Miksi kansalaiset eivät käytä valtaansa?
Kansalaisuutta koskevan keskustelun avainkysymyksiä on se, miten kansalaiset saataisiin käyttämään sitä valtaa, joka heille on demokratiassa suotu.
Tuntuu kummalliselta, että joku haluaa vapaaehtoisesti luopua vallastaan vaikuttaa itseään koskeviin yhteiskunnallisiin päätöksiin. Kysymys ei kuitenkaan ole olenkaan niin yksiselitteinen. Syyt osallistumattomuuteen vaihtelevat viitsimättömyydestä todelliseen vallattomuuteen tai ainakin tunteeseen omasta vallattomuudesta.
Seuraavassa en niinkään ota kantaa ihmisten viitsimättömyyteen vaan hahmottelen eräänlaista vallattomuuden anatomiaa eli syitä sille, miksi demokratiassa asuvat ihmiset ovat joko todellisesti vallattomia tai heillä on aito tunne omasta vallattomuudesta. Molemmat ovat osallistumattomuuden näkökulmasta yhtä merkittäviä.
Yhteiskunnan rakenteista johtuva vallattomuus
Kehittymättömässä yhteiskuntajärjestelmässä vallattomuus on helppo selittää. Vallattomuus on sitä, että kansalaisille ei edes teoriassa anneta valtaa, vaan heitä hallitaan alamaisina hallitsijan yksinoikeudella. Pyrkimykset kansalaisten oman vallan kasvattamiseen tukahdutetaan väkivalloin.
Hieman kehittyneemmissä yhteiskuntajärjestelmissä liputetaan kansanvallan ja demokratian puolesta ja kansalaiset saattavat jopa uskoa, että heillä on todellista valtaa. Ulkopuolelta katsottuna kansalaisten perusoikeuksien loukkaukset näyttävät kuitenkin ilmeisiltä ja jopa räikeiltä.
Miksi meillä on vallattomuutta?
Omissa länsimaisissa demokratioissamme uskomme päässeemme edellä kuvattujen yhteiskunnallisten kehitysvaiheiden ohi. Kuitenkin meillä on ratkaistavana kysymys kansalaisten passiivisuudesta. Mikä saa heidät vapaaehtoisesti luopumaan vallastaan?
Mikä saa kansalaiset vapaaehtoisesti luopumaan vallastaan?
Uskon, että olemme tahtomattamme rakentaneet itsellemme sellaisen yhteiskuntajärjestelmän, joka rohkaisee ihmisiä luopumaan omasta päätäntävallastaan eri elämänaloilla. Minkään tahon ei tarvitse heiltä tätä päätösvaltaa varsinaisesti anastaa.
Suuri osa aktiivisten kansalaisten kasvattamisesta valuu hukkaan, ellemme puutu niihin tekijöihin, jotka edistävät passiivista kansalaisuutta.
Valta jätetään poliitikoille
Länsimaisten demokratioiden kohdalla yksi vallattomuutta lisäävä tekijä on yhteiskunnan pitkälle mennyt erikoistuminen ja professionaalistuminen. Erikoistuminen ei kuitenkaan riitä yksin selittämään ihmisten passiivisuutta. Oleellisesta on myös se, miten me hahmotamme oman valtamme ja vastuumme kansalaisina erilaisissa elämäntilanteissa.
Näyttää nimittäin siltä, että poliittisissa kysymyksissä kansalaiset delegoivat päätöksentekovaltansa poliitikoille äänestämällä. Seuraaviin vaaleihin asti suuri enemmistö jää vain odottelemaan, että yhteiskunta pitää jäsenistään hyvän huolen. Jos todella haluaisimme, tänä päivänä olisi helppo luoda järjestelmiä, joilla kansa voisi evästää eri instansseihin edustajakseen valitsemia henkilöitä myös vaalien välisellä ajalla.
Talouselämän käyttämä valta
Kansalaisten vallan ei tulisi rajoittua vain poliittiseen valtaan. Ihmisten elämään suuresti vaikuttavia päätöksiä tehdään myös muilla kuin poliittisilla foorumeilla.
Tiedämme muun muassa, miten suuri määrä päätöksentekovaltaa on karannut poliittisten toimijoiden ulottumattomiin taloudellisten toimijoiden käsiin. Kansanvallan idean mukaista olisi se, että kansalaiset voisivat todellisesti vaikuttaa myös siihen millaisilla tuotantometodeilla tuotteet ja palvelut tuotetaan. Tämä jo siitäkin syystä, että saatamme valitsemillamme tuotantomenetelmillä tehdä koko maapallon asumiskelvottomaksi.
Saatamme valinnoillamme tehdä koko maapallon asumiskelvottomaksi.
Palkkatyöläinen delegoi kuitenkin päätösvaltansa työnantajalle, joka taas näyttää suuressa mittakaavassa delegoineen sen eteenpäin anonyymeille markkinavoimille. Vaikka kansalainen voikin edustaa noita markkinavoimia omilla kulutusvalinnoillaan ja joiltain osin myös sijoituspäätöksillään, niin todelliset vaikutusmahdollisuudet näyttävät olevan ennemmin teoreettisia kuin todellisia.
Suhtautuminen valtaan siirtyy kulttuuriperimässä
Kansalaisten käyttämän vallan perimmäiset kysymykset ratkaistaan kulttuurisen elämän alueella. Ihmisille välitetään siellä kasvatuksen ja koulutuksen keinoin heidän yhteisönsä kulttuuriperimää eli tietoa siitä, millainen toiminta edesauttaa ja millainen tuhoaa elämää.
Parhaassa tapauksessa ihmiset oppivat kulttuurisen elämänalueen piirissä ajattelemaan itsenäisesti ja käyttämään omaa harkintakykyään niin taloudellisissa ja poliittisissakin kuin muissakin eteen tulevissa kysymyksissä.
Vapaaksi kansalaiseksi kasvaminen tässä mielessä on aina ollut monella tavalla uhattuna. Ei ole pitkäkään siitä, kun uskonnollinen perimätieto melkein kaikissa yhteiskunnissa saneli virallisen totuuden siitä mitä ihmisten piti ajatella. Sosialistisissa yhteiskunnissa poliittinen eliitti määräsi virallisen totuuden.
Annamme muiden muodostaa omat mielipiteemme
Vaikka tämän päivän länsimaisissa yhteiskunnissa näyttäisimmekin saavan ajatella asioista aivan niin kuin haluamme, meillä on suuri houkutus luopua oikeudestamme vapaaseen mielipiteenmuodostukseen. Delegoimme oman maailmanjäsentämistehtävämme toisaalta medialle, toisaalta tiedeinstituutioille.
Uskomme melko pureksimatta median tarjoaman kuvan siitä, mitä on hyvä elämä.
Emme enää halua kuunnella viimeistä totuutta uskonnollisilta auktoriteeteilta tai poliittiselta eliitiltä. Sen sijaan avaamme television ja uskomme usein melko pureksimatta median tarjoaman kuvan siitä, mitä on hyvä elämä. Usein tuo kuva on taloudellisten intressien sanelema ja lyhytkestoiseen mielihyvään perustuva.
Monimutkaisemmissa elämänkysymyksissä uskomme sokeasti sen, mitä eri tieteenalat milloinkin pitävät totuutena inhimilliseen elämään liittyvistä kysymyksistä.
Kaiken yllä kuvatun jälkeen ei oikeastaan ole ihmeellistä, että kansalaiset eivät osallistu. Vallattomuus ei ole haaste vain yhteiskunnallisten rakenteiden kehittämiselle; se haastaa meidät tekemään myös omien ajatusmalliemme perinpohjaista uudelleentarkastelua.
Sisältö pohjautuu Jaakko Rantalan tekstiin ”Näkökulmia kansalaisten vallattomuuteen”, joka on julkaistu aiemmin tällä sivustolla.