Siirry sisältöön
Rahoitushakemisto

Suomen Kulttuurirahasto / Keski-Pohjanmaan rahasto

Rahaston tärkein tehtävä on apurahatoiminta, jossa se kunnioittaa lahjoittajiensa tahtoa ja toteuttaa Suomen Kulttuurirahaston periaatteita. Samalla se pitää huolta moniarvoisesta kulttuurin tukemisesta koko toiminta-alueellaan. Apurahoista päätettäessä etusijalla ovat maakunnassa syntyneet hakijat, maakunnassa suoritettava tai siihen kohdistuva tieteellinen ja taiteellinen työ sekä maakunnallisesti merkittävät kulttuurihankkeet.

Keski-Pohjanmaan rahasto toteuttaa tarkoitustaan, maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaalimista ja kehittämistä, myöntämällä apurahoja ja palkintoja sekä järjestämällä muutakin kulttuuritoimintaa toimialueensa 21 kunnan alueella.

Keski-Pohjanmaan rahaston apurahoista päätettäessä etusijalla ovat maakunnassa toimivat hakijat, maakunnassa suoritettava tai siihen kohdistuva tieteellinen tai taiteellinen työ sekä kulttuuri- ja kehittämishankkeet. Rahasto myöntää puoli-, koko- ja monivuotisia työskentelyapurahoja, joita voidaan myöntää myös osa-aikaiseen taiteelliseen tai tieteelliseen työskentelyyn.

Verkko-osoite
Luokitukset:
Säätiöt ja rahastot
Asiasanat:
Kansainvälisyys
Kehittäminen ja kokeilu
Kotiseututyö
Kulttuuri ja taide
Lapset
Nuoret
Tutkimus