Siirry sisältöön
Tietopankki
Sari Kuvaja

Yhteisöllisyyden paluu

Yhteisöllisyys on ja pysyy

Antti Hautamäki on yksi kuudesta Gaudeamuksen kustantaman Yhteisöllisyyden paluu -kokoelman kirjoittajasta, mutta myös sen toimittaja. Esipuheessaan hän palaa kymmenisen vuotta sitten toimittamaansa kokoelmaan Yksilö modernin murroksessa (Gaudeamus 1998), jossa puolustettiin yksilön asemaa yhteiskunnassa ja pyrittiin ymmärtämään 1900-luvun lopun individualismia. Vuosituhat on vaihtunut, ja julkisessa keskustelussa on alkanut kuulua yhteisöllisyyttä puolustavia puheenvuoroja. Hautamäen mukaan Yhteisöllisyyden paluu -kokoelmaa ei kuitenkaan pidä tulkita yksilökirjan antiteesiksi, mutta sitä voidaan pitää sen ylittäjänä ”hegeliläisen dialektiikan hengessä”.

Aristoteles piti ihmisen poliittisuutta itsestään selvänä, muistuttaa Juha Sihvola artikkelissaan Poliittinen yhteisöllisyys. Poliittinen olento, ihminen, elää ja toteuttaa itseään poliittisessa yhteisössä. Yhteisön, poliksen eli kreikkalaisen kaupunkivaltion poliittisuus on Aristoteleelle ”ihmisen olemukseen kuuluvan rationaalisen valmiuden, käytännöllisen järjen käyttämistä yhteisestä hyvästä päättämiseen”. Tämän päivän globaalistuneessa maailmassa yhteisestä hyvästä päättäminen on erityisen monimutkaista. Siitä, mikä on hyvää ja miten sitä saa ja voi tavoitella, vallitsee erilaisia näkemyksiä. Globalisaation aikana tarvitaan globaaliksi laajentuvaa poliittista yhteisöllisyyttä, globaalia politiikkaa, koska ongelmat ja uhkatekijät ylittävät kansallisvaltioiden rajat. Sihvolan mukaan toiveita tällaisesta yhteisöllisyydestä on, sillä yhä useammat kansalaisliikkeet toimivat kansainvälisesti, valtioiden rajat ylittäen.

Verkottumista yli erilaisten rajojen kuvaa myös Ilkka Tuomi tietoyhteiskunnan yhteisöllisyyttä käsittelevässä artikkelissaan. Modernit viestintäteknologiat murtavat vuorovaikutuksen rajoja ja avaavat uusia sosiaalisuuden mahdollisuuksia. Internet-yhteisöissä toiminta perustuu kollektiiviseen tuotantoon, työnjakoon ja verkostoitumiseen. Tuomen mukaan internetin yhteisöt ovat onnistuneet ratkaisemaan monia työnjaon ongelmia ilman byrokraattisia rakenteita tai johtamisjärjestelmiä. Kun uudenlainen yhteisöllisyys levittäytyy yhä laajemmalle, pois marginaalista, yhteistyö muuttuu haasteellisemmaksi. Yhteisöjen yhteistyö vaatii tietoyhteiskunnan politiikan muotoja, jotta erilaisia arvoja voidaan sovittaa yhteen jopa globaalisti toimivissa verkostoissa.

Omassa artikkelissaan Antti Hautamäki ounastelee politiikan paluuta, sellaisen politiikan, joka käsittelee oikeita kysymyksiä oikeilla areenoilla. Hautamäen mukaan kansalaisyhteiskunta on tai sen pitäisi olla yhteiskunnan perusta. Hyvinvointivaltiota koskevassa poliittisessa keskustelussa kansalaisyhteiskunnan kehittäminen on kuitenkin laiminlyöty. Politiikan pitäisi olla yhdessä toimimista yhteisön parhaaksi. Edustuksellinen puoluepolitiikka synnyttää helposti alamaisasetelman, jossa valitut edustajat päättävät asioista kansalaisten ohi ja yli. Politiikan paluu tarkoittaakin Hautamäelle kansalaisista lähtevän poliittisen toiminnan palauttamista politiikan ytimeen. Puoluepolitiikka ansaitsee olemassaolonsa oikeutuksen, jos se kykenee ilmaisemaan ja edistämään kansalaisten aitoja intressejä.

Tommi Lehtonen kyseenalaistaa artikkelissaan Uskonto ja yhteisö länsimaissa yleisen näkemyksen uskonnosta yksityisasiana. Hän ei väitä, että perinteiset uskonnonharjoituksen muodot, kuten jumalanpalvelukseen osallistuminen, vahvistuisivat. Sen sijaan uskonnolliset pienyhteisöt yleistyvät ja tietoisuus eri uskonnoista ja uskonnollisista tavoista lisääntyy. Kieli on, kuten uskontokin, yhteisöllinen käytäntö, niinpä uskonnon tulevaisuuden kannalta keskeistä on Lehtosen mielestä se, säilyykö uskonnollinen kieli elinvoimaisena ja oppivatko yksilöt sen.

Soili Veijola pohtii artikkelissaan, voiko turismi tai turistinen elämä olla yhteisö, jota sitoo jokin yhteenkuulumisen idea, vaikka perinteisiä yhteisön merkkejä, kuten yhteistä kansallisuutta, ihonväriä tai uskontoa ei olisikaan. Veijola piirtää kuvaa joukoista, jotka vierailevat tietyissä paikoissa kuulumatta niihin – ja kaikki tietävät, etteivät he kuulu; että he ovat vain käymässä. Turistit liittyvät tiettyyn sosiaaliseen maailmaan ilman pitkäaikaisia sitoumuksia sen tapahtumiin. Sosiaaliset maailmat voivat olla paikallisia tai alueellisia, mutta myös maailmanjärjestelmiä, jotka eivät ole paikkaan sidottuja. Yksilö voi tuntea osallisuutta jopa etäisissä sosiaalisissa maailmoissa.

Tämän päivän nuorille yhteisöllisyys on helppoa, väittää Heli Vaaranen nuorten heimoutumista käsittelevässä artikkelissaan. Työelämä ei kuitenkaan vedä luovaa luokkaa puoleensa, ellei työyhteisöihin pystytä tuomaan kaveriyhteisöjen ominaisuuksia. Työn tekijät muuttuvat, joten myös työn tulevaisuus ja tulevaisuuden työpaikat muuttuvat, kirjoittaa Vaaranen työelämän tutkija Thomas W. Maloneen viitaten. Suomessa työelämän tulevaisuuden ongelma ei Vaarasen mielestä ole siinä, miten luovasta luokasta saadaan kaikki irti. Ongelmia aiheuttaa suomalaisten perusluonne, joka arvostaa turvallisuutta ja itsellisyyttä. Suomalaisuus on samankaltaisuutta, pidättyväisyyttä ja virheettömyyttä. Työ ei ole ilo, vaan välttämättömyys. Nuoruusbrändistä pitäisikin poimia luovuus ja rohkeus. Tai niin kuin työelämän konsultit Yhdysvalloissa kehottavat: työpaikoilla tarvitaan villiä menoa, ilottelua ja mielen vapautta.

Antti Hautamäki, Tommi Lehtonen, Juha Sihvola, Ilkka Tuomi, Heli Vaaranen, Soile Veijola
Gaudeamus 2005

*Kirjaesittely, kirjoittanut Sari Kuvaja

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.