Mitä tarkoitetaan aktiivisella kansalaisuudella?

Kansalaisuus on sekä status että rooli. Kansalaisuus statuksena perustuu lainsäädäntöön ja viittaa tavallisesti jonkin maan tai yhteisön jäsenyyteen. Tällaiseen jäsenyyteen liittyy tiettyjä, selkeästi määriteltyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Kyseessä on niin sanottu objektiivinen kansalaisuus. (Korsgaard 2002, Niemelä 2004a.)

Kansalaisuus roolina taas viittaa toimintaan. Rooliin kuuluu oikeuksien käyttö kansalaistoiminnassa ja kansalaisvaikuttamisessa. Näihin viitataan käsitteillä aktiivinen kansalainen ja demokraattinen kansalainen. Kyseessä on ns. subjektiivinen kansalaisuus. (Korsgaard 2002, Niemelä 2004a.)

Aktiivinen kansalaisuus pähkinänkuoressa

Mitä aktiivisella kansalaisuudella tarkoitetaan? Kyseessä on laaja-alainen käsite, joka viittaa monenlaisiin ilmiöihin. Lähtökohtana määrittelylle voidaan kuitenkin pitää sitä, että aktiivinen kansalaisuus on

• vaikuttamista ja toimimista yhteiseksi hyväksi
• sekä vastuun ottamista yhteisistä asioista ja osallistumista niiden hoitamiseen. (Laitinen ja Nurmi 2003, 125.)

Käytännössä aktiivinen kansalaisuus voi olla niin yksinkertaista kuin naapurin auttaminen. Toisaalta se voi olla niin haastavaa kuin suuren kampanjan organisointi. (Lawson 2001, 165.)

Se voi tarkoittaa esimerkiksi ympäristöasioiden ajamista, globalisaation vastustamista ja lähiökirjaston puolustamista. Toisaalta aktiivista kansalaisuutta voi ilmentää myös työttömien järjestötoiminta, perinteinen rauhantyö tai ihmisoikeusaktivismi (Harju 2003, 102).

Arjen verkostoissa tapahtuva vaikuttaminen unohdetaan usein

Vallitsevan näkemyksen mukaan ihmisestä tulee kansalainen, kun hän alkaa toimia yhteisön tai yhteiskunnan jäsenenä (vrt. esim. Harju 2003, 15). Yksityiselämässään toimiessaan hän on yksilö. Tämä ei sulje pois sitä, että yksinkin toimimalla voi vaikuttaa yhteisiin asioihin. Esimerkiksi aktiivisen ja tietoisen kuluttajan tekemät valinnat voidaan tulkita aktiiviseksi kansalaisuudeksi. Joka tapauksessa aktiivinen kansalaisuus ymmärretään tavallisesti ennen kaikkea osallistumiseksi yhteisön toimintaan, Suomessa erityisesti yhdistysten toimintaan ja politiikkaan.

Arjen verkostoissa ilmenevä aktiivinen kansalaisuus jää usein tunnistamatta.

Sen sijaan perhepiirissä ja arjen verkostoissa ilmenevä aktiivinen kansalaisuus jää usein tunnistamatta ja tunnustamatta, eikä se saa ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta esimerkiksi erilaisissa kansalaisuuden koulutusohjelmissa. Avoimia ja kiistanalaisiakin kysymyksiä ovat, mitä aktiivinen kansalaisuus voisi tarkoittaa työelämässä ja miten aktiivinen kansalaisuus suhteutuu yrittäjyyteen.

”Pakollinen vapaaehtoistyö” ei ole aktiivista kansalaisuutta

Poliittisessa retoriikassa aktiiviseen kansalaisuuteen on toisinaan pyritty liittämään merkityksiä, jotka eivät siihen ainakaan aikuiskasvattajan näkökulmasta sovi. Esimerkiksi thatcherismin kontekstissa aktiivisesta kansalaisuudesta puhuminen ilmensi halua supistaa julkista sektoria ja velvoittaa ihmisiä vastaamaan itse itsestään. (Lawson 2002, 166–167.)

Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että aktiiviseen kansalaisuuteen kuuluu lähtökohtaisesti tietty oma-aloitteisuus ja vapaaehtoisuus. Näin ollen esimerkiksi sitä ei voida tulkita aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi, jos sosiaalipalvelujen alasajolla pakotetaan ikääntyneet ihmiset toimimaan puolisoidensa omaishoitajina. Olosuhteiden pakosta johtuva vapaaehtoistyö ei ole aktiivista kansalaisuutta, vaikka koituisikin yhteiseksi hyväksi.

Kaikki aktivistit ovat aktiivisia kansalaisia, mutta kaikki aktiiviset kansalaiset eivät ole aktivisteja.

Aktiivinen kansalaisuus sekoitetaan joskus lähikäsitteisiin, kuten aktivismiin. Aktiivinen kansalainen ja aktivisti eivät kuitenkaan ole synonyymejä: vaikka aktivistit ovat aktiivisia kansalaisia, kaikki aktiiviset kansalaiset eivät suinkaan ole aktivisteja. Nykyisin aktivisti tarkoittaa tietyn asian tai aatteen puolesta toimivaa, joskus laittomiakin keinoja käyttävää henkilöä, kuten luontoaktivistia tai eläinaktivistia (WSOY:n Web-Facta 2004.)

Aktiivisuuden vastakohta on sitoutumattomuus

Aktiivisen kansalaisen vastakohta ei ole passiivinen kansalainen, vaan pikemminkin kansalainen, joka ei ole sitoutunut mihinkään, ei koe osallisuutta mihinkään yhteisöön. Hyvä esimerkki tällaisesta kansalaisesta on kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman johtajan Seppo Niemelän (2004b) kolumnin kuvitteellinen EVVK-poika:

”Humalainen isä opetti pojan vihaamaan poliitikkoja. Yhteisöllisyydestä on kokemusta vain puolikriminaaleissa jengeissä. Yksikään seura, kerho tai yhdistys ei toimi lähipiirissä. Koulu ei onnistunut antamaan perustietojakaan siitä, miten yhdistys, kunta, valtio tai EU-toimivat. Paljonko auttaa, jos onnistumme jippoilemaan pojan vaaliuurnille? Äänestämään asiasta, josta hänellä ei ole edes alustavia perustietoja?”