Kansalaisjärjestöt voivat auttaa kouluja

Koulun tehtävä on antaa nuorille heidän elämässään tarpeelliset tiedot, taidot, arvot ja asenteet. Koulu ei kuitenkaan yksinään kykene tarjoamaan riittävän monipuolisia ympäristöjä näiden asioiden oppimiselle. Siksi kouluoppiminen tulee yhdistää muualla tapahtuvaan oppimiseen eli ”ei-viralliseen” oppimiseen. 

Oppimiskäsitys on muuttunut

Aiemmin oppimiskäsityksiä hallitsi behavioristinen ajattelu. Sen mukaan opettaminen on puhumista – informaation siirtämistä – ja oppiminen on kuuntelemista – asioiden mieleenpainamista. Ihmisen älyllisistä prosesseista ei voi tehdä ulkoisia havaintoja. Tämän suuntauksen vaikutukset kasvatukseen yleensä ja erityisesti koulutukseen ja opetukseen ovat olleet erittäin merkittäviä. 

Vaihtoehtoisia tulkintoja alettiin esittää yleisemmin 1960-luvulla. Oppiminen ymmärrettiin prosessiksi, jossa yksilö aktiivisesti toimimalla rakentaa henkilökohtaisia merkityksiä omien kokemustensa perusteella. Tällainen näkemys tunnetaan nykyisin konstruktivistisen oppimisen nimellä. 

Konstruktivismin oletukset, arvot, uskomukset ja menetelmät ovat siinä määrin aikaisemmasta poikkeavia, että behaviorististen ja konstruktivististen oppimisteorioiden yhdistäminen on käytännössä mahdotonta.

Oppiva yhteisö

Maailman muuttuessa alati monimutkaisemmaksi on syytä totutella ajatukseen, että oppimista voi tapahtua erilaisissa tilanteissa, ei ainoastaan virallisesti järjestetyissä muodollisissa instituutioissa. Samalla huomio on siirtymässä opettamisesta oppimista tuottavien ympäristöjen luomiseen.

Oppiva yhteiskunta tarkoittaa yhteisöä, jossa sen jäsenet jatkuvasti kerryttävät sellaisia taitoja, joilla he voivat luoda haluamansa laisia elämänolosuhteita. Niissä kehittyy uudenlaisia ajattelutapoja ja ihmiset oppivat yhdessä ja toinen toisiltaan. 

Oppivaksi yhteiskunnaksi tuleminen edellyttää kaikkien koulutuksen ja oppimisen parissa toimivien yhteisöjen yhteistä ponnistelua, jotta voidaan kehittää riittävän monipuolisia ja tuottavia oppimisympäristöjä.

Kaksi tärkeää uudistusta

Käsitteet elinikäinen koulutus ja elinikäinen oppiminen esiintyvät usein sivistysstrategioissa ja koulutuspoliittisissa julkaisuissa. Puhuttaessa elinikäisestä oppimisesta halutaan korostaa oppivan yksilön roolia sen sijaan, että painotettaisiin koulutuksen järjestäjiä.

Elinikäisen koulutuksen tavoite on mahdollista saavuttaa, mikäli nykyisiä koulutusjärjestelmiämme uudistetaan kahdella tavalla. 

• Ensiksi koulutuksen ja opiskelun eri vaiheet on järjestettävä entistä paremmin vastaamaan opiskelijoiden oppimisedellytyksiä ja tarpeita. 
• Toiseksi muodollisen koulutuksen rinnakkaiset järjestelmät on liitettävä läheisemmin koulun ulkopuolella oleviin mahdollisuuksiin oppia ja opiskella.

Muodollinen ja ei-muodollinen koulutus

Muodollisella koulutuksella tarkoitetaan tavallisesti hierarkkisesti järjestettyä koulutusjärjestelmää, joka rakentuu asteittaisista vaiheista ja jonka ylläpitäjä on tavallisesti valtio. Se kattaa koulutuksen perusopetuksesta korkeakoulutukseen saakka. 

Muodollinen koulutus johtaa tiettyihin tutkintoihin ja pätevyyksiin. Ei-muodollisella koulutuksella tarkoitetaan järjestettyjä tai osittain järjestettyjä, virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella tapahtuvia toimintoja, joiden tarkoituksena on palvella eri kansalaisryhmien oppimistarpeita.

On yhdistettävä voimat

Koska kansalaisen menestymisen välineet ovat tilannesidonnaisia, niiden opettaminen yhdessä ainoassa paikassa ja ajassa on mahdotonta. Voidaksemme tarjota nuorisolle parhaat mahdolliset edellytykset oppia ja kasvaa, voimat on yhdistettävä. 

Koulutus kehittyy ainoastaan silloin kun koulutuksen muotojen kesken on olemassa positiivinen keskinäinen riippuvuus. On korostettava selkeämpää koordinaatiota ja läheisempää yhteistyötä ei-muodollisen ja muodollisen koulutuksen kesken. 

Oppiminen koulun ulkopuolella on arvokasta ja nuoren kannalta usein tarkoituksenmukaisempaa kuin perinteinen koulutus.

Yksi ilmeinen pulma koskee koulutusjärjestelmän ulkopuolella suoritettujen ”opintojen” arvioimista ja mitoitusta suhteessa muihin suorituksiin. Niitä on vaikea mitata perinteisillä mittareilla ja tutkinnoilla. Nuorisojärjestöillä on nyt haasteena osoittaa, että oppiminen virallisen koulun ulkopuolella on koulutuksen kannalta arvokasta ja nuoren kannalta usein tarkoituksenmukaisempaa kuin perinteinen muodollinen koulutus.

Kansalaisjärjestöt ovat hyviä opettajia

Muodollisen koulutusjärjestelmän taakka on opetus- ja oppimiskulttuuri, joka on sidottu asemaansa laillisten oppimisympäristöjen tarjoajana ja joka imee voimansa perinteestä. Tämän päivän tietoyhteiskunta vaatii kuitenkin uudenlaisia älyllisiä kykyjä ja sosiaalisia taitoja. 

Koulutuksen haasteena on sellaisten oppimisympäristöjen luominen, jotka mahdollistavat näiden taitojen kehittymisen. Tässä on kansalais- ja nuorisojärjestöjen mahdollisuus, koska ne voivat kouluja huolettomammin järjestää joustavia ja uudenlaisia toimintaympäristöjä ja samalla pyrkiä muuttamaan oppimista koskevia uskomuksia ja käytäntöjä.

Nuorisojärjestöjen vahvuus oppilaitoksiin verrattuna näkyy kolmella tavalla. 

1. Nuoret kokevat oppivansa järjestötoimintaan osallistumalla sellaisia tietoja, taitoja ja asenteita, jotka ovat tarpeellisia työssä, opiskelussa, harrastuksissa ja yksityiselämässä. 
2. Itsestä lähtevä vapaaehtoinen osallistuminen edistää sosialisaatiota ja yhteisöllistä kasvua ja kehittää vuorovaikutustaitoja aidoissa tilanteissa. 
3. Järjestötoiminnan avulla voidaan edistää nuoren kasvamista aktiiviseksi kansalaiseksi ja auttaa löytämään keinoja osallistua oman yhteisön kehittämiseen.

Uusi aika haastaa vanhat käsitykset oppimisesta

Kiihtyvässä rytmissä uudistuva viestintäteknologia tuo opiskelun avuksi uusia mahdollisuuksia, joista ei vielä jokin aika sitten osattu edes uneksia. Oppimisen välineiden kehittyessä myös yksilön rooli aktiivisena oman tietämyksensä ja osaamisensa rakentajana on tulossa tärkeämmäksi. 

Orastava uusi humanistinen oppimiskäsitys haastaa perinteisten koulujen opetuskulttuurien lisäksi koulun ulkopuoliset tahot – kansalais- ja nuorisojärjestöt muiden mukana – arvioimaan uudelleen käsityksiään ja käytäntöjään oppimisen osalta.

Lue lisää: