Kansalaisuuden määrittely täytyy tuoda nykyaikaan

Ihmisellä henkisenä olentona voi katsoa olevan kaksi olomuotoa sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä. Hän on toisaalta yksilö ja toisaalta kansalainen. 

Ihminen on yksilö omine ajatuksineen, käyttäytymistapoineen ja elämäntapavalintoineen. Kansalainen hänestä tulee, kun hän astuu oman yksilöllisyyden piirin ulkopuolelle ja alkaa toimia, osallistua ja vaikuttaa erilaisissa yhteisöissä ja yhteiskunnassa.

Kansalainen-käsitteen historiaa

Antiikin ajattelussa kansalainen tarkoitti yhteiskunnallista toimijaa ja vaikuttajaa. Vapaat miehet päättivät kansalaisina (polites) kaupunkivaltioidensa asioista. He hallitsivat itseään ja yhteisönsä asioita.

Valitusfilosofit jatkoivat kansalainen-käsitteen määrittelyä. Kansalainen-käsite laajeni tarkoittamaan laajoja kansanjoukkoja, kun se oli aikaisemmin mielletty vain varakkaiden ja ”vapaiden” miesten yksinoikeudeksi. Valistusfilosofeille kansalainen oli itsenäinen ja poliittisesti aktiivinen ihminen, joka toimi julkisissa valtasuhdeverkostoissa. Hänellä oli halua ja kykyä vaikuttaa yhteiskunnassa. Perusoikeuksien tuli turvata kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen vapaus. 

Modernismin aikana kansalainen-käsite sai vahvasti statuslähtöisen sisällön

Modernismin aikana kansalainen-käsite sai vahvasti statuslähtöisen sisällön. Asemaan liittyvät oikeudet ja velvollisuudet määrittivät kansalaisuuden sisältöä. Oikeudet sisälsivät perusvapauksien lisäksi poliittiset oikeudet ja uutuutena myös sosiaaliset oikeudet, kuten oikeuden eläkkeeseen, terveydenhoitoon ja vakuutuksiin. Lainsäädäntö vakiinnutti ihmisten kansalaisvelvollisuudet, joiden avulla yhteiskunnan perustoimivuus ja -turvallisuus varmistettiin.

Kansalaisuuden kolme kerrosta

Postmodernin kansalaisuuden voi määritellä statuksena, roolina ja spatiaalisena ilmiönä. 

1. Status

Statukseen sisältyvät yhteiskunnan konkreettinen jäsenyys, tunne valtion kansalaisuudesta sekä kansalaisoikeudet ja -velvollisuudet. Oikeudet sisältävät laajat kansalaisvapaudet, poliittiset oikeudet ja sosiaaliset oikeudet. Oikeudet turvaavat ihmisille vapauden toimia, osallistua, ottaa kantaa ja vaikuttaa. Ne varmistavat sen, että ihminen voi ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Sosiaaliset oikeudet turvaavat ihmisarvoisen elämän kaikille yhteiskunnan jäsenille.

2. Rooli

Kansalaisuus roolina ilmentää ihmisten identiteettiä ja arvoja. Täysi kansalaisuus ei voi toteutua, ellei ihminen katso kuuluvansa johonkin ja ellei hän voi tuntea henkistä yhteisyyttä toisten ihmisten kanssa. Identiteetti ja arvot muodostavat kansalaisuuden henkisen kivijalan. Ilman yhteisön perusidentiteetin ja -arvojen tietämistä ja ainakin jokin asteista sisäistämistä ihminen on muukalainen vieraalla maalla. Hän ei koe kuuluvansa joukkoon, jos hän tuntee ulkopuolisuutta. Täysi kansalaisuus ei toteudu tällöin hänen kohdallaan.

Marianne Horsdal ja Ove Korsgaard korostavat identiteetin keskeisyyttä kansalaisuudessa. Kansalaisuus identiteettinä on kuulumista, tunnetta ja tajua. Ihmisen tulee tietää, kuka hän on ja mihin hän kuuluu. Ihmisellä on käsitys omasta ja oman yhteisönsä identiteetistä. Ihminen jäsentää ja jatkuvasti muotoilee uudelleen omaa identiteettiään ja liittää sen yhteisön yhteiseen, kollektiiviseen tajuntaan.

Diversiteetti rikastuttaa kansalaisuuden sisältöä.

Kansalaisuuteen roolina kuuluu olennaisesti yhteisöllisyys. Stuart Hallin mukaan identiteettikin syntyy yhteisöllisyydessä: mihin minä kuulun? Se sisältää normeja: kuinka minun pitää elää? Yhteisöllisyys antaa puitteen kansalaisuudelle. Koska postmodernissa yhteiskunnassa on monenlaisia yhteisöjä, kansalaisuus voi ilmetä erilaisilla tavoilla. Diversiteetti rikastuttaa kansalaisuuden sisältöä, sen ymmärtämistä ja ilmenemistä.

Kansalaisuus roolina pitää sisällään myös toiminnallisen aspektin. Ihminen voi kansalaisena toimia vapaasti kansalaisoikeuksien sallimissa puitteissa. Klassinen kansalaisuuden määritelmä kyllä täyttyy passiivisenakin, mutta ei täysi kansalaisuus.

3. Spatiaalisuus

Kolmas postmodernin kansalaisuuden ulottuvuus on spatiaalisuus. Me olemme ja voimme olla kansalaisia paikallisella, alueellisella, kansallisella, eurooppalaisella ja globaalilla tasolla. Kullakin tasolla ihmisillä on kansalaisina erilaiset oikeudet ja velvollisuudet ja mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa. 

Kaikki tasot ovat kuitenkin nykyaikana tärkeitä. Täysi kansalaisuus ei toteudu, jos ihminen toimii vain paikallisessa yhteisössä tai vastaavasti vain globaalilla tasolla. Kansalaisuus on tällöin rajoittunutta niin henkisesti kuin toiminnallisestikin. 

Ove Korsgaard on esittänyt hyvän ratkaisun Euroopan tasoisen kansalaisuuden vahvistumiseen. Koska Euroopassa ei ole eikä tule olemaan yhteistä kieltä, uskontoa tai kulttuuria, pitäisi kansalaisuus rakentaa yhteisten arvojen varaan. Tunne eurooppalaisesta kansalaisuudesta ja sitoutuminen yhteisiin perusarvoihin ovat realistisia etenemisteitä kansallisen kansalaisuuden henkisen rajan yli. 

Ennen kuin eurooppalainen kansalaisuus voi todellisesti toteutua, siitä on tehtävä houkutteleva ja innostava. Eurooppalaisen kansalaisuuden pitää olla juridisen jargonin sijasta tavoittelemisen arvoinen. Nyt se ei sitä ole, vaikka Euroon unioni tarjoaakin perussopimuksissaan arvokkaita kansalaisuuden lisäulottuvuuksia jokaiselle EU-maan jäsenelle.

Kansalaisuuden on etäännyttävä kansalaisvaltiosta

2000-luvun mosaiikkimaisessa maailmassa kansalaisuus on ymmärrettävä aikaisempaa laajemmin ja moni-ilmeisemmin. 

Tekninen kehitys on muuttanut kansalaisuuden perusedellytyksiä merkittävästi esimerkiksi 1950-lukuun verrattuna. Ihmisten, tiedon ja tavaroiden liikkuminen on helpottunut ja lisääntynyt. Eri tahot voivat tehdä monipuolista yhteistyötä globaalilla tasolla. Valtioiden rajoja passi- ja tullimuureineen on madallettu. 

Länsi- ja Keski-Euroopassa on edetty pisimmälle poliittisessa yhteistyössä taloudellisen yhteistyön pohjalta. Näiden maiden kansalaiset ovat samalla EU-kansalaisia. Tietoisuuden tasolla myös maailmankansalaisuus on vahvistunut, vaikka se ei sisälläkään mitään konkreettisia oikeuksia, vapauksia tai etuuksia.

Maahanmuutto, kulttuurinen eriytyminen, yhteiskunnan sisäinen jakautuminen ja tekninen kehitys ovat muuttaneet suomalaista yhteiskuntaa niin paljon, että perinteinen kansalaisuuden määrittely ei ole enää ajantasainen. Kansalaisuus tulee määritellä uudella tavalla. Sama tarve on monessa muussa maassa. Kansainväliset tutkijat vaativatkin kansalaisuudelle uutta, tähän aikaan sopivaa määrittelyä. 

Insiderit, syrjäytyneet ja uudet kansalaiset

Yhteiskunnan sisäinen jakautuminen insidereihin, outsidereihin, vieraisiin, vieraantuneisiin, syrjäytyneisiin ja täysin ulossuljettuihin haastaa nykyistä kansalaisuuden määrittelyä. Miten vieraantunut voi kokea olevansa yhteiskunnan jäsen? Miten outsiderit saadaan osallistumaan julkisen vallan käyttöön? Ovatko vain insiderit tämän ajan todellisia kansalaisia?

Kasvanut maahanmuutto Suomessa ja kaikissa läntisissä kansakunnissa haastaa kansalaisuuden uudella tavalla. Tataarit, juutalaiset ja chileläiset sopeutuivat hyvin Suomeen ja ottivat oman paikkansa täysivaltaisina kansalaisina. Siirtolaisten ja pakolaisten määrän kasvu sekä islaminuskoisten määrän voimakas lisääntyminen ovat kuitenkin haastaneet länsimaiset arvot ja yhteiskuntakäsityksen aivan eri tavalla kuin aiemmin. 

Yhteiskunnan diversiteetti on muuttunut perusteellisesti. Miten täysin toisenlaisesta kulttuuripiiristä tulevat ihmiset, joita on lukumääräisesti jo varsin paljon, sopeutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan? Miten he omaksuvat uuden kotimaansa kansalaisuuden, sen perusarvot, oikeudet ja velvollisuudet? Tämä kysymys on lopullisesti ratkaisematta. Se vaikuttaa myös siihen, miten meidän tulee ymmärtää ja määritellä tämän päivän kansalaisuus.

Uutta kansalaisuutta hahmottamassa

Tekninen kehitys mahdollistaa uudenlaisen osallistumisen ja vaikuttamisen. Yksi kansalaisuuden perustunnusmerkeistä on ollut oikeus äänestää ja asettua ehdolle vaaleissa. Tämä ei riitä. Kansalaisten osallistumismahdollisuuksia onkin lisätty, mutta nälkä todellisen demokratian saavuttamiseksi ei ole hellittänyt. 

Ainoa vastaus kansalaisten kokemaan demokratiavajeeseen löytyy osallistuvasta ja deliberatiivisesta demokratiasta. Sitä haastetaan kuitenkin sosiaalisen median kautta, jossa kaikki osallistuminen ei ole yhteisöjä voimauttavaa ja yhteiskuntaa rakentavaa. Miten sosiaalinen media, loistava väline, saadaan palvelemaan myönteisesti osallistuvaa ja vaikuttavaa kansalaisuutta? Miten osallistumisen laajentaminen hoidetaan niin, että se ei muutu huuto- ja nimittelydemokratiaksi?

Sosiaalisessa mediassa kaikki osallistuminen ei ole voimauttavaa ja rakentavaa.

Kansalaisuuden uudelleen määrittely ei ole helppoa eikä kansainvälisillä tutkijoillakaan ole valmiita vastauksia. Siksi tarvitaan keskustelua ja uudenlaisen määrittelyn yhteistä hahmottelemista. Tulevaisuuden kansalaisuuden tulee sisältää ainakin seuraavat määreet: laajat perusoikeudet, monenlaiset osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet, moniarvoisuus, tasa-arvoisuus ja lain turva vihaa, terroria ja muita ääri-ilmiöitä vastaan, koska ne estävät tehokkaasti aidon kansalaisuuden toteutumisen. 

Tärkeintä on, että määrittely mahdollistaa sen, että kaikki ihmiset voivat kokea olevansa täysivaltaisia, tasavertaisia kansalaisia omissa yhteisöissään ja yhteiskunnassa.

Lue lisää: