Siirry sisältöön
Rahoitushakemisto

Satakunnan taidetoimikunta / Lastenkulttuurin erityisavustukset

Lastenkulttuurin erityisavustukset on tarkoitettu alueella toimiville oikeuskelpoisille yhteisöille, kuten yhdistyksille, osuuskunnille ja yrityksille. Myös kuntien ja säätiöiden ylläpitämät organisaatiot voivat olla hakijoina. Huom. rekisteröimättömät yhteisöt ja toiminimet eivät voi saada avustusta, koska ne eivät ole oikeuskelpoisia yhteisöjä. Avustus on tarkoitettu taiteenalan ammattilaisten toteuttamiin hankkeisiin, ei harrastustoimintaan.

Lastenkulttuurin erityisavustuksia myönnetään lasten- ja nuortenkulttuurin hankkeisiin, joissa edistetään lastenkulttuuria tekevien taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia. Taiteen edistämiskeskus myöntää lastenkulttuurin erityisavustuksien määrärahasta osan lasten- ja nuortenkulttuurin edistämisen erityisiin kehittämishankkeisiin.

Lisäksi lastenkulttuurin erityisavustusten yhtenä painopisteenä on lasten- ja nuortenkulttuurin lähisaavutettavuuden edistäminen. Hankkeelle katsotaan myös eduksi, jos se toteutetaan yhteistyössä lastenkulttuurikeskuksen kanssa ja jos se siten edistää lastenkulttuuria tekevien taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia.

Verkko-osoite
Luokitukset:
Taiteen edistämiskeskus ja taidetoimikunnat
Asiasanat:
Arkkitehtuuri
Elokuva
Julkaisut ja materiaalit
Kirjallisuus
Koulutus ja osaaminen
Kulttuuri ja taide
Kuvataide
Lapset
Media
Musiikki
Nuoret
Sirkus
Taideteollisuus ja muotoilu
Tanssi
Tapahtumat ja tilaisuudet
Teatteri
Valokuva