Yhdenvertaisuus ja osallisuus yhdistystoiminnassa

Osallisuus on sitä, että voi tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään yhteisössä tai ryhmässä, jonka on itse valinnut, tavalla, joka sopii parhaiten itselleen.

Osallistavat yhteisöt toimivat yhdenvertaisesti. Ne ottavat huomioon yhteisön monimuotoisuuden, mahdollistavat kaikkien jäsenten osallistumisen yhdenvertaisesti ja niissä kaikkien ääntä kuullaan päätöksenteossa. Näistä yhdenvertaisuutta vahvistavista lähestymistavoista muodostuu lyhenne DEI:

• Monimuotoisuus (Diversity)
• Yhdenvertaisuus (Equity)
• Mukaan ottaminen tai Inkluusio (Inclusion)

Mitä monimuotoisuus tarkoittaa?

Monimuotoisuudella tarkoitetaan sitä, että jokaisella ihmisellä on monia henkilökohtaisia ominaisuuksia, elämänkokemuksia ja ajattelutapoja. Sen lisäksi moni meistä kuuluu erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin, jossa meillä on erilaisia rooleja. Ominaisuudet, elämänkokemukset ja roolit saattavat liittyä esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen, sosioekonomiseen asemaan, ikään, fyysisiin ominaisuuksiin, vammaisuuteen, ulkonäköön, uskontoon, kieleen, kulttuurieroihin, etnisiin piirteisiin, poliittisiin näkemyksiin tai erilaisiin ideologioihin ja vakaumuksiin.

Kulttuurierot eivät näyttäydy ainoastaan yksilöllisinä eroina, esimerkiksi käytöstavoissa ja mielipiteissä. Erot saattavat myös vaikuttaa siihen, miten me ylipäätään suhtaudumme erilaisuuksiimme, sekä yksilöllisiin oikeuksiimme. Joissain kulttuureissa, johon osa meistä kuuluu, ei välttämättä priorisoida yksilöllisyyttä ja yksilön etua, vaan sen sijaan yksilö saatetaan nähdä ensisijaisesti yhteisön osana, jolloin ryhmän identiteetti ja etu korostuu.

Lisäksi meihin vaikuttavat yhteiskunnalliset rakenteet ja normit. Väestöryhmät, joihin kuulumme, sekä oma ajattelutapamme vaikuttavat vahvasti siihen, kuinka elämänkokemuksemme rakentuu. Esimerkiksi yhteiskunnan tarjoamat palvelut ovat periaatteessa samat kaikille.

Siitä huolimatta suomea puhumattoman henkilön on huomattavasti paljon vaikeampi päästä palveluiden piiriin, verrattuna suomen kieltä puhuvaan. Vammainen ihminen taas viettää paljon enemmän aikaa saavutettavuuden kysymysten äärellä ja byrokratian selvittämisessä kuin vammaton henkilö. Neuroepätyypillisellä nuorella on hyvin erilainen kokemus koulunkäynnistä kuin neurotyypillisellä, jolle opetuslaitokset ovat ensisijaisesti rakennettu. 

Mitä laki sanoo monimuotoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta? 

Yhdenvertaisuuslaki Suomessa keskittyy yksilöiden henkilökohtaisiin piirteisiin ja takaa heidän oikeutensa ilmaista itseään riippumatta iästä, sukupuolesta, sukupuoli-identiteetistä, rodusta, etnisyydestä, vammasta, terveydentilasta, uskonnosta, poliittisestä näkemyksestä tai muista henkilökohtaisista piirteistä. Tämä tarkoittaa, että näiden henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella ei saa syrjiä ketään. Yhdenvertaisuuslaki koskee myös järjestöjen toimintaa ja siten velvoittaa myös yhdistystoimijoita. 

Mitä yhdenvertaisuudella tarkoitetaan? 

Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että ihmiselle varmistetaan tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua tai toimia, riippumatta hänen ihmisten erilaisista henkilökohtaisista piirteistään.

Yhdenvertainen toiminta alkaa siitä, että tunnistetaan, etteivät kaikkien lähtökohdat ja tarpeet ole samanlaiset. Tästä syystä pelkkä tasavertainen kohtelu ei johda yhdenvertaisuuteen. Jos kohtaamme kaikki tasavertaisesti, kohtaamme heidät vallitsevien normien ja odotusten mukaisesti. Tämä hyödyttää eniten enemmistöryhmän jäseniä, joiden normien mukaan yhteiskunta on rakennettu.  

Mitä on yhdenvertainen kohtelu? 

Yhdenvertainen kohtelu tarkoittaa, että jokaisten yksilöllisiä tarpeita huomioidaan. Yhdenvertainen kohtelu voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että poistamme esteitä, jotta kaikki voivat osallistua. Esteet voivat olla rakenteellisia – eli organisaation rakenteissa ja päätöksentekoprosessissa, ja toisinaan ne saattavat olla fyysisiä tai käytännöllisiä.

Organisaation rakenteissa yhdenvertaisuutta edistävät käytännöt näkyvät normeissa ja vallankäytössä, erityisesti päätöksentekoprosessissa. Yhdistyksessä se voi tarkoittaa esimerkiksi käytäntöjä, joiden avulla päätetään kohtuullisista mukautuksista tai tarjotaan vapaaehtoisille koulutusmahdollisuuksia. Normeja ja hierarkioita on syytä tarkastella kriittisesti ja esteitä on poistettava. Näin päätöksentekoprosessiin saadaan osalliseksi ihmiset, joita asiat koskevat.

Yhdistyksen hallitus voi esimerkiksi päättää järjestää tapahtuman kaikille jäsenille. Jos jäseniä ei kuulla esimerkiksi tapahtuman aiheesta, muodosta, tai ajankohdasta, voi olla ettei kukaan osallistu tapahtumaan. Jäsenet saattavat kokea tämän epäreiluna, sillä heille ei annettu yhdenvertaista mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon. 

Fyysisillä ja käytännöllisillä esteillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi kokouksen ajankohta sekä tilojen puitteita. Yksinhuoltaja ei välttämättä pysty osallistumaan illalla tapahtuviin yhdistyskokouksiin perhevelvollisuuksiensa takia. Hän hyötyisi etäosallistumismahdollisuudesta ja muista joustavista käytännöistä ja kun nämä sallitaan, hänen osallistumisensa esteet poistuvat.  

Tilojen fyysisillä puitteilla on myös paljon merkitystä. Esimerkiksi hiljainen huone työpaikalla tai kirjastossa voi auttaa ihmistä, joka harjoittaa uskontoa, jolla on ahdistuneisuushäiriö, tai vaikkapa tarve keskittyä. Jos yhdistyksen hallituksen vakituinen kokoontumispaikka sijaitsee esteellisessä tilassa, kertoo se oletuksesta jäsenten toimintakyvystä ja apuvälineiden käytöstä.

Ovatko yhdenvertaisuus ja kohtuulliset mukautukset pois muilta? 

Yhdenvertaiset ratkaisut eivät tee elämästä hankalampaa muille. Esimerkiksi selkokielinen viestintä on tarkoitettu auttamaan erityisesti kieltä oppivia ja kehitysvammaisia, mutta se auttaa tutkitusti myös muita lukijoita. Kahvaton ja kahteen suuntaan aukeava ovi ja kynnyksien poistaminen tekevät liikkumisen pyörätuolilla helpommaksi. Se auttaa myös jokaista, jolla on kädet täynnä harrastusvälineitä ja vaikkapa kahvimuki kaiken lisäksi! Monet arkiset esineet on alun perin kehitetty vammaisten ihmisten avuksi. Esimerkiksi näppäimistö, tai sen edeltäjä kirjoituskone, on alun perin suunniteltu auttamaan näkövammaisia kirjoittamisessa.

Miksi on tärkeää ottaa moninaisia ääniä mukaan päätöksentekoon?

Jos emme huomioi yhteisön monimuotoisuutta, päädymme toistamaan vallalla olevia normeja. Jos emme kyseenalaista normeja, vaiennamme vähemmistöjä, joilla saattaa olla erilaisia näkökulmia asioihin. Silloin emme myöskään kysy hankalia kysymyksiä tai kokeile uusia ratkaisuja. Moninaisten äänten kuuleminen ja osallistaminen lisäävät luovuutta ja erilaisten tarpeiden ymmärtämistä. Tämä taas johtaa innovatiivisten ratkaisujen löytämiseen ja lisää yhdistyksen kykyä mukautua joustavasti sosiaalisiin muutoksiin.

Miksi pelkkä inklusiivinen ajattelutapa ei riitä? 

Monet, jotka ovat tehneet uuden vuoden lupauksia tietävät, kuinka vaikeaa on tehdä elämänmuutoksia. Uudet tavat eivät synny ilman konkreettisia suunnitelmia sekä vastuullisuutta. Tämä koskee niin yksittäisiä ihmisiä kuin yhteisöjäkin. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista vain päättää olla inklusiivinen toimija: siihen tarvitaan myös suunnitelma.

Yhdenvertaisuussuunnitelmaan määritellään mittarit, joiden avulla voi tunnistaa toteutuuko yhdenvertaisuus ja inkluusio. Suunnitelman ja mittareiden avulla voidaan myös varmistaa, että toimitaan aktiivisesti, strategisesti, ja ennaltaehkäisevästi, eikä reaktiivisesti ja pistemäisesti. Kaiken kokoiset toimijat voivat laatia yhdenvertaisuussuunnitelman, jonka avulla voi suunnitella toimia yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi. Yhdenvertaisuussuunnitelman laatimiseksi on saatavilla ohjeita esimerkiksi Yhdenvertaisuus.fi -sivustolla.  

Miten yhdenvertaisuus johtaa osallisuuteen ja miksi sillä on väliä? 

Vasta kun yhdistys huomioi monimuotoisuutta suunnitelmallisesti, voidaan siellä myös mahdollistaa aitoa ja yhdenvertaista osallisuutta. Suunnittelun myötä yhteisön jäsenet tunnistavat selkeät roolinsa yhdenvertaisuuden mahdollistajana, sekä oma roolinsa yhteisön jäsenenä. Niin yhdenvertaisuutta rakentaessa kuin esim. teatteriesityksessä, roolien jakaminen on tärkeää. Mitä tapahtuisi, jos teatteriyhdistyksessä kaikki tykkäisivät näytellä pääroolissa, mutta kukaan ei haluaisi sivuroolia, ohjata näytelmää tai markkinoida tapahtumaa yleisölle?

Monimuotoisuuden tuloksena on parhaimmillaan se, että eri ihmiset loistavat erilaisissa tehtävissä ja juuri sen vuoksi näytelmä on menestyksekäs. Yhdenvertainen lähestymistapa on sitä, että poistetaan esteitä ja annetaan oikeinlaisia työkaluja – esimerkiksi esteetön pääsy lavalle pyörätuolilla liikkuvalle näyttelijälle tai selkokielen käyttö, jotta myös vieraskielinen näyttelijä saisi hyvät ohjeet ja voisi loistaa roolissaan. Inkluusio tarkoittaa sitä, että keskustelemme yhdessä siitä, mitä on tehtävä, minkä kukin kokee mielekkääksi, sekä mitä tukea jokainen tarvitsee roolissaan. Osallisuus on se fiilis, kun tietää että on varmasti tekemässä oikeita asioita, oikeassa porukassa. Lopputulos? Hyvä tiimihenki ja menestyksekäs esitys!