesti mukaan.
Yksikielinen tiedottaminen ei herätä mielikuvaa avoimesta kansalaisyhteiskunnasta.
On vaikeaa tulla mukaan kunnalliseen nuoriso- tai järjestötoimintaan, jos nuorella ei ole kaveriverkostoa, jonka vanavedessä voisi ensimmäistä kertaa päästä mukaan, tai jos omakohtaiset syrjintäkokemukset nostavat osallistumisen kynnystä.
Myös rahanpuute saattaa vaikeuttaa maksullisiin harrastuksiin osallistumista. Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota ikärajoihin, sillä täysi-ikäisyyden saavuttaneet nuoret eivät saa jäädä vapaa-ajallaan tyhjän päälle.
Vapaa tila ei ole kaikille vapaa
Vapaa-ajan toiminnan avoimuudessa ei ole kyse ainoastaan organisoiduista harrastuksista vaan myös vapaina pidetyistä julkisista tiloista. Viimeaikaiset uutiset ovat osoittaneet, että monissa kaupungeissa on alueita, joita kulttuurisesti erilaisiksi määriteltyjen nuorten on vältettävä turvallisuutensa takia.
Tutkimustemme mukaan kulttuurisen tasa-arvon näkökulmat ovat juurtumassa osaksi nuorisotyön ammattilaisten työkulttuuria ja arkista toimintaa. Herää kuitenkin kysymys, mitkä ovat nuorisotyöntekijän kasvatusvelvollisuudet rasismin suhteen ja milloin nuorten jännitteisiin pitää puuttua. Entä missä kulkee kontrollin ja välinpitämättömyyden raja?
Aikuisten toimijoiden herkkyys ja resurssit puuttua nuorten keskinäisiin tai sukupolvien välisiin jännitteisiin ovat ratkaisevia tekijöitä monikulttuurisen nuoren kansalaistoiminnan kannalta.
Kulttuurisen tasa-arvon toteutumiseksi ei riitä, että kansalaistoiminnan todetaan olevan kaikille yksilöille avointa. Vapaa-ajan toiminnan järjestäjillä pitää tarvittaessa olla valmius muuttaa tapoja rekrytoida nuoria ja toimia heidän kanssaan.
Sisältö pohjautuu Leena Suurpää ja Veronika Honkasalo tekstiin ”Monikulttuurisuus haastaa nuorten kansalaistoiminnan”, joka on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla Yhdessä enemmän-artikkelisarjassa kesällä 2009.