Siirry sisältöön
Rahoitushakemisto

Alli Paasikiven Säätiö

Säätiö jakaa vuosittain apurahoja sekä kulttuuri- ja kehittämishankkeisiin että tutkimukseen, jotka edistävät säätiön tarkoitusta. Kulttuuri- ja kehittämishankkeiden haku tapahtuu syksyllä. Tutkimusapurahat jaetaan alkuvuodesta.

Kulttuuriapurahat

Kulttuurihankkeet ovat pienimuotoisia hankkeita, jotka on toteutettava vuoden kuluessa avustuksen myöntämisestä. Kulttuuriapurahoissa katsotaan eduksi verkostoituminen ja yhteistyö usean toimijan kanssa. Kulttuurihankkeena ei pidetä oman tuotannon julkaisemista tai painamista. Hakijoina voivat olla henkilöt tai yhteisöt. Apurahan suuruus kulttuurihankkeissa on enintään 4000 euroa.

Kehittämisapuraha yhteisöille

Kehittämisapuraha myönnetään yhteisöille uuden toimintamallin kehittämiseen tai kokeiluun sekä tutkimustiedon soveltamiseen käytäntöön. Hankkeet on toteutettava vuoden kuluessa avustuksen myöntämisestä. Kehittämishankkeissa apurahat ovat korkeintaan 8 000 euroa.

Tutkimusapuraha

Tutkimusrahoitus myönnetään pääsääntöisesti henkilökohtaisina apurahoina. Vain poikkeustapauksissa voidaan rahoittaa tutkimusryhmien tai yhteisöjen hakemuksia

Verkko-osoite
Luokitukset:
Säätiöt ja rahastot
Asiasanat:
Kehittäminen ja kokeilu
Kulttuuri ja taide
Lapset
Nuoret
Perhe
Tutkimus
Yhteistyöhankkeet