Kansalaisyhteiskunnan alku (1770–1850)
Itsenäinen Suomi sai muotonsa ja sisältönsä kansalaisyhteiskunnan piirissä. Suomen kansan historia on kansalaistoiminnan historiaa.
Samoin kuin muualla Euroopassa, vakiintuneen kansalaistoiminnan juuret ulottuvat Suomessa 1700-luvun lopulle. Valistusaatteiden ja Ranskan vallankumouksen innoittamina porvaristo ja keskiluokka alkoivat vaatia yhteiskunnallisten oikeuksien ja velvollisuuksien uusjakoa: tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta lain edessä sekä sääty-yhteiskuntaan kuuluneiden etuoikeuksien poistamista.
Ensimmäiset yhdistykset
Aurora-seura aloitti toimintansa vuonna 1770. Se oli isänmaallinen salaseura, joka harrasti runoutta, ja musiikkia sekä historian, maantiedon, kielen ja talouden tutkimusta.
Vuonna 1790 perustettu Turun Musikaalinen Seura keskittyi musiikkikulttuurin edistämiseen, ja vuonna 1797 perustettu Suomen Talousseura talousosaamisen lisäämiseen. (Alapuro & Stenius 1989, 21–23.) 1810-luvulla syntyivät myös ensimmäiset uskonnolliset yhdistykset. (Heikkilä & Seppo 1989, 77.)
Raittius sai ihmiset liikkeelle
Raittiusyhdistykset olivat Suomen ensimmäisiä suurten jäsenmäärien järjestöjä. Alkoholin liikakäyttö oli iso ongelma erityisesti työväestössä ja maalaisköyhälistössä, minkä vuoksi sivistyneistö ryhtyi perustamaan raittiusyhdistyksiä eri puolille maata 1830-luvulta lähtien. Raittiusyhdistysten jäsenmäärä oli enimmillään 1900-luvun alussa. (Alapuro & Stenius 1989, 50–51.)
Kaupungeissa toimi rouvasväenyhdistyksiä, jotka keskittyivät hyväntekeväisyystyöhön. Vapaapalokunnat huolehtivat kaupunkien paloturvallisuudesta.
Sisältö pohjautuu Aaro Harjun tekstiin ”Kansalaisyhteiskunnan historia”, joka on julkaistu aiemmin tällä sivustolla.
Lähteitä
Alapuro, Risto & Stenius, Henrik (1989). Kansanliikkeet loivat kansakunnan. Teoksessa: Risto Alapuro (toim.) Kansa liikkeessä. Vaasa: Kirjayhtymä.
Heikkilä, Markku & Seppo, Juha (1989). Uskonnollinen liike, esivalta ja ”maailma”. Teoksessa: Risto Alapuro (toim.) Kansa liikkeessä. Vaasa: Kirjayhtymä.