Vapaus ja vastuu

Kansavalistusseuran julkaisema kirja ”Vapaus ja vastuu – Vapaan sivistystyön kehittämisen edellytykset” on tervetullut puheenvuoro vapaan sivistystyön merkityksiä ja kehityssuuntia käsittelevässä keskustelussa. Kirja syntyi vuosina 2007-2011 toteutetun vapaan sivistystyön PD-ohjelman lopputöiden pohjalta. Ohjelman tavoitteena oli syventää oppilaitosten henkilökunnan ammatillista osaamista ja samalla hahmotella vapaalle sivistystyölle toimivaa brändiä. Ohjelman myötä syntyneiden PD-töiden aihepiirit käsittelivät yksittäisten oppilaitosten tai koko toimialan kokonaisvaltaista kehittämistä eri näkökulmista. Osassa töitä painopisteenä oli henkilöstön aseman parantaminen ja ammatti-identiteetin kehittäminen. Joissakin töissä kuvattiin uusia pedagogisia aluevaltauksia.Kirjan aloittavassa artikkelissa Itsekasvatus ja ihmisyys vapaan sivistystyön kerronnassa pohditaan vapaan sivistystyön syvintä olemusta itsekasvatuskäsitteen kautta. Artikkelissa myös tarkastellaan syitä sivistystyön yhteiskunnallisen statuksen heikkenemiselle. Myöhemmässä artikkelissa Opisto ja opistolaisuus Peräpohjolan opistossa samaa aihepiiriä käsitellään henkilökuntaan kuuluvien henkilöiden tarinoiden kautta. Kirjoittajan tarinoista tekemä päätelmä on hämmentävä. Hän kirjoittaa: ”Opistolaisten kertomukset, paradoksaalista kyllä, eivät olleet tällaisia olemme -kuvauksia vaan pitkälti kuvauksia siitä millaisia olimme tai millaisia haluaisimme olla.”

Artikkelissa Medborgarinstitut som arena för kulturverksamhet pohditaan kansalaisopiston kulttuuristen harrastusten merkitystä toimintaan osallistuville. Sana kulttuuri on tässä yhteydessä tulkittu sen suppeammassa, taiteisiin viittaavassa merkityksessä. Toisaalta artikkelissa hahmotellaan opiston mahdollisuutta toimia kokonaisen kyläyhteisön – tässä tapauksessa Kemiön saari – kulttuurisen toiminnan areenana. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna toiminnan vaikuttavuus ei rajoitu vain yksittäisen ihmisen mielekkääseen harrastukseen tai kasvuprosessiin, vaan ulottuu koko yhteisön ja yhteiskunnan kulttuuriseen kehittymiseen.

Selkeitä yksittäisten opistojen kehittämisprojekteja edustivat artikkelit Jaakkiman kristillisen opiston arvoprosessi, Puhumalla paras strategia ja Yhdessä parempaan! Kielenopetusta kehittämässä. Myös näissä töissä kävi selkeästi ilmi, että kyseessä oli vapaata sivistystyötä edustavat organisaatiot, ei esimerkiksi insinööritoimistot.

Artikkeleissa Etäopettaja  yksin (t)yössään? ja Tuntiopettajan asema ja sitoutuminen kirjoittajat tarkastelevat kahden haastavassa asemassa olevan henkilöstöryhmän tilannetta. Ensin mainitussa paneudutaan Kansanvalistusseuran Etäopiston (entinen Kansanvalistusseuran kirjeopisto) henkilöstön asemaan, siihen mikä heitä motivoi ja mikä lannistaa omassa työssä. Jälkimmäisessä pohditaan laajemmin kansalaisopiston tuntiopettajien tilannetta ja keinoja parantaa heidän asemaansa ja mahdollisuuksia sitoutua omaan työhönsä. Sitoutumista edesauttaa, tai tuntiopettajien kyseessä ollessa, edesauttaisi kirjoittajien mukaan kohtuullinen ja turvattu toimeentulo. Joillakin opettajilla sitoutumista aikaan saa palkan sijaan tai sen lisäksi tärkeäksi koettu suhde opistoon, omaan oppiaineeseen tai vuosi toisensa jälkeen samaan ryhmään tulevat opistolaiset.

Artikkeleissa Dialogi verkossa ja ilmiöpohjaisessa oppimisessa sekä Kuvataide kulttuurisen kotoutumisen työkaluna on etsitty uudenlaisia, ennakkoluulottomia tapoja tehdä vapaata sivistystyötä. Samalla kun on tartuttu rohkeasti uusiin haasteisiin ja menetelmiin, on haluttu säilyttää vertaisten välinen aito dialogi ja vapaa tila uusien tietojen, taitojen ja asenteiden oppimiselle. Dialogisen suhteen ominaisuuksista ja aikaansaamisesta on artikkelissa mielenkiintoinen analyysi. Dialogia on tarkasteltu nimenomaisesti suhteessa ilmiöpohjaiseen oppimiseen. 

Kirjan päättää artikkeli Sosiaalinen media järjestöllisenä oppimisympäristönä. Artikkelissa pohditaan erilaisten sosiaalisen median välineiden toimivuutta sivistystyön kontekstissa. Samalla artikkeli haastaa lukijan etsimään toimivia tulokulmia ohjaajuuteen, jolle verkkotyöskentely asettaa erityisiä haasteita. Viisas ohjaaja voi kirjoittajien mukaan saattaa oppijat trialogisen oppimisen ääreen. Tässä oppimisen muodossa ei pelkästään haeta tietoa (monologi) tai keskustella ja pohdita yhdessä (dialogi) vaan tavoitteena on tuottaa yhteisöllisesti uutta tietoa (trialogi). Tällaisessa oppimisessa vapaan sivistystyön katsotaan olevan omimmillaan.

Jaakko Rantala

Vapaus ja vastuu – Vapaan sivistystyön kehittämisen edellytykset
Toim. Soili Keskinen, Petri salo ja Leena Saloheimo, Kansanvalistusseura 2012