Siirry sisältöön
Tietopankki
Pirkko Lahti

Voimavarat ja jaksaminen järjestötyössä

Suomen valtion virallinen hallitusohjelma vetoaa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Monet kolmannen sektorin toimijat ovat pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Me toimimme työnantajan rooleissa. Me määrittelemme työsuhteen ehdot, työterveydenhuollon sisällön, työpaikkaruokailun, yhteistoimintaneuvottelukunnat, koulutukset ja muut vastaavat, eli vastaamme työnantajan rooliin kuuluvista velvoitteista.

Järjestöissä on visiot ja strategiat. Arvioimme työtämme. Toimintamme on läpinäkyvää. Edustamme siis yhtä suomalaisen yhteiskunnan selkärangaksi koettua tahoa eli pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Järjestötyön kriittiset kohdat

Haluaisin esittää järjestöjohtajalle muutamia peruskysymyksiä:

– Saako antajan kättä purra? Voiko valtiota haukkua? Entä Raha-automaattiyhdistystä, Terveyden edistämisen keskusta, ministeriöitä, jotka antavat meille rahaa? Jos emme mielestämme saa tarpeeksi rahaa, onko meillä mahdollisuuksia arvostella rahoittajia? Syömmekö silloin seuraavan anomuksen pohjaa?

– Olemme joutuneet projektimaailmaan, niin kuin monet muutkin aikamme yhteiskunnassa. Meillä on paljon määräaikaisia työntekijöitä, ja tuomme tätä kautta epävarmuuden työpaikalle. Se heijastunee työsuhteisiin. Peruskysymys myös on, paljonko projekteista on jäljellä niiden loputtua. Hollantilainen tutkimus kertoo, että kolmen vuoden kuluttua niistä ei ole jäljellä juuri mitään.

– Entä miten järjestöt seuraavat toimintansa ja vaikkapa vapaaehtoistyön laatua? Sitäkin pitäisi tehdä. Toimijoita on lukuisia, ja laadunvalvonta on vaikeaa.

– Onko järjestön systemaattinen toiminnan suunnittelu – johon olemme pakotettuja ja jota olemme itsekin halunneet tehdä ollaksemme moderneja – vienyt osan vapaaehtoistyön hengestä, yhdessäolosta ja impulsiivisuudesta?

– Entä miten pystymme koordinoimaan innostuneiden ihmisten mukaanlähdön niin, että he toimivat systemaattisesti järjestön tavoitteiden mukaisesti?

– Tulevaisuudessa olemme lisäksi myös työvoimapulan edessä, niin kuin muutkin työpaikat suomalaisessa yhteiskunnassa.

Järjestötyöntekijän jaksaminen

Järjestöihin on tullut kiire. Olemme vieraantumassa, juoksemme ”studioissamme” yksin eteenpäin, eikä ole juuri aikaa opastaa muita yhteistyöhön tai jakaa ajatuksia toisten kanssa. Jokaisella on oma urakka, eikä omalta urakalta ole aikaa miettiä muiden urakoita. Tukityö alkaa siis jäädä vähäiseksi. Ihmisillä ei ole aikaa.

Järjestöihmisen pitäisi kaiken kaikkiaan seurata oman alansa tutkimusta, kuunnella kenttää, olla läsnä. Kaikkeen ei riitä. Usein saa kuulla, että on kokousten tai muun vastaavan takia poissa työpaikalta, eikä ole siellä tekemässä tarvittavia päätöksiä.

Järjestötyöntekijä tarvitsee erilaisia tukijärjestelmiä, hyviä ystäviä, joiden kanssa puhua. Hyvistä ystävistä on pidettävä huolta. Paikallaan on myös käyttää työnohjausta oman jaksamisensa tukemiseksi.

– Järjestöjohtajan ristiriidat tulevat kenties arvojen pohjalta, kiireestä, rahanhankintapaineista ja erilaisten muutoksien tuomista uusista paineista. Vaikuttaminen ei ole kovin helppoa. Ajoittain se saattaa olla varsin turhauttavaa.

– Toisaalta järjestötyö on erittäin palkitsevaa, koska siinä näkee konkreettisesti myös aikaan saamisensa. Jokaisessa järjestössä pitäisi olla h-hetkiä, jolloin nautitaan omasta osaamisesta ja aikaansaamisesta – kenties kuohuviinin tai mansikkakakun kera.

– Yleensä järjestöjen väki on sitoutunutta, ahkeraa, korkeamoraalista ja se myös pitää työstään. Harvoin järjestöön tulee ihminen vain tehdäkseen työtä. Jokainen haluaa vaikuttaa humaanisti omalla sektorillaan. Hyvin tärkeää on myös rakentaa yhteistyötä luottamusjohdon tasolla ja ymmärtää sieltä tuleva palaute sekä uhrata aikaansa ollakseen ”läsnä” luottamusjohdon kanssa.

– Suuri osa rutiinitöistä voi tuntua ajoittain tylsiltä, kuten esimerkiksi hallinnollisten kuvioiden pyörittäminen. Toisaalta rutiinit saattavat myös antaa mahdollisuuksia luovempaan työhön.

– Creative Universityn professori Mathew Fox on sanonut, että työpaikoille tarvitaan enemmän iloa, surua, tehokkuutta ja luovuutta. Tehokkuutta ei välttämättä suomalaisiin työyhteisöihin tarvita lisää. Luovuutta järjestötyössä voi jo melko paljon toteuttaa. Yhtä lailla tarvitaan iloisia hetkiä ja surun ymmärtämistä arkisessa työssä.

Järjestötyö on palkitsevaa ja innostavaa. Mutta vaikka työ palkitsee, on syytä miettiä omat jaksamisensa keinot ja tehdä jotakin sellaista, mikä ruokkii sielua ja hoitaa myös ruumista. Pitkäikäisenä järjestötyöntekijänä olen valmis kertomaan, että pidän työstäni ja suosittelen järjestötyötä, mutta näen myös realistisesti sen hyvät ja huonot puolet.

Pirkko Lahti
toiminnanjohtaja
Suomen Mielenterveysseura

*Kansalaisfoorumin.net-verkkolehden artikkeli

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.

Julkaistu alunperin 31.5.2006