Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Kansallinen herääminen (1850–1900)

1800-luvun lopulla kansalaisliikkeet nostivat suomenkielisen väestön sivistystasoa.

Suomessa koettiin vahva kansallinen herääminen 1860- ja 1870-luvulla. Maassa koittivat aiempaa vapaammat poliittiset olot, kun Venäjällä valtaan nousi uusi keisari, Aleksanteri II (1855–1881). Myös yhteiskunnallinen toiminta vapautui.

Taustana olivat taloudellinen vaurastuminen, kun metsäteollisuus kehittyi, elinkeinovapaus lisääntyi ja liikenneyhteydet paranivat. Maahan kehittyi suomenkielinen sivistyneistö, luotiin suomenkielinen sanomalehdistö, syntyivät kansakoulut, kirjastot ja lukuyhdistykset.

Monet kansalaisliikkeet ovat edelleen olemassa

1860-, 1870- ja 1880-luvuilla syntyi kansalaisliikkeitä, jotka ovat pääosin voimissaan edelleen ja joiden pohjalta on syntynyt lukuisia suomalaisia kansalaisjärjestöjä. Kansanliikkeiden toimintaa ryyditti selkeä käsitys siitä, mihin asioihin tarvittiin parannusta.

Aatteellisuus, sitoutuneisuus ja toiminnan palo olivat leimaa-antavia piirteitä 1800-luvun lopun järjestö-, puolue-, ammattiyhdistys- ja osuustoiminnalle.

Kansanliikkeet, kansalais- ja osuustoiminta loivat paljolti Suomen kansakuntana yhteiskunnallisessa mielessä. Ne kasvattivat ja koulivat suomalaisia, loivat kansallistunnetta ja opettivat ihmisiä hoitamaan yhteisiä asioita. Ilman kaikkea tätä suomalaiset eivät olisi olleet henkisesti eivätkä aineellisesti kypsiä julistamaan kansakuntaa itsenäiseksi valtioksi vuonna 1917.

Urheilu, raittius, sivistys ja suomen kieli

Voimistelu- ja urheiluliike rantautui Suomeen ensimmäisenä suurista kansanliikkeistä. Suomen ensimmäinen urheiluseura oli porilainen purjehdusseura Segelförening i Björneborg. Se perustettiin vuonna 1856. Urheiluseurojen tehtävänä ei ollut vain koota urheilusta innostuneita lapsia ja nuoria mukaan toimintaan vaan myös kasvattaa heitä järjestykseen, kuriin, raittiuteen ja sivistykseen.

Suomen ensimmäinen urheiluseura oli Segelförening i Björneborg.

Kansallisen heräämisen vuosikymmeniin liittyi myös puoluetoiminnan alkaminen. Suomen ensimmäiset poliittiset ryhmittymät olivat suomalainen puolue ja ruotsalainen puolue. Ne eivät vastanneet vielä nykyisiä poliittisia puolueita, vaan kävivät ensisijaisesti kielitaistoa: pitäisikö suomen kielestä tehdä myös koulutuksen ja hallinnon kieli vai jättää yhteiskunnan keskeiset toiminnot ruotsin kielellä hoidettaviksi.

Raittiuden ystävien kokous Viipurissa 1899. / Kuva: Thorvald Nyblin, Museovirasto, Historian kuvakokoelma

Kansanvalistusta ja osuustoimintaa

Suomessa on aina uskottu koulutuksen voimaan; lapsille tarkoitetun kansakoulun (1866) ohella kehitettiin myös aikuisten opinto- ja koulutustoimintaa. Kansanvalistusseura alkoi organisoida vuodesta 1874 lähtien systemaattista opintotoimintaa, minkä lisäksi ihmiset järjestivät kehittäviä ja sivistäviä kansanjuhlia.

Kansanopistoja alettiin perustaa tanskalaisen esikuvan innoittamina vuodesta 1889 lähtien nimenomaan maaseutunuorison opinahjoiksi. Ensimmäiset säätyläisten ja työnantajien perustamat työväen sivistysyhdistykset perustettiin vuosina 1866 ja 1869. (Huuhka 1990, 23–27.)

Osuustoiminta alkoi luoda vahvaa taloudellista verkostoaan Suomen kaupunkeihin ja maaseudulle. Ensimmäiset osuuskaupat syntyivät rochdalelaisessa hengessä 1870- ja 1880-luvulla. Seuraavina vuosikymmeninä maaseuduille syntyi vahva osuustoiminnallinen verkosto, joka kattoi hankinnan, jalostuksen, kaupan ja rahoituksen. Kaupungeissa osuustoiminta tarkoitti ennen muuta kauppoja.

Naisten asema ja nuorten sivistys

1880-luvulla naisasialiike ryhtyi ajamaan naisen aseman kohentamista perheessä, koulutuksessa ja virkahallinnossa. Suomen Naisyhdistys perustettiin vuonna 1884 yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten esikuvien mukaisesti. Näinä kansallisen heräämisen vuosina myös uskonnolliset yhdistykset alkoivat kehittyä suuren jäsenmäärän omaaviksi kansalaisjärjestöiksi. (Heikkilä & Seppo 1989, 82.)

Nuorisoseuraliike ryhtyi juurimaan pois juoppoutta ja muita huonoja tapoja.

Maaseudun nuorten aikuisten kansalaistoiminta käynnistyi 1880-luvulla. Nuorisoseuraliike ryhtyi valistamaan maalaisnuorisoa ja juurimaan pois juoppoutta ja muita huonoja tapoja. Ennen vuosituhannen vaihdetta nuorisoseurat olivat Suomen jäsenistöltään suurin kansalaisjärjestö, mutta 1900-luvun puolelle siirryttäessä osuuskunnat ja työväenyhdistykset ohittivat ne jäsenmäärässä moninkertaisesti. (Alapuro & Stenius 1989, 50–51.)

Kotiseutuyhdistyksiä perustettiin vaalimaan ihmisten omien asuinseutujen kulttuuria ja elinympäristöä.

Työväenliikkeet ja ammattiyhdistysliikkeet

Suomen ensimmäinen työväenyhdistys perustettiin vuonna 1884 Helsinkiin. Vuonna 1890 työväenyhdistyksiä oli jo parikymmentä, ja ne toimivat Suomen suurimmissa teollisuuskaupungeissa.

Vanha valokuva Tampereen työväenyhdistyksen tiedoituskomiteasta 1897-1900.
Tampereen työväenyhdistyksen tiedoituskomitea 1897–1900. / Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma

Työväestön sivistyspyrkimyksistä saivat alkunsa työväenopistot. Ensimmäinen työväenopisto perustettiin vuonna 1899 Tampereelle. Vuonna 1917 opistoja oli 11. Ne toimivat suurimmissa kaupungeissa, kun taas kansanopistoja oli 43, ja ne toimivat pääosin maaseudulla. (Huuhka 1990, 28–29; Marjomäki 2005, 16.)

Poliittinen työväenliike ja ammattiyhdistysliike kytkeytyivät Suomessa läheisesti toisiinsa ja kehittyivät toisiaan tukien. Maan ensimmäinen työväenyhdistys perustettiin pääkaupunkiin vuonna 1884, ja seuraavana vuonna syntyi ensimmäinen ammattiyhdistys, kun Helsingin kirjanpainajat perustivat oman yhdistyksen. Maalarit, räätälit, pelti- ja vaskisepät, puusepät, muurarit ja suutarit perustivat 1880-luvulla omat ammattiosastonsa, joissa useissa oli mukana myös työnantajia.

Suomen ensimmäinen valtakunnallinen ammattiliitto oli Suomen Kirjaltajaliitto.

Ensimmäiset naisammattiosastot perustettiin ennen vuosisadan vaihtumista. Ompelijat, kauppa-apulaiset ja palvelijattaret olivat uranuurtajia naisten ammatillisessa järjestäytymisessä. Ulkomaiset virikkeet, ristiriidat työnantajien kanssa ja työväen poliittinen järjestötoiminta olivat käynnistävänä voimana ammattiyhdistystoiminnalle.

Suomen ensimmäinen valtakunnallinen ammattiliitto, Suomen Kirjaltajaliitto, perustettiin vuonna 1894. Vuosisadan vaihteeseen mennessä myös monet muut ammattiryhmät perustivat valtakunnallisia järjestöjä.

Sisältö pohjautuu Aaro Harjun tekstiin ”Kansallinen herääminen”, joka on julkaistu aiemmin tällä sivustolla.

Lähteitä

Alapuro, Risto & Stenius, Henrik (1989). Kansanliikkeet loivat kansakunnan. Teoksessa: Risto Alapuro (toim.) Kansa liikkeessä. Vaasa: Kirjayhtymä.

Heikkilä, Markku & Seppo, Juha (1989). Uskonnollinen liike, esivalta ja ”maailma”. Teoksessa: Risto Alapuro (toim.) Kansa liikkeessä. Vaasa: Kirjayhtymä.

Huuhka, Kosti (1990). Kansalais- ja työväenopistotoiminnan historia. Jyväskylä: Kansalais- ja työväenopistojen liitto.

Marjomäki, Ville (2005). Moniarvoisen yhteiskunnan sivistysliike. Teoksessa: Sari Virtanen & Ville Marjomäki (toim.) Kansanopistokirja. Saarijärvi: Kansanvalistusseura.