Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Yhteisellä asialla

Kansalaistoiminta ja sen haasteet

Kansalaistoimintaa on ihmisen aktiivinen toiminta itsestä ulospäin, yhdessä toimien, yhteiseksi hyväksi. Kansalaistoiminta perustuu siihen, että ihmisellä on halu osallistua ja toimia. Kansalaistoimintaa ei voi rakentaa pakkojen, velvoitteiden eikä korvausten varaan. Jotta motivaatioperusta kansalaistoiminnassa säilyy, tarvitaan hyvää toiminnan suunnittelua ja organisointia (johtaminen), mahdollisuutta oppia uusia asioita (koulutus), kiittämistä ja kannustamista (palkitseminen) ja riittävästi miellyttävää yhdessäoloa (ilo).

Suomalainen kansalaistoiminta on laajaa ja koskettaa käytännössä kaikkia elämän aloja. Hieman liioitellen voi sanoa, että mikään inhimillinen ei jää sen ulkopuolelle. Näin siitä huolimatta, että meillä on erittäin kattava julkinen sektori, joka pohjoismaisen hyvinvointimallin mukaisesti huolehtii ihmisestä kehdosta hautaan. Yllättävän paljon tilaa on jäänyt kuitenkin myös kansalaisten omaehtoiselle toiminnalle, jonka avulla on kanavoitu ihmisten toiminnan halua, tuotettu ihmisten itsensä haluamia ja organisoimia toimintoja sekä täydennetty ja pieneltä osin myös korvattu julkista palvelutarjontaa.

Kehittämisen kohteet

Suomalainen kansalaistoimintakonsepti on niin omaleimainen, että sen sisintä olemusta kannattaa vaalia ja vahvistaa. Tämä vaaliminen ja vahvistaminen tarkoittaa ensinnäkin sitä, että toiminta on aidosti jäsen- ja osallistujalähtöistä. Toimitaan ihmisten ehdoilla ihmisten hyväksi toiminnan lähtiessä mukanaolijoiden arvoista ja intresseistä. Kansalaistoiminnan ideaaliin kuuluu edelleen vahva paikallislähtöisyys, ruohonjuuritason toiminta ja horisontaalinen työskentelytapa. Ideaali voi toteutua järjestöissä vain ihmisten vapaaehtoisuuden varassa. Vaikka ihmisten halukkuus osallistua kansalaistoimintaan ei ole osoittanut hiipumisen merkkejä, jatkossa vastuunkantajien väheneminen ja ikääntyminen on megaluokan haaste kansalaistoiminnan tekijöille. Tiivistetysti järjestöorganisaatioiden ja järjestöllisten toimintatapojen uudistamisessa tarvitaan tällä hetkellä mm. pysähtyneisyyden sijaan dynaamisuutta, uskalluksen puutteen sijaan luovuutta ja rohkeutta sekä hallinnon sijaan toimintaa.

Kansalaistoimintakonseptin kautta voidaan tehdä ja tehdäänkin palvelutuotantoa. Kansalaistoiminnan ideaalin ja palvelutuotannon sovittaminen yhteen yhden järjestön sisällä on kuitenkin vaikeaa, koska niiden toimintalogiikat ovat niin erilaiset. Järjestöllisen palvelutuotannon kehittäminen vaatii laaja-alaista osaamisen lisäämistä ja entistä professionaalisempaa tapaa toimia (tuotekehittely, tuotteistaminen, hinnoittelu, markkinointi). Tämä pitää hyväksyä niiden, jotka lähtevät palvelujen tuottamisen kiviselle tielle. Eräille järjestöille se sopii ja ne voivat rakentaa itsestään jopa palvelukonserneja. Tässä tapauksessa ne edustavat kansalaistoiminnan yhtä äärilaitaa mutta täysin hyväksyttyä ja lajissaan omaleimaista.

Yksi yhteisen kehittämisen kohde kansalaistoiminnan tekijöille on yleisten toimintaedellytysten parantaminen. Kansalaistoiminnan asema paranisi Suomessa olennaisesti, jos valtio kaikissa yhteiskuntapoliittisissa kehittämistoimenpiteissään ottaisi kansalaissektorin huomioon yhtenä keskeisenä toimintalohkona julkisen ja yksityisen sektorin rinnalla. Toinen keskeinen tapa parantaa kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä on poistaa toiminnan esteitä. Kolmas julkisen vallan mahdollisuus tukea kansalaistoimintaa on raha. Risto Niemisen mukaan kansalaistoiminnan edellytyksiä tulee parantaa poistamalla, vähentämällä ja yksinkertaistamalla rohkeasti hallintobyrokratian taloudellisia ja hallinnollisia velvoitteita. Tämä olisi voimakas poliittinen päätös kansalaistoiminnan puolesta.

Kansalaistoiminnan kehittäminen kulminoituu viime kädessä osaamiseen. Sitä voidaan lisätä monin eri tavoin. Yksi keskeisimmistä keinoista on tiedon kartuttaminen, tietämisen lisääminen. Ilman lisääntyvää tietoa kansalaistoimintaan vaikuttavista ulkoisista muutostekijöistä, ihmisten arvostuksista ja mielipiteistä, menestyksekäs kehittämistyö on mahdotonta. Kansalaistoiminnan kehittämisessä tarvitaan lisäksi toimijoiden monipuolista taitotason kohottamista. Tehokkain keino tietotaidon parantamiseen on systemaattinen ja pitkäjänteinen koulutus, joka kohdistuu niin vapaaehtoisiin, työntekijöihin kuin luottamushenkilöihin. Koulutusteemoina tulisi olla esim. seuraavia asioita: uuden toiminnan innovointi, yhdessä oppiminen, jäsenten tarpeiden tunnistaminen, uudet osallistumisen muodot, jaksaminen seuratyössä, vapaaehtoisuus voimavarana, yhteistyöverkostojen luominen, motivointi, arviointi ja laatutyö.

Kansalaistoiminnan lähiajan haasteet

Kansalaistoiminnasta itsestään lähtevien tarpeiden lisäksi toimialan haastaa vahvaan kehittämistyöhön myös sen ulkopuolelta tulevat toiveet ja jopa paineet. 1990-luvun alkupuolella käynnistynyt keskustelu suomalaisen hyvinvointivaltion selviytymisestä ja työttömyysongelman ratkaisemisesta käänsivät katseita kansalaistoiminnan suuntaan. Kansalaistoimijoilta odotetaan myös konkreettisia toimenpiteitä demokraattisen kansalaisyhteiskunnan rakentamisen, yhteisöllisyyden vahvistamisen ja sosiaalisen pääoman lisäämisen suhteen. Kansalaistoimijoista itsestään ennen muuta riippuu, kyetäänkö esille heitettyihin haasteisiin vastaamaan. Tärkeintä on toimijoiden oma tahtotila, osaaminen ja toimintakunto.

Yhteiskuntatodellisuuden muutos (ikääntyminen, globalisaatio, tietoteknistyminen) haastaa kansalaistoiminnan sisällön, organisoinnin sekä työskentelytapojen uudistamiseen. Muuten kansalaistoimijat eivät kykene kilpailemaan menestyksekkäästi ihmisten mielenkiinnosta ja ajankäytöstä. Monet kansalaistoiminnan tekijät kaihtavat keskustelua kilpailutilanteen olemassaolosta mutta vain toimintaympäristönsä tunteva ja sen asettamiin haasteisiin vastaamaan kykenevä kansalaistoiminta voi pärjätä tässä kilpailussa – halusimmepa sitä tai emme.

Suomalaiset kansalaistoiminnan tekijät elävät arvo- ja kulttuurimurroksen sisällä, vaikuttaen siihen mutta pääosin sopeutuen. Vaikka yhtenäiskulttuurin pirstoutuminen poistaakin varmuuksia ja lisää ennakoimattomuutta, se tarjoaa moni-ilmeiselle kansalaistoiminnan tekemiselle myös suuria mahdollisuuksia. Toisaalta privatisoitumiskehitys on suuri haaste kansalaistoimijoille, koska kansalaistoiminta rakentuu ensisijaisesti sosiaalisen ja yhteisöllisen ajattelutavan ja toimintakulttuurin varaan. Miten kansalaistoimijat kykenevät vastaamaan yksilöllisten ihmisten toiveisiin ja tarpeisiin ja miten kansalaistoiminnan piirissä voidaan sovittaa yhteen yksilöllisyys ja yhteisöllisyys, ratkaisee paljolti kansalaistoiminnan menestymisen tulevaisuudessa.

Eriytynyt ja koko ajan spesialisoituva kansalaistoiminnan kenttä on suuri haaste kehittämistyölle. Siinä on otettava huomioon erilaisten kansalaistoimijoiden tavoitteet, tarpeet, käytettävissä olevat voimavarat sekä kulloinenkin elinkaari. Samanaikaisesti viime vuosikymmeninä esiintyneen keskitetyn yhteiskunnallisen ohjauksen väheneminen lisää uudelleen kansalaistoimintakentän toimintavapautta. Postmodernin ajan toimintavapaus tarkoittaa kuitenkin yhteistyötä, kumppanuutta ja tasavertaisuutta, ei sisäänpäin käpertymistä, keinotekoisten raja-aitojen rakentamista ja ovien sulkemista. Kiinnostava ja mieluisa mutta vaativa haaste kansalaistoiminnan tekijöille.

Lopuksi

Suomalaisella kansalaistoimintakentällä on valtavat henkiset resurssit, jos ne valjastetaan yhteisen asian hyväksi. Yhteisen kehittämistyön tuloksena kansalaistoiminta olisi nostettavissa entistä kauniimpaan kukoistukseen. Toiminta laajenisi ja sen laatu paranisi. Mukanaolijat sitoutuisivat yhteiseen tekemiseen ja antaisivat osaamisensa ja työpanoksensa kansalaistoiminnan kautta yhteiseksi hyväksi, ihmisen ja yhteisön parhaaksi. Kansalaistoiminnan tekeminen olisi innostavaa, elämyksiä ja mielihyvää tuottavaa. Se tarjoaisi jalostavia oppimisen paikkoja ja tilaisuuden luoda hienoja ihmissuhteita. Se toisi mieltä elämään, vastapainon työlle ja vaihtoehdon yksinäisyyteen.

Kansalaistoiminnan määrätietoisen kehittämisen avulla olisi myös mahdollisuus kasvattaa toiminnan yhteiskunnallista painoarvoa suhteessa julkiseen ja yksityiseen sektoriin. Näin kansalaissektori olisi entistä uskottavampi ja tasavertaisempi toimija muiden sektoreiden rinnalla suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä. Kansalaistoiminta on ihmisten asia, katsoo asiaa mistä näkökulmasta tahansa. Ihmisten paras on toiminnan perimmäinen päämäärä. Ihmisten avulla toiminta pyörii ja saavuttaa tuloksensa. Näin ihminen on aina kansalaistoiminnan ytimessä. Tässä piileekin kansalaistoiminnan tekemisen hienous. Ihmisenä ihmisten keskellä ihmisten hyväksi.

Aaro Harju

Kansanvalistusseura
Helsinki 2003, ISBN 951-9140-04-2

*Tiivistelmä kirjasta. Tekstin sisältö on kirjan kirjoittajan.

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.